¤ Marsufarmi

Viikko sitten tähän aikaan pahin jännitys oli ohi, Sirna ja pennut kotona, minulla työyö alkamassa, ja stressaavia vuorokausia vielä edessä. Toipuuko Sirna? Jäävätkö kaikki pennut eloon? Jaksaako jokainen imeä itse? Riittääkö maito? Tulehtuuko haava? Näprääkö Sirna tikit ennen aikojaan irti?

Tänään on kuitenkin juhlittu 1-viikkois synttäreitä meidän Marsufarmilla (kiitos vain Nina-siskolle loistavan kuvaavasta nimestä ;). Samettiturkit säihkyvät ja tyypit kasvavat kohisten. Kaikki ovat viikossa tuplanneet syntymäpainonsa.

Pentu D, lempinimeltään Manaatti, on lähes triplannutkin sen jo. Vaaka heilahtelee 800 gramman kieppeillä Herra Härkäniskan alla.. Se imee ja tyhjentää tissejä monta samassa ajassa, kun muut yhden. Se myös jaksaa imeä noita niukemman maidon etutissejä. Sirnan toisen puolen etummainen nisä on hirveä sylinteri. Manaatti on vähän uudelleen muotoillut sitä viikossa. Pojalle ei ole riittänyt pelkkä nisä, sillä on ollu puoli tissiä imun kohteena, ehh.

Manaatti ei ole mitenkään röyhkeä, eli muutkin pääsevät jaolle. Mutta se vaan syö käytännössä koko ajan. Ja sillä aikaa, kun muut tappelevat mehukkaista takatisseistä, niin Manaatti tyhjentää kaikessa rauhassa etummaiset.

Jos nyt tämän lyhyen tuttavuuden perusteella pitäisi jotain sanoa, niin Härkäniskan uskaltaisin tällä tuntemisella luvata työkoiraksi pohjoiseen. Ehkä siitä ei ole kauhean kaunis tulossa, mutta ainakin se on vahva, ahne, elinvoimainen ja hyvä ravinnonkäyttäjä :).

Muut ovat keskenään samankokoisia kutakuinkin. Tyytyväinen ja hiljainen pentue on tämä porukka. Paitsi toissayönä yksi marsvini huusi kuin ruuvipenkissä.. Mamma-Sirna nojasi kyynärpäällä sen etutassun päällä.

Sirna nuoli pentusta kovasti ja hoivasi ja oli kauhean hämmentyneen oloinen, kun toinen vain HUUUUTAAAA!! No eikai tuollaista pikkutassua voi mamma huomata aina. Onneksi tästä patjalta, jossa olen nyt viikon viettänyt tikkivahtina, ei ole pitkä matka kurottua pelastamaan pentu, ja sitten jatkettiin kaikki unia.

Mikä minulle on kuitenkin kaikista tärkeintä, niin myös Sirna voi hyvin ja näyttää toipuvan leikkauksesta kaikin puolin.


Se hoitaa pennut hyvin ja hellästi, mutta ei höntyä. Raaskii jo lähteä uloskin ja kävellä pikkulenkin ihan rauhassa. Välillä se viettää aikaa laatikon ulkopuolellakin jo, kun pennut nukkuvat. Heti, kun kutsu käy, se menee varovasti ja taitavasti pentujen luokse laatikkoon.

Haava on edelleen siisti, vaikka sattuikin sadekelejä tähän alkuun. Niistä tuli lisähommaa, Sirna piti suihkuttaa ja haava kuivatella jokaisen pienenkin pissalenkin jälkeen. Ruoka ja juoma maistuvat, ja tarpeiden teko onnistuu. Maitoa näyttää pennuista päätellen riittävän.

Sinänsä toipumista saattaa jopa nopeuttaa se, kun kohtu lähti samalla. Ei ole vuotoa, eikä hygieniariskiä sen takia, elimistöllä ei mene sen kunnostamiseen energiaa. Itselläni ainakin on iso huoli nyt vähemmän. Ei tarvitse murehtia, mitä Sirnan sisällä tapahtuu, ja umpeutuuko kohdun seinämän haava, vuotaako kaikki jälkijutut pihalle jne.

Synttäreiden juhlinta voi pikku marsuselle olla aika rankkaa. Aina ei selviä kovin kauas tiskiltä:


On näitä väsähtäneitä tyyppejä tarjoilun jälkeen aina enemmänkin:


Marsufarmin pentulaatikko kuittaa tällä erää, ja hiljenee taas toviksi. Jatkamme kasvamista, syömistä, nukkumista, ynistelyä ja söpöstelyä koko Viisikon voimin.