Tänään tehtiin tyypeille manikyyri, etutassuista ihan hitusen naksin kynsistä kärkiä pois. Alkoi olla melkoiset koukut, ja hirvitti, että jää nuihin tikkilankoihin kiinni vielä joku. Kun nipsuttelu tehtiin heti ruuan päälle, niin eipä ketään tuntunut haittaavan moinen, minä olin aika Nobody siinä kohtaa. Sirnallakin on nisiin jo melkoisia punaisia pilkkuja tullut. Toivottavasti imettäminen tuntuu nyt miellyttävämmältä.
Tänään illalla, kun kävin vielä tyypit nopeasti läpi, niin usemmastakin naamasta tillitti vastaan kirkas silmänurkka. Olipa hassu näky, kun on tottunut katsomaan umpinaisia silmiä vain. Manaatilla näkyi olevan eniten silmät auki. Siitä se lähtee, kohta niitä ei pidättele enää mikään, huh huh...
Sirnaa alkoi selkeästi jo masentaa pentuhuoneessa hengailu parina viime päivänä. Baby blues... Se hoiti pennut kyllä hyvin, mutta ruoka ei maistunut, eikä olemus ollut enää reipas. Mitään fyysistä vikaa ei löytynyt. Tulin siihen tulokseen, ettei meidän uraäippä vaan jaksa olla 24-7 äitiyslomalla. Ihan samalla lailla Sirna on lannistunut sillä elämässä olleiden sairauslomien aikana. Alkuun se jaksaa 1-2 viikkoa olla tekemättä mitään, sitten se masentuu ihan täysin.
Niinpä päivällä käytiin lähes tunnin lenkillä. Mamman olemus reipastui ja ryhti koheni heti, kun matka jatkui viimeisen viikon ajan kierrettyjä kortteleita kauemmas. Koko aikana Sirnalla ei ollut hoppu kotiin, mutta toki palattua piti heti pennut laskea ja hoivailla ja ruokkia. Ruokaa on taas mennyt Sirpsillekin iltapäivästä ja illasta hyvin. Pentulaatikossakin on Sirna viihtynyt viime päiviä enemmän.
Mutta kylläpä vain on monissa pennutusoppaissa asiat esitetty jyrkästi.. Sieltä saa käsityksen, että näin rempseä mamma on jotenkin stressaantunut tms. viallinen, kun "ei välitä pennuistaan". Onneksi pikainen galluppi parin tutun kesken kertoi, että on näitä muitakin lappalaismammoja, jotka eivät halua pelkästään hautautua kotipesään. Eikä niissä silti ole mitään vikaa, vaan pentujen kanssa ollessaan ovat helliä ja huolehtivia. Minun kaikki sympatiani on äitien puolella, jotka haluavat alusta asti muutakin sisältöä elämäänsä, kuin lapsetlapsetlapset :) .
perjantai 17. heinäkuuta 2009
keskiviikko 15. heinäkuuta 2009
¤ 1 vko kuvat
Tyypit täyttivät siis eilen 1 viikkoa, ja tänään otettiin sen kunniaksi kuvat. Kaikilla on valkoista enemmän tai vähemmän rinnassa, ja ruskeat merkit kuultavat naamassa ja tassuissa. Pentu D, aka Manaatti on kaikista mustin, tassuissa on suttuista ruskeaa, ja vain himmeää väriä puskee naamassa mustan alla.
Komean iän täyttymisen kunniaksi spesifioin pojille nimet kohdilleen. Mielessäni jo kutsun niitä näillä nimillä, monen lempinimen lisäksi, joten hittoon vihdoin kirjaimet :). Tytöt ovat vielä mietinnässä, kumpi on Sirkku ja kumpi Kirvinen.
Ensin itseoikeutetusti mamma-Sirkkunen:
Tytöt ensin, pentu A:
Pentu B:
Sitten pojat, pentu C. Valkosukka, pikku-bortsu, virallisemmin Laukkaneilikka:
Pentu D. Herra Härkäniska, Kurpitsapää, Manaatti, Mörssäri. Virallisesti Lumijäkkärä:
Pentu E. Pienin poika, ponteva, pyrkii jo jaloilleen. Joukon blondein väritykseltään. Luhtatähtimö:
Komean iän täyttymisen kunniaksi spesifioin pojille nimet kohdilleen. Mielessäni jo kutsun niitä näillä nimillä, monen lempinimen lisäksi, joten hittoon vihdoin kirjaimet :). Tytöt ovat vielä mietinnässä, kumpi on Sirkku ja kumpi Kirvinen.
Ensin itseoikeutetusti mamma-Sirkkunen:
Tytöt ensin, pentu A:
Pentu B:
Sitten pojat, pentu C. Valkosukka, pikku-bortsu, virallisemmin Laukkaneilikka:
Pentu D. Herra Härkäniska, Kurpitsapää, Manaatti, Mörssäri. Virallisesti Lumijäkkärä:
Pentu E. Pienin poika, ponteva, pyrkii jo jaloilleen. Joukon blondein väritykseltään. Luhtatähtimö:
tiistai 14. heinäkuuta 2009
¤ Marsufarmi
Viikko sitten tähän aikaan pahin jännitys oli ohi, Sirna ja pennut kotona, minulla työyö alkamassa, ja stressaavia vuorokausia vielä edessä. Toipuuko Sirna? Jäävätkö kaikki pennut eloon? Jaksaako jokainen imeä itse? Riittääkö maito? Tulehtuuko haava? Näprääkö Sirna tikit ennen aikojaan irti?
Tänään on kuitenkin juhlittu 1-viikkois synttäreitä meidän Marsufarmilla (kiitos vain Nina-siskolle loistavan kuvaavasta nimestä ;). Samettiturkit säihkyvät ja tyypit kasvavat kohisten. Kaikki ovat viikossa tuplanneet syntymäpainonsa.
Pentu D, lempinimeltään Manaatti, on lähes triplannutkin sen jo. Vaaka heilahtelee 800 gramman kieppeillä Herra Härkäniskan alla.. Se imee ja tyhjentää tissejä monta samassa ajassa, kun muut yhden. Se myös jaksaa imeä noita niukemman maidon etutissejä. Sirnan toisen puolen etummainen nisä on hirveä sylinteri. Manaatti on vähän uudelleen muotoillut sitä viikossa. Pojalle ei ole riittänyt pelkkä nisä, sillä on ollu puoli tissiä imun kohteena, ehh.
Manaatti ei ole mitenkään röyhkeä, eli muutkin pääsevät jaolle. Mutta se vaan syö käytännössä koko ajan. Ja sillä aikaa, kun muut tappelevat mehukkaista takatisseistä, niin Manaatti tyhjentää kaikessa rauhassa etummaiset.
Jos nyt tämän lyhyen tuttavuuden perusteella pitäisi jotain sanoa, niin Härkäniskan uskaltaisin tällä tuntemisella luvata työkoiraksi pohjoiseen. Ehkä siitä ei ole kauhean kaunis tulossa, mutta ainakin se on vahva, ahne, elinvoimainen ja hyvä ravinnonkäyttäjä :).
Muut ovat keskenään samankokoisia kutakuinkin. Tyytyväinen ja hiljainen pentue on tämä porukka. Paitsi toissayönä yksi marsvini huusi kuin ruuvipenkissä.. Mamma-Sirna nojasi kyynärpäällä sen etutassun päällä.
Sirna nuoli pentusta kovasti ja hoivasi ja oli kauhean hämmentyneen oloinen, kun toinen vain HUUUUTAAAA!! No eikai tuollaista pikkutassua voi mamma huomata aina. Onneksi tästä patjalta, jossa olen nyt viikon viettänyt tikkivahtina, ei ole pitkä matka kurottua pelastamaan pentu, ja sitten jatkettiin kaikki unia.
Mikä minulle on kuitenkin kaikista tärkeintä, niin myös Sirna voi hyvin ja näyttää toipuvan leikkauksesta kaikin puolin.
Se hoitaa pennut hyvin ja hellästi, mutta ei höntyä. Raaskii jo lähteä uloskin ja kävellä pikkulenkin ihan rauhassa. Välillä se viettää aikaa laatikon ulkopuolellakin jo, kun pennut nukkuvat. Heti, kun kutsu käy, se menee varovasti ja taitavasti pentujen luokse laatikkoon.
Haava on edelleen siisti, vaikka sattuikin sadekelejä tähän alkuun. Niistä tuli lisähommaa, Sirna piti suihkuttaa ja haava kuivatella jokaisen pienenkin pissalenkin jälkeen. Ruoka ja juoma maistuvat, ja tarpeiden teko onnistuu. Maitoa näyttää pennuista päätellen riittävän.
Sinänsä toipumista saattaa jopa nopeuttaa se, kun kohtu lähti samalla. Ei ole vuotoa, eikä hygieniariskiä sen takia, elimistöllä ei mene sen kunnostamiseen energiaa. Itselläni ainakin on iso huoli nyt vähemmän. Ei tarvitse murehtia, mitä Sirnan sisällä tapahtuu, ja umpeutuuko kohdun seinämän haava, vuotaako kaikki jälkijutut pihalle jne.
Synttäreiden juhlinta voi pikku marsuselle olla aika rankkaa. Aina ei selviä kovin kauas tiskiltä:
On näitä väsähtäneitä tyyppejä tarjoilun jälkeen aina enemmänkin:
Marsufarmin pentulaatikko kuittaa tällä erää, ja hiljenee taas toviksi. Jatkamme kasvamista, syömistä, nukkumista, ynistelyä ja söpöstelyä koko Viisikon voimin.
Tänään on kuitenkin juhlittu 1-viikkois synttäreitä meidän Marsufarmilla (kiitos vain Nina-siskolle loistavan kuvaavasta nimestä ;). Samettiturkit säihkyvät ja tyypit kasvavat kohisten. Kaikki ovat viikossa tuplanneet syntymäpainonsa.
Pentu D, lempinimeltään Manaatti, on lähes triplannutkin sen jo. Vaaka heilahtelee 800 gramman kieppeillä Herra Härkäniskan alla.. Se imee ja tyhjentää tissejä monta samassa ajassa, kun muut yhden. Se myös jaksaa imeä noita niukemman maidon etutissejä. Sirnan toisen puolen etummainen nisä on hirveä sylinteri. Manaatti on vähän uudelleen muotoillut sitä viikossa. Pojalle ei ole riittänyt pelkkä nisä, sillä on ollu puoli tissiä imun kohteena, ehh.
Manaatti ei ole mitenkään röyhkeä, eli muutkin pääsevät jaolle. Mutta se vaan syö käytännössä koko ajan. Ja sillä aikaa, kun muut tappelevat mehukkaista takatisseistä, niin Manaatti tyhjentää kaikessa rauhassa etummaiset.
Jos nyt tämän lyhyen tuttavuuden perusteella pitäisi jotain sanoa, niin Härkäniskan uskaltaisin tällä tuntemisella luvata työkoiraksi pohjoiseen. Ehkä siitä ei ole kauhean kaunis tulossa, mutta ainakin se on vahva, ahne, elinvoimainen ja hyvä ravinnonkäyttäjä :).
Muut ovat keskenään samankokoisia kutakuinkin. Tyytyväinen ja hiljainen pentue on tämä porukka. Paitsi toissayönä yksi marsvini huusi kuin ruuvipenkissä.. Mamma-Sirna nojasi kyynärpäällä sen etutassun päällä.
Sirna nuoli pentusta kovasti ja hoivasi ja oli kauhean hämmentyneen oloinen, kun toinen vain HUUUUTAAAA!! No eikai tuollaista pikkutassua voi mamma huomata aina. Onneksi tästä patjalta, jossa olen nyt viikon viettänyt tikkivahtina, ei ole pitkä matka kurottua pelastamaan pentu, ja sitten jatkettiin kaikki unia.
