Viski x Sissi eli pentuja Hallanevalle 2017?

Sijoitusneitini Hallanevan Naamiosirkku (synt. 15.7.2014) kävi 20.3 silmätarkissa Sanna Elfvingillä, ja kaikki ok. Niinpä pitkästä aikaa Hallanevalle on pentusuunnitelmia tälle vuodelle.

Sissi on oman narttuni (Tietysti Poppas-Maija) ja minulle 10+ vuoden ajalta tutun uroksen (Pilvipolun Kevätvelmu) jälkeläinen. Sissi on perusluonteeltaan sähäkkä ja energinen, aina valmis tekemiseen. Kaikkien ihmisten kaveri, mutta toisten koirien suhteen valikoiva ystävä - varsinkin jos kyseessä on toinen narttu.

Pentueen sukutaulu ja vanhempien terveystulokset yms. löytyvät KoiraNetistä. Koiranetissä näkymättömiä terveystuloksia ovat geenitestit. H.Naamiosirkku on prcd-PRA:n osalta terve (a) vanhempiensa geenitestitulosten perusteella, ja Viski puolestaan isovanhempiensa perusteella terve, joten tuleva pentue on automaattisesti prcd-PRA a-luokkaa, terveitä. Pompen-taudista Naamiosirkku on itse terveeksi (A) testattu. Tulevat pennut eivät siis tule tähänkään sairastumaan, pahimmillaan ne voisivat olla pompen-kantajia, jos Viski olisi sairauden kantaja.

PRA on sokeuttava silmäsairaus ja pompen-tauti (GSD II) on parantumaton aineenvaihduntasairaus, joka johtaa koiran kuolemaan nuorella iällä.

Väinön eli Viskin ja Sissin pennuista toivon tulevan reippaita ja terveitä koiria, joiden kanssa sujuu ensisijaisesti mukavasti arki, mutta harrastaminenkin onnistuu. Viski on morsiantaan rauhallisempi, tarpeen vaatiessa löytyy kuitenkin myös ON-kytkin helposti.

Mielestäni pentueen sukutaulussa on mielenkiintoisia koiria, jotka oli ilo saada mukaan. Viskin isää Hag. Leevikiä mietin käyttöön jo 2010, mutta eri syistä se jäi ajatelman asteelle silloin.

Viskin haltijan kertomaa:
" Viski on perheemme iloinen karvapallero. Minulla on ollut koiria koko elämäni ajan, ja olen alusta asti ollut sitä mieltä että Viski on aivan täydellinen sekoitus entisistä koiristani! 

Viskin mielestä kaikki koirat, muut eläimet ja ihmiset ovat mahdollisesti uusia parhaita kavereita. Se tulee siis toimeen kaikkien kanssa. Kesällä pihallamme oli siili. Viski meni niin rauhallisesti siiliä kohti, että siili ei edes mennyt palloksi, vaan laittoi nenänsä ulos ja haisteli Viskin kuonoa. Viski on myös tavannut monia koiria, jotka pelkäävät muita koiria, mutta yksikään niistä ei ole Viskiä pelännyt. 

Viski on myös tosi tottelevainen. Hän rakastaa treenaamista, eikä ole väliä mitä lajia treenataan. 

Tämä on elämäni rauhallisin, älykkäin ja vilkkain koira. Hän voi olla täydellä vauhdilla menossa ulkona, ja heti kun tullaan sisään, niin hän menee makaamaan. Kun ovikello soi, niin Viski menee n. neljän metrin päähän ulko-ovesta istumaan ja odottaa siinä, että saa mennä moikkaamaan tulijoita. 

Perheemme lapsetkin tykkäävät Viskistä tosi paljon ja ovat tyytyväisiä siitä, että molemmat pystyvät sitä hallitsemaan. Viski on aina mukanamme joka paikassa. Jos joskus emme voi ottaa sitä pitemmälle matkalle mukaan, ei ole ikinä ollut vaikeata saada Viskille hoitajaa, niin moni kavereistani haluaa sitä välillä lainata." 

Miinuksia omasta näkökulmastani on tässä pentueessa se, että pariskunnan yhteisen lonkkaindeksin keskiarvo ei ole niin hyvä, mitä Sissin kumppanilta toivoin. Uros on myös hieman nuorempi, kuin pitäisin toivottavana alaikänä - mutta tässä tullaan siihen jo kuluneeseenkin hokemaan, että kaikkea ei saa.

Uroksen indeksin pitäisi olla suorastaan 117, että pentueelle saataisiin keskiarvoksi 100 Sissin kanssa. 117 tai suuremman luvun uroksia on koko rodussa kautta aikojen ollut 6 kpl, eivätkä kaikki ole edes elossa enää.

