Janka-mamma voi hyvin. Se hössöttää ja hömpöttelee entiseen malliin, kaikki hampaat paljastava hymykin irtoaa päivittäin. Käytöksensä ja olotilansa puolesta ei uskoisi sitä veteraani-ikäiseksi emäksi, toivottavasti kaikki sujuu loppuun asti yhtä hyvin!
Vatsa on viime aikoina kasvamisestaa huolimatta "pudonnut alaspäin", joten närästystä ja muuta tukalaa oloa tuntuu olevan nyt vähemmän, vaikka pennut ovat päivä päivältä suurempia.
Sen sijaan loputon nälkä vaivaa tulevaa emoa. Se saa toki enemmän ruokaa, kuin normaalisti - ja ruoka myös on tuhdimpaa: pentunappulaa höystettynä lihalla. Silti se käytännössä asuu keittiössä kerjuulla. Sen lisäksi se kyttää koko ajan tilaisuuksia varastaa ruokaa tiskipöydiltä (teko, jota kuuliainen ja herttainen Janka ei todellakaan normaalisti tee). Turhan ronkeli se ei varastamisessaan ole: täydennysrehuksi kelpaavat yhtä hyvin niin lihapullat kuin appelsiinitkin.
Pentulaatikkoa on kasailtu eilen, lähipäivinä olisi tarkoitus saada se valmiiksi ja paikoilleen pentuhuoneeseen. Tämä laatikko on nyt kolmas laatuaan Hallanevalla - vielä ei ole ollut sitä ihan Täydellistä pentulaatikkoa, vaan aina on tuntunut, että jotain kehittämisen varaa on.
Hassua ajatella, että viimeistään reilun parin viikon päästä meillä on taas tuhinaa ja yninää ja natinaa talossa. Aika on mennyt hirveän nopeasti tällä kertaa - joskin loppua kohti se tuntuu hidastavan kulkuaan :) .
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti