torstai 10. syyskuuta 2009

¤ Kuveja taas

Heinä- ja syyskuulta jokunen kuva Sirnasta ja Jankasta. Kuvat on ottanut Sirnan kasvattaja, Tuhkavuorten Kaisa H.





























1 kommentti:

  1. Hei, koska sinulla ei ole kotisivuillasi vieraskirjaa, jätän terveiseni tänne. :)

    Kiitos kasvattamista koskevista ajatuksistasi! Itse aloittelen pienimuotoista kanien kasvatusta ja ajattelen hyvin monessa kohtaa lähes täsmälleen samalla tavalla kanssasi. Myös kanien kasvatusta koskee pohdinta, mikä tulee ensin - luonne, terveys, kauneus, käyttöominaisuudet? Näistä itsekin nostan ensimmäisiksi terveyden, luonteen ja elinvoiman combon. Olen valmis tarvittaessa tinkimään jopa rodunomaisesta ulkonäöstä. Mielestäni niin koiran kuin kaninkin rodunomaisuus on ensisijassa sen käytöksen tyypillisyydessä ja "olemuksessa", enemmän ainakin kuin pelkästään ulkonäössä.

    Tällä hetkellä etsin ja harkitsen sopivaa koiraa itselleni, mutta koiran hankinta tullee ajankohtaiseksi vasta parin, kolmen vuoden päästä. Mulla ei ole koskaan ollut koiraa, vaikka olen sellaista kauan kaivannut. Lapinporokoira ja lapparit yleensä kiinnostavat kovasti, muutamia muitakin rotuja olen jo käynyt "läpi" mutta lopulta ne eivät ole tuntuneet omilta. Seuraavaksi olisi tarkoitus alkaa tutustua lappareihin paikkakuntani yhteislenkeillä yms. Tästä se lähtee! :)

    Tulen varmasti jatkossakin vierailemaan sivuillasi.

    VastaaPoista