sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Matokuureja ja närästystä

Mamman tiineys on edennyt  siihen vaiheeseen, että on sen (ja koko muun lauman) madottamisen aika. Eilen illalla meillä pidettiinkin kunnon tablettisulkeiset, eikä tällä ollut mitään tekemistä nykyteknologian kanssa :) .

Jo viikon verran Janka on saanut tuhdimpaa pentumuonaa tavallisen perusmuonan sijaan. Koko ajanhan tuo söisi. Kuten ensimmäisenkin tiineyden aikana, on ruokahalu aivan pohjaton. Jankan mielestä ruokarajoitukset ovat aivan turhia, se söisi koko ajan, jos antaisin.

Ensimmäiseen tiineyteen verrattuna Jankaa on tuntunut närästävän enemmän. Ruuan jakaminen useampaan ateriaan ja Antepsin-tabletit ovat helpottaneet - joskaan kokonaan ei ikävä vaiva ole poistunut. 

Edellisen kerran Janka kantoi kymmentä (10!) suurta sikiötä ja pari viimeistä viikkoa sen olo oli todella tukala - ei voinut oikein närästyksestä puhua, kun mikään ruoka ei pysynyt sisällä, ja vesikin pulahteli kaaressa pihalle. Nyt ultrassa näkyi varmaksi kolme pentua (viimeksi näkyi neljä...) ja eläinlääkäri oli sitä mieltä, että kylkiluiden suojassa, edessä, olisi vielä joku/pari  sellaista jemmassa, joita ei ultra kunnolla tavoittanut. 

Mutta mamman koosta päätellen ei (onneksi!!) ole samanlaista jättilastia kuitenkaan tulossa, kuin viimeksi. 

Muuten nuorekas muori voi hyvin. Se hössöttää ja hymyilee entiseen tapaan, ja vauhtia on pihalla ja lenkillä ihan tavalliseen tapaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti