lauantai 4. joulukuuta 2010

¤ Hyvää elämää/ Have a good life

Perjantaina käytiin eläinlääkärin tarkissa, ja kaikki pennut olivat kelpoja, Rikillä kiveksetkin olivat paikoillaan.

Riki jatkoikin siitä suoraan uuteen kotiinsa Joensuuhun.

Lihkkun hakija saapui perjantaina Belgiasta, ja lauantaiaamuna lähdettiin ajelemaan koko porukka kohti Uuttamaata. Rauni ja Inki jäivät Inksun kotiin Keravalle, ja Lihkku jatkoi omistajansa kanssa lentokentälle ja kohti Brysseliä.

Kun perjantaina alkoi lähtöhässäkät, niin tukka putkella ja vailla liikoja nukkumisia olen saanut tänne asti painattaa, bonuksena Janka vielä sairastui ennen lähtöä yöllä, ja sen lääkäri ja hoito piti järjestää ennen "etelän matkaa".

Tällä hetkellä olo on lähinnä vain väsynyt, ja jännittynyt. Lihkkun matkaan näyttää tulevan mutkia koneenvaihdon yhteydessä Kööpenhaminassa - lakko sotki ja sotkee suunnitelmia minkä ehtii. Kaiken piti olla jo ok, mutta Hki-Köpis lento oli viime tietämän mukaan niin myöhässä, että jatkoyhteys jää saavuttamatta :( Viimeisimpiä uutisia en ole kuullut.

"On edessäsi haasteet erilaiset,
toimet uudet toisenlaiset.
Mielelläni sinut luonamme pitäisin,
mutta myös iloisena pois luovutan.
Kiitos kaikesta mitä meille annoit,
iloa, hupia, hauskuutta toit.
Onnea elämäsi poluille,
tulevaisuuden varalle!"

Kaikkea hyvää J-pennuille elämän poluille, tassutelkaa varovasti ja jättäkää jälkenne moniin sydämiin. Kiitos, kun kävitte meidänkin lauman elämässä kääntymässä :).

Lihkku, Rauni ja Riki - kaikkea hyvää.

Inkille kiitos hyvästä emona olosta, pennut oli kyllä aina viimeisen päälle hoidettu ja ruokittu, puhtaita ja kiiltäviä.

Hanskille ja Jerelle iso kiitos Inkin lainasta, nauttikaahan kun saitte laumanne vihdoin taas kokoon!!

2 kommenttia:

  1. Kylläpä tuli iso tippa linssiin, sniif. Kiitos sulle, että annoit pennuille parhaan mahdollisen alun elämään ja huolehdit Inki-rouvastakin niin hyvin!

    VastaaPoista
  2. Meiltä oikein erityiskiitos pitkämielisyydestä :D Oli kyllä ihan älyttömän hienoa kun saatiin käydä niin monta kertaa katsomassa pentujen kasvua ja jutella kaikesta mitä mieleen tuli. Sen ansiosta meillä on nyt täällä tuo loistava viipottaja ja tuntuu kyllä, niinkuin olisi palapelin palaset loksahtaneet juuri tasan paikoilleen. Parempaa paikkaa kasvaa ei koiranpentukaan olisi voinut saada <3

    VastaaPoista