Mikä minulle on kuitenkin kaikista tärkeintä, niin myös Sirna voi hyvin ja näyttää toipuvan leikkauksesta kaikin puolin.
Se hoitaa pennut hyvin ja hellästi, mutta ei höntyä. Raaskii jo lähteä uloskin ja kävellä pikkulenkin ihan rauhassa. Välillä se viettää aikaa laatikon ulkopuolellakin jo, kun pennut nukkuvat. Heti, kun kutsu käy, se menee varovasti ja taitavasti pentujen luokse laatikkoon.
Haava on edelleen siisti, vaikka sattuikin sadekelejä tähän alkuun. Niistä tuli lisähommaa, Sirna piti suihkuttaa ja haava kuivatella jokaisen pienenkin pissalenkin jälkeen. Ruoka ja juoma maistuvat, ja tarpeiden teko onnistuu. Maitoa näyttää pennuista päätellen riittävän.
Sinänsä toipumista saattaa jopa nopeuttaa se, kun kohtu lähti samalla. Ei ole vuotoa, eikä hygieniariskiä sen takia, elimistöllä ei mene sen kunnostamiseen energiaa. Itselläni ainakin on iso huoli nyt vähemmän. Ei tarvitse murehtia, mitä Sirnan sisällä tapahtuu, ja umpeutuuko kohdun seinämän haava, vuotaako kaikki jälkijutut pihalle jne.
Synttäreiden juhlinta voi pikku marsuselle olla aika rankkaa. Aina ei selviä kovin kauas tiskiltä:
On näitä väsähtäneitä tyyppejä tarjoilun jälkeen aina enemmänkin:
Marsufarmin pentulaatikko kuittaa tällä erää, ja hiljenee taas toviksi. Jatkamme kasvamista, syömistä, nukkumista, ynistelyä ja söpöstelyä koko Viisikon voimin.
maanantai 13. heinäkuuta 2009
sunnuntai 12. heinäkuuta 2009
¤ Nimiäiset
Tänään täyttyy pentusilla 5 vrk, joten kriittisimmät ajat lienevät nyt takana. Sen kunniaksi löin lukkoon tyyppien viralliset nimet :) . Kuka-kukin-on, ei vielä ole yksilöitynyt tarkemmin.
Luonto ja biologia kun on itselle rakkaita aiheita, niin ajattelin jo kauan sitten, että sen aihepiirin kirjoja kahlaamalla ne nimet löytyvät.
Puolivitsi oli joskus, että kotiin jää Lapinsirkku. Sirnan yksi paljon käytetyistä lempinimistä kun on Sirkku ja pentueen isänä Lapinpoika Mosku. Ajatus jäi elämään, ja L-kirjaimen ympärille sitten mietin muidenkin nimet.
Lapinsirkku siis on toinen neito. Toiselle tytölle pitkään oli ajatuksena Lapinkirvinen, mutta sitten olisi minun makuun kaikki pennut pitänyt olla Lapin-jotain. Taikka pojat vaikka Lumi-jotain. Ettei ole pari lappia ja loput mitä-sattuu. Ehdin jo itse päätyä Luotokirviseen, mutta sitten tuli niin hyvin perusteltu pyyntö tämän neidin tulevalta omistajalta, että menköön... ;) Joten toinen tytsä on sitten lopun ja viimein Lapinkirvinen. Kumpi on kumpi, selviää aikanaan.
Täysin linjasta poikkeavana oli tavallaan ehdolla Nakke Kanuttaja :D Tämä lähti kehittymään, kun toisen tytön tuleva omistaja sekoili ja tohkeili näppiksensä kanssa tuossa pari päivää sitten. Olisihan siinä tulevina vuosina ihmisillä miettimistä, että mikä tämä pentu tässä joukossa on, väärin kirjoitettukin vielä ja täysin linjasta poikkeava.
Periaatteessa itseäni kovastikin huvittava ajatus edelleen, ei tämän nimeämisen nyt kuitenkaan niin totista hommaa pidä olla... ;) Koiraa ei kiusata koulussa, vaikka se olis Nyyrikki Perävarsa nimeltään. Toisaalta myös suloista tässä Kanuttajassa olisi, kun sinällään huvittavaan krijotusvihre nimeen liittyisi selkeä ja hauska tarina. Ja oikeastaan, kun kerta alkoi jänkätä Luodon ja Lapin välillä, niin ansaitsi saada Kanuttajan kotiinsa. Mutta olen nyt höylillä päällä :D
Omaa korvaa miellyttäviä L-alkuisia lintuja ei Suomen luonnosta löytynyt enempää, joten kasvikirja oli seuraava plaraamisen kohde. Pojat ovat nyt sitten Laukkaneilikka, Luhtatähtimö ja Lumijäkkärä. Minulla on tällä hetkellä vahva näkemys, kuka on kukin, mutta heitäkään ei vielä ole spesifioitu sen tarkemmin. Onneksi kaikki pennut jäävät Suomeen, muuten tuosta Lumijäkkärästä ainakin olisi ehkä pitänyt tinkiä, niin hauska kuin se onkin :D
Luonto ja biologia kun on itselle rakkaita aiheita, niin ajattelin jo kauan sitten, että sen aihepiirin kirjoja kahlaamalla ne nimet löytyvät.
Puolivitsi oli joskus, että kotiin jää Lapinsirkku. Sirnan yksi paljon käytetyistä lempinimistä kun on Sirkku ja pentueen isänä Lapinpoika Mosku. Ajatus jäi elämään, ja L-kirjaimen ympärille sitten mietin muidenkin nimet.
Lapinsirkku siis on toinen neito. Toiselle tytölle pitkään oli ajatuksena Lapinkirvinen, mutta sitten olisi minun makuun kaikki pennut pitänyt olla Lapin-jotain. Taikka pojat vaikka Lumi-jotain. Ettei ole pari lappia ja loput mitä-sattuu. Ehdin jo itse päätyä Luotokirviseen, mutta sitten tuli niin hyvin perusteltu pyyntö tämän neidin tulevalta omistajalta, että menköön... ;) Joten toinen tytsä on sitten lopun ja viimein Lapinkirvinen. Kumpi on kumpi, selviää aikanaan.
Täysin linjasta poikkeavana oli tavallaan ehdolla Nakke Kanuttaja :D Tämä lähti kehittymään, kun toisen tytön tuleva omistaja sekoili ja tohkeili näppiksensä kanssa tuossa pari päivää sitten. Olisihan siinä tulevina vuosina ihmisillä miettimistä, että mikä tämä pentu tässä joukossa on, väärin kirjoitettukin vielä ja täysin linjasta poikkeava.
Periaatteessa itseäni kovastikin huvittava ajatus edelleen, ei tämän nimeämisen nyt kuitenkaan niin totista hommaa pidä olla... ;) Koiraa ei kiusata koulussa, vaikka se olis Nyyrikki Perävarsa nimeltään. Toisaalta myös suloista tässä Kanuttajassa olisi, kun sinällään huvittavaan krijotusvihre nimeen liittyisi selkeä ja hauska tarina. Ja oikeastaan, kun kerta alkoi jänkätä Luodon ja Lapin välillä, niin ansaitsi saada Kanuttajan kotiinsa. Mutta olen nyt höylillä päällä :D
Omaa korvaa miellyttäviä L-alkuisia lintuja ei Suomen luonnosta löytynyt enempää, joten kasvikirja oli seuraava plaraamisen kohde. Pojat ovat nyt sitten Laukkaneilikka, Luhtatähtimö ja Lumijäkkärä. Minulla on tällä hetkellä vahva näkemys, kuka on kukin, mutta heitäkään ei vielä ole spesifioitu sen tarkemmin. Onneksi kaikki pennut jäävät Suomeen, muuten tuosta Lumijäkkärästä ainakin olisi ehkä pitänyt tinkiä, niin hauska kuin se onkin :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)