Janka-mamma voi hyvin. Se hössöttää ja hömpöttelee entiseen malliin, kaikki hampaat paljastava hymykin irtoaa päivittäin. Käytöksensä ja olotilansa puolesta ei uskoisi sitä veteraani-ikäiseksi emäksi, toivottavasti kaikki sujuu loppuun asti yhtä hyvin!
Vatsa on viime aikoina kasvamisestaa huolimatta "pudonnut alaspäin", joten närästystä ja muuta tukalaa oloa tuntuu olevan nyt vähemmän, vaikka pennut ovat päivä päivältä suurempia.
Sen sijaan loputon nälkä vaivaa tulevaa emoa. Se saa toki enemmän ruokaa, kuin normaalisti - ja ruoka myös on tuhdimpaa: pentunappulaa höystettynä lihalla. Silti se käytännössä asuu keittiössä kerjuulla. Sen lisäksi se kyttää koko ajan tilaisuuksia varastaa ruokaa tiskipöydiltä (teko, jota kuuliainen ja herttainen Janka ei todellakaan normaalisti tee). Turhan ronkeli se ei varastamisessaan ole: täydennysrehuksi kelpaavat yhtä hyvin niin lihapullat kuin appelsiinitkin.
Pentulaatikkoa on kasailtu eilen, lähipäivinä olisi tarkoitus saada se valmiiksi ja paikoilleen pentuhuoneeseen. Tämä laatikko on nyt kolmas laatuaan Hallanevalla - vielä ei ole ollut sitä ihan Täydellistä pentulaatikkoa, vaan aina on tuntunut, että jotain kehittämisen varaa on.
Hassua ajatella, että viimeistään reilun parin viikon päästä meillä on taas tuhinaa ja yninää ja natinaa talossa. Aika on mennyt hirveän nopeasti tällä kertaa - joskin loppua kohti se tuntuu hidastavan kulkuaan :) .
maanantai 15. kesäkuuta 2015
sunnuntai 7. kesäkuuta 2015
Matokuureja ja närästystä
Mamman tiineys on edennyt siihen vaiheeseen, että on sen (ja koko muun lauman) madottamisen aika. Eilen illalla meillä pidettiinkin kunnon tablettisulkeiset, eikä tällä ollut mitään tekemistä nykyteknologian kanssa :) .
Jo viikon verran Janka on saanut tuhdimpaa pentumuonaa tavallisen perusmuonan sijaan. Koko ajanhan tuo söisi. Kuten ensimmäisenkin tiineyden aikana, on ruokahalu aivan pohjaton. Jankan mielestä ruokarajoitukset ovat aivan turhia, se söisi koko ajan, jos antaisin.
Ensimmäiseen tiineyteen verrattuna Jankaa on tuntunut närästävän enemmän. Ruuan jakaminen useampaan ateriaan ja Antepsin-tabletit ovat helpottaneet - joskaan kokonaan ei ikävä vaiva ole poistunut.
Edellisen kerran Janka kantoi kymmentä (10!) suurta sikiötä ja pari viimeistä viikkoa sen olo oli todella tukala - ei voinut oikein närästyksestä puhua, kun mikään ruoka ei pysynyt sisällä, ja vesikin pulahteli kaaressa pihalle. Nyt ultrassa näkyi varmaksi kolme pentua (viimeksi näkyi neljä...) ja eläinlääkäri oli sitä mieltä, että kylkiluiden suojassa, edessä, olisi vielä joku/pari sellaista jemmassa, joita ei ultra kunnolla tavoittanut.
Mutta mamman koosta päätellen ei (onneksi!!) ole samanlaista jättilastia kuitenkaan tulossa, kuin viimeksi.
Muuten nuorekas muori voi hyvin. Se hössöttää ja hymyilee entiseen tapaan, ja vauhtia on pihalla ja lenkillä ihan tavalliseen tapaan.

lauantai 6. kesäkuuta 2015
Vahinko ei tule kello kaulassa!!
Jos kaikki menee hyvin, syntyy Hallanevan M-pentue juhannuksen tienoilla, viikolla 26/27.
M, niin kuin Mr/Mrs Murphy jonka nimen joku pennuistakin tulee saamaan.
Ajattelin aiemmin pitkään, että haluaisin ensimmäiselle lapinporokoiralleni, Jankalle, vielä toiset pennut. Yhdet se on tehnyt vuonna 2008 Tuhkavuorten kenneliin.
Vuosia kuitenkin kului, välissä oli muita suunnitelmia ja pentueita. Kuin huomaamatta aika kului, eivätkä pentutoiveet Jankan suhteen muuttuneet todeksi. Kertaalleen kokeilin Jankan astuttaa laumaamme muutama vuosi sitten tulleella Pepillä, mutta kun se ei tuottanut tulosta, niin päästin irti pentuhaaveista Jankan osalta. Se juokseekin vain 8 kuukauden välein, niin alkoi tulla ikä suunnitelmissa vastaan.
Kun mietin omalle kohdalle sattuneita tyhjiksi jääneitä narttuja ja muita hankaluuksia pentuhommissa, niin on jokseenkin uskomatonta, että perheemme Mies onnistui kerralla. Vastoin kaikkia ohjeistuksiani Mies päästi laumamme 9kk ikäisen nuorukaisen ja Jankan ihan vaan nopeasti iltapissalle yhtä aikaa. Tarvitseeko kertoa enempää?
Perjantaina 29.5 käytin Jankan ultrassa ja sain vahvistuksen sille, minkä jo merkkien perusteella melkein varmaksi tiesin: puuma on tukevasti tiineenä teinirakastajalleen.
Neljän viikon harkinta-aikana, joka astumisen ja ultran välissä kului, päätin pennut pitää, jos sellaisia on tulossa. Isän tarkkien puuttumisesta huolimatta ne myös rekisteröidään normaaliin rekisteriin, tuntuisi haaskaukselta laittaa näitä EJ-rekisteriin kuitenkaan. Emä on pentujen syntyessä 9v 8kk ja terveenä elänyt, ja sille on tarkitkin tehtynä. Sen ensimmäisestä pentueesta tai sisaruksista ei myöskään ole kuulunut mitään ikäviä terveysuutisia ja Jankan lisäksi sen sisaruksista vain yksi veli on jatkanut sukuaan.
Isä-Kaili, Hallanevan Naskalipeukaloinen, on siis pentujen syntymän aikaan vasta 11kk. Sillä ei ole (tietenkään) sen kummempia tarkkeja tehtynä tässä vaiheessa elämää.
Vanhempien perusteella pentueeseen odotan tulevan varsin mukavia ja mutkattomia koiria, joilta kuitenkin myös energiaa ja tekemisen halua löytyy. Kaili on ollut emänsä tapaan todella helppo ja kiva koira. Janka on topakampi, mutta ihmisen suhteen hyvin kuuliainen ja kiltti sekin. Molemmat vanhemmat ovat ahneita ja ruualla hyvin palkkautuvia. Lisäksi Kaili on varsin energinen ja fyysisesti ketterä ja nopea koira. Kumpikin on aina ollut ihmisen suuntaan hyvin kuulolla, ja halukas miellyttämään.
Alun järkytyksestä toivuttuani toivotan nämä kysymättä ja pyytämättä alkunsa saaneet pupsit lämpimästi tervetulleiksi tähän maailmaan. En ole heitä tilannut, mutta asiaa sulateltuani nyt jo innolla odotan, keitä sieltä tulee. Emä ja pennut saavat tietenkin saman hoivan, huolenpidon ja kohtelun, kuin pennut, jotka ovat alusta loppuun itse suunnittelemiani. Aikanaan toivon, että osaan myös valita heille oikeat kodit, että kullekin pennulle sopiva ihminen kiinnostuu pupeloista.
Vanhan (yli 8-vuotiaan) nartun pentujen rekisteröintiin Kennelliitto asettaa rajoituksia sen suhteen, että nartulla on oltava astutuksen hetkellä voimassa oleva terveystarkastus. Tässä ei tehdä eroa sen suhteen, onko astutus suunniteltu, vai ei. Jankaa on onneksi viimeisen puolen vuoden sisällä tutkittu varsin kattavasti ihan muuten vaan (koska se ei enää ole nuori). Siitä on otettu laajat verikokeet, kuunneltu sydän/keuhkot, sekä rtg-kuvattu sydän ja sisäelimet. Viimeisin käynti, josta se siis sai puhtaat ja terveet paperit, oli helmikuussa 2015, ja lääkärintodistus on voimassa 6 kk (vahinko sattui huhtikuussa).
Muutenkin nartun terveys tietenkin menisi etusijalle!! Hallanevalla on ollut kautta historian vasta kolme pentuetta (2009, 2010 ja 2014). Ei tulisi pieneen mieleenkään vaarantaa narttua tarkoituksella, ei ole pentujen maailmaan saattaminen perheenjäsenteni terveyden edellä. Mutta koska Jankasta nyt on kattavat terveystulokset, niin uskallan pentusten antaa syntyä.
Tässä vielä linkki pentueen sukutauluun: -klik-

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)