lauantai 1. tammikuuta 2011

¤ Jouluylläripylläri/ Xmas surprise..

H. Joensuun Elli,
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI56702/10&R=284
palasi joulupäivänä laumaamme. Syynä ongelmat uuden lauman kokoonpanossa ja sen toiminnassa (tai toimimattomuudessa siis).

"Pikku" on ahne ja innokas leikkijä, lapinporkoiranpennuksikin varsin aktiivinen ja energinen, joten siinä on harrastuskoirapotentiaalia. Melkoisen kiihkeäkin se on, mutta esimerkiksi agilityssä näkisin sen vain plussana. Tokossa moinen saattaa olla isompi haaste - toisaalta jos kiihkeyden saa ohjattua tekemiseen, saa suorituksiin näyttävyyttä ja vauhtia. Periaatteessa Pikkua voin harkita myyväni kotikoiraksikin, mutta silloin sille täytyy olla tarjolla ulkoilua, retkeilyä ja aktiviteetteja riittävästi siinä kotosalla. Lapinporokoirissakin on sen verran paljon paremmin koitikoiriksi suoraan soveltuvai persoonia, että mielellään näkisin Pikun päätyvän harrastaviin käsiin seuraavaksi.

Pikku oli sijoituskoirani, mutta sille on ilmestynyt nyt jonkinasteinen napatyrä. Se tuskin tulee vaatimaan leikkausta (eli ei myöskään haittaa koiraa), mutta näillä näkymin etsin Pikulle ihan omaa kotia. Toivon mukaan velipoika Riki jatkaa sukuaan Suomessa sitten aikanaan, ettei ihan lopahda tämä Inkin ja Urhon perimä tähän sukupolveen, kaikkien vastoinkäymisten jälkeen.

Parikin koiriensa kanssa harrastavaa ihmistä, joiden taitoja ja koirasilmää arvostan, ehti joulun aikaan Pikun tavata ja "arvioida" sitä siinä samalla. Potentiaalisena harrastuskoirana hekin Pikkua pitivät.

Kunhan Pikusta saan tuoreita (hyviä) kuvia, niin niitä luvassa. Kyseessä siis kuitenkin pentueen "Mörssäri Justiina", musta-valkoinen tyttönen, josta pikkupentukuvia tuolla blogissa aiemmin.

****

Elli (or Pikku as I call her) came back to me 25.12. There has been problems in her new home, with cat of the family.

I hope Pikku will find new, permanent, home soon. She's very promising puppy for hobbies (for example agility), so hopefully she'll find her place in this world soon. Until then Pikku will live with us, in Joensuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti