sunnuntai 5. joulukuuta 2010

¤ Hyviä uutisia joka suunnalta/ Good news from everywhere

Riki-Riksuttimella menee kivasti kuulumisten perusteella uudessa kodissa. Mitä nyt pikkujuntin käytös ärsyttää perheen arvokasta muorikoira-Kiiraa. Mutta sehän kuuluu asiaan - nuoriso on maailman sivu ärsyttänyt vanhempia sukupolvia käytöksellään ;)

Lihkkukin on päässyt Köpiksessä hotlassa vietetyn yön jälkeen kotiinsa tänään iltapäivällä. Pitkä ja rankka reissu on mennyt kokonaisuudessa hyvin - omistaja on se, joka kuulosti mailissa vähintääkin uupuneelta yli 3 vuorokauden edstakaisin reissaamisen jälkeen.

Rane-Rauskis pitää Inkiä ja Hanskia ja Jereä (ja Nooaa, joka ei onneksi kovin metelistä ja elämästä kuulema välitä :) kovaäänisessä komennossa Keravalta tulleiden päivitysten mukaan, ja oikeaan tulevaan kotiinsa Tampereelle sitä jo kovin odotellaan saapuvaksi (laskettuaika on keskiviikkona;).

Ja meidänkin porukka pääsi selvisi tänään 6 tunnin ajomatkasta eheänä kotiin. Janka odotti ihmeen hyvävointisena kotosalla, kiupukynnys rouvalla on kyllä melkoinen :O Eilen (aika monetta kertaa jo) sille paukahti päälle anaalifisteli, joka lääkärin toimesta avattiin ja tyhjennettiin. Kunhan tämä tulehdus saadaan kunnialla hoidettua, on vuorossa anaalirauhasten poistoleikkaus. Neljä fistelöitymiseen asti johtanutta tukkeutumista vähän yli vuoden aikana on liikaa. Leikkauskin on ikävä ja kivulias ja siinä on riskinsä, mutta nyt kallistui tämän kerran "ansiosta" vaaka silti operaation puolelle.

***

Riki is doing fine at his new home.

And Lihkku has survived also about her long way to home. One night in Copenhagen - wow.

Rauni is being bossy at Kerava with her mom. On Wednesday she'll move to Tampere.

Sirna, Pulmu and I survived for our 6 hours driving home. Last 150 kilometres there was a snowstorm, but here we are.

Janka is suprisingly well being at the moment. What a relief.

For Lihkku I also wish happy, long life and healthy days. It was nice to know you, littleone :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti