Voi tyyppejä, kun eilisestä asti on elämä ollut hankalan tuntuista. Ja sitä hankaluutta pitää vasta löytyneellä uudella äänialalla - kimeällä kiljumisella - ilmaista pitkin valveillaoloaikaa.
Onhan se rankkaa: silmien kautta alkaa tulvia ärsykkeitä, ja samaan aikaan jalatkin alkavat kantaa yhä enemmän. Pikkuiset päät saattavat hämmentyä moisesta ja kehittyvät aivot ylikuormittua.
Selkeästi on nyt iso kehitysharppaus menossa, mutta ei se helppoa taida olla. Horjuvat jalat ja sumeat silmät johtavat harhaan. Välillä pitää huutaa ja kiljua, vaikka vihdoin on löydetty jo nisänkin ääreen. Välillä näköaisti ja jalat yhdessä ja erikseen johtavat harhaan ja joku löytyy laatikon nurkasta huutamasta.
Sokeana tyypeillä oli maailma paremmin hallussa. Tuoksun avulla ja lämpöä aistien suunnistettiin emän luokse, eksymisiä ei tapahtunut. Kulkukin oli tasaista ryömintää, vähän joku joskus otti jalkoja alleen. Nyt pitäisi silmien kautta tulevat viestit, hajut ja tuntoaistin kertomat uutiset saada siirrettyä horjuviin jalkoihin järkeväksi toiminnaksi. Ja sepä ei olekaan nyt alkuun kovin helppoa.
Joten nyt hiljainen pentuhuone on lähes laakista muuttunut älämölölandiaksi, josta kuuluu kiukkuista kiroilua ja hätääntynyttä kuikutusta vähän väliä. Tästä eteenpäin mökä tuskin ajan mittaan ainakaan vähenee, joten hyvästi helppo aika :)
Eri etevät marsut, pitäkää ääntä vaan niin keuhkot kehittyy! Joko silmät on kokonaan auki, vai vielä raollaan?
VastaaPoistaAikalailla auki oli tänään jo. Parilla vielä vasta osittain. Mutta niilläkin, joilla kokonaan oli simmut auki, niin kovasti siristyttää vielä :)
VastaaPoista