Joten alunperin pidin uroksen raja-arvoina A/A ja indeksi vähintään 110, mutta yksi toisensa jälkeen sen ehdon täyttävät jäivät pois laskuista: allergiariski uroksella yksinään suuri, juuri astunut ja pentue tulossa ei saa käyttöön, luvattu muualle jo moneen pentueeseen, epilepsiaepäily sisaruksella, haluton astuja, kemiallisesti kastroitu, isokokoinen (tässä mietin Sissin emän penikointivaikeuksia kun pennut olivat niin kookkaita ja Sissin veljet Staalo ja Kaili ovat suuria edelleen - poltot olivat kyllä tehokkaat Pulmulla), yhden omistaja ei ole vastannut ollenkaan jne.

Ja on minulla urokselle/yhdistelmälle muitakin vaatimuksia, kuin lonkat. Joitain Väinöä paremmat indeksit (107-109) omaavia uroksia putosi sitten muista syistä pois.

Toisaalta C-lonkkia lukuunottamatta Sissi on narttu, josta haluan saada jatkoa. Se on muuten terve (kuten vanhempansakin ovat edelleen), reipas koira, joka jäi emänsä ainoaksi narttupennuksi ja veljiäkin on vain kaksi taittokorvaista sälliä.

Joten tämä pentue on nyt sitten eri osien kompromissi, johon kuitenkin olen itse tyytyväinen tuota jonkinlaista lonkkariskiä ja uroksen nuorta ikää lukuun ottamatta. Ihanne olisi omissa ajatuksissa, että uros olisi ihan minimissään 2v ja mieluummin vähintään pari vuotta vielä päälle - "mitä vanhempi herra, sitä parempi". Onneksi sekä Sissin että Väinön omat vanhemmat ovat jo ihan oikeasti aikuisia, eli monessa sukupolvessa peräkkäin ei ole nuoria koiria (Sissin emä 2010, isä 2003 ja Viskin emä 2010, isä 2004).

Muista toiveistani en joutunut tinkimään, esim. luonteen, turkin, aiempien jälkeläismäärien tai suvun osalta, joten uroksen ikä ja lonkkaindeksi olivat mielestäni hyväksyttävissä siihen nähden, mitä hyvää pariskunnassa on yhdessä.

Sissi-neiti pellolla irrottelemassa.

Viski.

Laiskaa blogin päivitystä!!

Pentuvaltakunnassa kaikki hyvin, tänään ikää tasan 4 viikkoa :) .

Facebookissa on kuulumisia ja kuvia enemmänkin - kahden paikan päivittämiseen ei meinaa aika riittää. Ja hassultakin tuntuisi samoja tekstejä ja kuvia kahteen paikkaan laitella. 

Mutta Koda (uros) ja Tyttönen ja Janka-äiti voivat hyvin ja aika tuntuu taas kerran suorastaan lentävän, kun viikot kertyvät ja luovutusikä vain lähenee!

Kiihkeää kehitystahtia

Tasaisen painon lisäyksen lisäksi Nakerot ovat nyt jo ihan oikeita pentuja, eivät vain nukkuvia ja syöviä palleroita. Kehitys on ollut rodulle tyypilliseen tapaan nopea.

Jalat kantavat jo hyvin, ja päivittäin leikitään Mamman ja sisaruksen kanssa - huiskitaan tassulla (ja kaadutaan sitten itse kumoon) ja pureskellaan ikenillä milloin mistäkin. Haukutaan, muristaan, hypähdellään - uros jopa juoksentelee pieniä matkoja pentuhuoneessa. Pentulaatikossa ei välttämättä enää edes nukuta, mutta ainakin hereillä ollessa vaellellaan ympäri pentuhuonetta tutkimassa ja ihmettelemässä. Eilen pennut pääsivät vähäksi aikaa pihallekin ihmettelemään suurta maailmaa ja sen tuoksuja - aluksi oli aika jännittävää, mutta sitten tuli mieleen ruoka, ja päätyivät piknikille.

Pojan ikenissä oli tänä aamuna ensimmäiset hampaat vastassa. Pienet kulmahampaat olivat yllättävän terävät sormeen osuessa. Muutkin hampaat ovat ihan ohuen ihon alla enää, osa jo niistäkin esillä.

Tänä aamuna Murri-poika myös päätti, että tosimies ei pelkällä maidolla elä. Kun toin Jankalle aamupalan, Murri juoksi parin metrin matkan toiselta puolelta pentuhuonetta hirveällä kiireellä. Vauhti ei suinkaan pysähtynyt emon tai ruokakupin luokse, vaan Murri juoksi suoraan kuppiin pitkin pituuttaan makaamaan. Kun se huomasi kaatuneensa jauhelihapalan ääreen, se alkoi muitta mutkitta pistellä siitä suuhunsa ahneesti.

Jankalle ruokarauhan antaakseni nostin märän ja ruualle haisevan pupelon pois kupista, ja annoin sormista vähän jauhelihaa - meinasi lähteä sormetkin. Tyttö ei ollut vielä kauhean innoissaan viieästä jauhelihasta, mutta se tuntuukin kehittyvän veljeään rauhallisempaan tahtiin. Välillä tilanne oli toisin päin, Vilistäjä avasi silmät aiemmin ja alkoi kävellä aiemmin, mutta nyt vuorostaan Murri touhuaa ja kehittyy siskoaan vauhdikkaammin.

Matolääkityksen saivat Ämmät tänään ensimmäistä kertaa, se aiheutti vastalauseita: istumista, vinkumista ja pään ravistelua. Hyvin meni kuitenkin tahna perille, joten se asia on kunnossa tältä erää.

Kun oikein touhutaan, niin tämäkin on vielä kuitenkin usein nähty näky:

Yhden viikon ajan maailmassa

Jankan ja Kailin pennut syntyivät sunnuntaina 28.6 - tasan 63 vrk astumisesta.

Kaikki ei mennyt (taaskaan) ihan putkeen.

Janka synnytti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kuolleen narttupennus. Pentu oli selvästi kuollut, se oli ihan kankea, ja kalvot puhjenneet. Ihme, että Janka sen sai ponnistettua ulos luonnollisella tavalla. Neito, Miss Murphy, oli myös huomattavan pieni, vain vähän yli 200g.

Tähän ponnistukseen synnytyksen luonnollinen kulku pysähtyi. Kolmisen tuntia uskalsin tilannetta seurata, sitten piti ottaa puhelu eläinlääkärille. Neuvona oli tulla heti klinikalle ja varautua keisarinleikkaukseen. Siinäpä sitten hyvin valvotun yön jälkeen lähdin itse töihin, ja Mies lähti kiikuttamaan Jankaa klinikalle. Järkyttävän raskas työvuoro oli itsellä - väsyneenä ja puhelimesta väliaikatietoja kytäten.

Eläinlääkärin mukaan Jankalla oli koirille melko harvinainen tila, raskausmyrkytys. Siitä syystä Ms. Murphy oli hyvin pieni ja lopulta kuollut (toksemia heikentää istukoiden toimintaa) ja kaksi elävää pentuakin olivat pieniä emon vatsan kokoon nähden.

Onneksi toksemia oli lievää lajia ja/tai tiineys loppui kreivin aikaan, ja emo ja loput pennut säilyivät kunnossa. Janka oli kaikesta ruokinnasta ja painon noususta huolimatta melkoisen "kuiva" - painon nousu oli lähinnä toksemian aiheuttamaa nesteen kertymistä, ei todellista painon nousua.

Nyt pentuarkea on eletty viikon verran ja vähitellen uskallan alkaa hengittää vapaammin. Pennut kasvavat tasaiseen tahtiin, eikä Jankan leikkaushaava ole näyttänyt tulehtumisen merkkejä. Veteraanimamma myös on todella hyvin toipunut leikkauksesta - samalla siltä lähti kohtu, joten on se murhe vähemmän elämässä, ei tarvitse huolehtia kohtutulehduksesta tai juoksuista, saati vahinkopennuista!

Pennuille uskalsin pitää jo nimiäiset. Luontoaiheilla ja tarkemmin lintujen nimillä mennään edelleen. Vain J-pentue oli syrjähyppy nimissä, sen jälkeen olen palannut taas ruotuun. Uroksesta tulee H. Marmorimurri (Marpled Murrelet), ja tytöstä Metsävilistäjä (Rifleman).

So far, so good.

50 vuorokautta

Janka-mamma voi hyvin. Se hössöttää ja hömpöttelee entiseen malliin, kaikki hampaat paljastava hymykin irtoaa päivittäin. Käytöksensä ja olotilansa puolesta ei uskoisi sitä veteraani-ikäiseksi emäksi, toivottavasti kaikki sujuu loppuun asti yhtä hyvin!

Vatsa on viime aikoina kasvamisestaa huolimatta "pudonnut alaspäin", joten närästystä ja muuta tukalaa oloa tuntuu olevan nyt vähemmän, vaikka pennut ovat päivä päivältä suurempia.

Sen sijaan loputon nälkä vaivaa tulevaa emoa. Se saa toki enemmän ruokaa, kuin normaalisti - ja ruoka myös on tuhdimpaa: pentunappulaa höystettynä lihalla. Silti se käytännössä asuu keittiössä kerjuulla. Sen lisäksi se kyttää koko ajan tilaisuuksia varastaa ruokaa tiskipöydiltä (teko, jota kuuliainen ja herttainen Janka ei todellakaan normaalisti tee). Turhan ronkeli se ei varastamisessaan ole: täydennysrehuksi kelpaavat yhtä hyvin niin lihapullat kuin appelsiinitkin.

Pentulaatikkoa on kasailtu eilen, lähipäivinä olisi tarkoitus saada se valmiiksi ja paikoilleen pentuhuoneeseen. Tämä laatikko on nyt kolmas laatuaan Hallanevalla - vielä ei ole ollut sitä ihan Täydellistä pentulaatikkoa, vaan aina on tuntunut, että jotain kehittämisen varaa on.

Hassua ajatella, että viimeistään reilun parin viikon päästä meillä on taas tuhinaa ja yninää ja natinaa talossa. Aika on mennyt hirveän nopeasti tällä kertaa - joskin loppua kohti se tuntuu hidastavan kulkuaan :) .