¤ 9.8

Wuhuu, ajantasalla ollaan päivitysten kanssa!!

Aurinko paistaa, ja ulkona on touhuiltu taas.

Tänään Siiristä on eniten kerrottavaa. Se tyttö on mielenkiintoinen yhdistelmä sosiaalisuutta ja mieletöntä itsenäisyyttä, ihan kuin Sirniskin on. Myös ulkonäkö ja pikkukoko tuovat mieleen Sirna-äipän.

Pennut touhusivat pihalla omiaan porukassa, aikuisten katsellessa hommaa päältä. Yhtäkkiä Siiriä ei näkynyt missään. Koitin houkutella ja huudella. Lopulta neito löytyi lumipallopensaan alta urakoimasta jonkun oksan kimpussa. Vailla huolen häivää, että muut ovat kauempana.

Sen jälkeen Riisi Kanuttaja iski isäni kenkien ja lahkeiden kimppuun, ja viihtyi pitkän aikaa puuhastellen siinä ihmisten seassa. Syliinottaminen aiheutti protestoimista, koska Urakka jäi kesken. Prkl, niin!!!

Yksi kerrallaan pennut väsähtivät Kengun alle varjoon ja suojaan nukkumaan. Laskeskelin, että viisikko siellä riehuu ja leikkii ja sammuu yksitellen unille. Kun sitten lähdin kuskaamaan tyyppejä sisätiloihin unille, yksi puuttui joukosta. Siiri-perhana oli livahtanut omille teilleen. Mutta minne?!?!

Siinä haeskeltiin pitkin pihaa ja pusikoita, vaan uninen pentu ei kauheasti ilmoittele itsestään. Lopulta Sirna meni paljastavasti häntää heilutellen vuorenkilpipusikkoon, ja sinnehän SiiSii oli sammunut. Minua katseli unelias ja hämmästynyt silmäpari, kun nostin uupuneen natikan pois omasta, varjoisasta pesäluolastaan.

Minua niin sykähdyttää tuo pikku SiiSii. Päivä päivältä siinä näkyy enemmän ja enemmän emäänsä. Juuri tuo itseluottamus ja pienestä asti yksin pärjääminen yhdistettynä siihen, että ihmistenkin kanssa on kiva touhuta, ja olla välillä sylissä jne. on niin kovin tuttua :) .

Toisaalta Sirnan-kaltaisuus on ehkö myös syy siihen, miksi itse miellyin alusta asti ja vaistomaisesti Neiti Beehen. Sirna on niin persoona, että niitä mahtuu vain yksi elämään, ainakaan samaan aikaan. Neiti B on reipas ja tomera ja touhukas, mutta hieman pyöristetty versio SiiSiistä ja äidistään.

Muu nelikko on tänään ollut ns. peruspentuja - leikkineet ja juosseet ja laukanneet ja tapelleet ja tutkineet ja touhuneet porukalla, kunnes sitten porukassa myös väsähtivät nukkumaan.

¤ 8.8 lauantai

Lauantaina ulkoiltiin useaan otteeseen, koska oli yhä niin hieno sää. Kyllä tämä elokuun alku on hellinyt minun kesälomaani ja samalla pentujen kanssa ulkoilua :) .

Pennut riekkuivat ja söivät ulkona, menivät välillä Kangoon alle nukkumaan, ja jatkoivat taas. Ostin kaupungista muutaman sian kylkirimpsun, ja siitä leikkasin jokaiselle koiralle omat lihaisat luutikut syötäviksi.

Pennut suhtautuivat hyvin erilailla saamiinsa aarteisiin. Siiri (Lapinkirvinen) alkoi heti natustaa omaansa tunteella. Lapinsirkku ja Tähtimö samoin. Laukkaneilikka Valkotassu vei oman saaliinsa heti parin metrin päähän, ja alkoi sitten vasta natustaa sitä. Unelias Manaatti eli Jäkkärä ei oikein jaksanut innostua heti ollenkaan. Myöhemmin, kun oli saanut tirsat nukuttua, se nätysteli omaansa.

Aikansa omaan saaliiseensa tutustuttuaan Tähtimö lähti katsastamaan muiden saaliit. Olematta mitenkään ärhäkkä tai päällekäyvä, se yksitellen nappasi sisarustensa aarteet itselleen. Sitten se hetken aikaa söi sitä, kunnes jätti, ja lähti seuraavan sisaruksen aarretta tutkimaan. Laukkaneilikka kuskaili omaansa pitkin pihaa turvaan, samoin Lapinsirkku. Siiri ei oikein edes huomannut, mihin luu katosi, kun Tähtimö sen nappasi.

Janka söi ylimääräiset luut sitä mukaa pois, kun joku pentu ne hylkäsi. Sirnalla ei ollut nälkä, joten se taas hautasi pensaikkoon omansa, ja muut suuhunsa saamansa rimpsut.

Aikansa suururakan kanssa aherrettuaan pienet sankarit kävivät taas nukkumaan pihalle.

Tällaista on tämä meidän pennuntahtinen lomaelämä tällä hetkellä :) .

¤ Torstai 6.8, perjantai 7.8

Huvittavaa, nettitikku saa yhteyden johonkin verkkoon näköjään vain iltaisin.. Päivällä on ihan turhaa hommaa koittaa saada itseään ilmi ulkomaailmaan tätä kautta.

Mutta takautuvia kuulumisia edelleen siis, kenties jonain päivänä olen ajan tasalla blogini kanssa :)

Keskiviikko päivä meni kokonaan pentuhuonetta Rekivaarassa rakennellessa ja siivotessa ja muutenkin kotiutuessa. Torstaina Pygmit sitten muuttivat uuteen kämppäänsä minun makuuhuoneestani. Hyvin tuntuu uusi yksiö kelpaavan, siinä on oma uloskäynti, ja hyvät näkymät tupaan ja takkahuoneeseen.

Torstaina iltapäivästä meille tupsahti kylään Mitra, keponsa Kimmo ja komentajansa Halo. Heille siis menee Neiti A, H.Lapinkirvinen, eli Siiri. Pieni piipero, mutta sitäkin räväkämpi neito taisi olla ihan mieleen - mitä nyt Halo vähän pyöritteli silmiään ja ällisteli Hobitteja. Siirin ja Halon elämää löytyy heidän plokistaan, halo.vuodatus.net

Siiri esitteli oikein mainioita temppujaan: miten 4 viikkoa vanha tyttö ruopii pissaamisen jälkeen kuin Äijä-koira konsanaan. Tai miten kova ääni lähtee pienestä kissanpennun näköisestä koirasta. Tai miten pieni Piru roikkuu sisarusten hännässä, vaikka nämä kuinka huutaisivat apua. Tai.. tai... tai....

Vaikka pennut nukkuvat öisin jo pitempää pätkää, niin olipa luksusta, kun sain Mitralle annettua yhden yön ruokahuoltovuorot. Itse painelin yläkertaan nukkumaan, ja jätin ohjeet Sirnan ja Hunnilauman hoidosta. Klo oli sentään lähemmäs 9, ennenkuin jonkun vaativa ääntely vasta herätti meikäläisen. Ahhhh!!!!

Sirna alkaa enemmän ja enemmän vieroittaa pentujaan. Se syöttää niitä juuri sen verran, kuin oman olon helpottaminen vaatii, ja muut ajat on baari suljettu.

Keskiviikkona se oli aika hellyttävä, kun se alkoi imettämisen sijaan houkutella pentujaan leikkimään. Kertaakaan Sirna ei ole vielä murissut pennuilleen, mutta se koittaa saada niitä leikkimään kanssaan, tissin lutkuttamisen sijasta. Tyypit ensin olivat aika ihmeissään, että MITÄ se Äippä tekee. Ensimmäisenä vähän juonesta pääsi kiinni Luhtatähtimö. Se vastasi Sirna leikkiinkutsuun pentumaisen höpsöllä tavalla, mutta vastasi kuitenkin.

Edelliseen korjausta sen verran, että Sirna ON ärähtänyt kerran pennuilleen - juurikin em. Tähtimölle. Olimme vielä Saviolla, kun Herra Varhaiskypsä ja Kaikesta Kiinnostunut meni mamman ruokakupille. Kun ei moneen kertaan murahtelu auttanut, niin Sirna lopulta hieman kurmuutti jästipäätä. Samana päivänä sama tyyppi meni Jankaa härkkimään niin paljon, että Jankakin jo murrasi herralle vähän. Mainittakoon, että pennuille henkeen ja vereen omistautunut hoitotäti Janka ei murrannut Tähtimölle edes silloin, kun tyyppi marssi syömään Jankan ruokia :D .

Perjantaina sitten kuvailtiin Mitran kanssa pentuja, 4-viikkois potretteja. En tiedä, onko mitään mahdollisuuksia saada niitä koskaan nettiin tämän yhteyden kautta.. Katsotaan. Muuten perjantai menikin ulkoillessa ja touhuillessa tavallisia hommia.

Surullisen perjantaista teki se, että isän luona asunut vanha Nekku-kissa siirtyi paremmille hiirestysmaille. Keväästä lähtien Nekku oli mennyt huonompaan kuntoon, ja viimeisinä päivinä, kun minä näin sitä, se kulki todella huonosti. Takapää horjui pahasti alta. Nekku kyllä söi, mutta se oli todella laiha, ja turkki oli takussa, koska se ei jaksanut enää hoitaa itseään.

Tuttu eläinlääkäri Keijo tuli kotiin, ja Nekku siirtyi pilvien tuolle puolen rauhallisesti omassa tuvassa. Rauhoituspiikkiä saadessaankaan se ei edes inahtanut - kisuli oli selkeästi jo luovuttanut otteensa. Voiman päivinä Nekkua ei noin vain edes rokotettu, kun herra pisti hanttiin ja lujasti. Nyt se otti rauhoituspiikin vastaan ilman pienintä kapinaa, ja nukahti tuvan pöydälle. Viimeisen unipaikan Nekku sai perheemme hevosten ja Topi-koiran vierestä metsän laidasta.

Kaunista matkaa, Nekku!!

¤ Kerava - Joensuu reissu

Tiistaina illalla (4.8) Kanguu oli lastattu koiran pennuilla, aikuisilla koirilla, kissoilla, vaatteilla, kompostiaitaverkoilla, koiran ruualla, kevythäkeillä, peitoilla, koiran peitoilla, vaatteilla, kirjoilla, asiapapereilla... You name it - jouset ainakin olivat pohjassa, eikä varpustakaan olisi saanut enää edes hansikaslokeroon survottua.

Määränpäänä siis oli isäni talo maalla, Joensuun keskustasta 30 kilometrin päässä. Sinne oli tarkoitus muuttaa noin kolmeksi viikoksi vilkkaiden ja vauhdikkaiden poropentusten kanssa.

Tiistaina meillä vielä kävi viime hetken tervehtimisiä tekemässä useampikin pennun katsoja, ja auton pakkaaminen oli suoritus sinänsä. Viime metreillä piti vielä lähteä kissan häkkiostoksille, kun Pähkylä päätti, ettei enää mahdukaan Julion kanssa samaan boksiin (6 vuotta kaikki meni hyvin, ja NYT tuli mittari täyteen), ja yksi "ylimääräinen" boksi aiheuttikin suuresti päänvaivaa, niin kovin oli tila kortilla.

20.45 Kenguru starttasi kumeasti mörähtäen (pakoputki on poikki) Saviolta kohti Kahjois-Porjalaa. Pennuille oli koirahäkistä erotettu oma pienempi osa, ja Janka ja Sirna jakoivat loppuhäkin. Ja kissat huusivat ja mäyrysivät omissa häkeissään. Sivupeileistä näki taakse, takaikkunat ja taustapeili olivat ihan vain koristeina. Voi sitä nautintoa kaikkinensa..

Matkan varrella pysähdyin muutaman kerran vilkaisemaan takaosaa, ja pennut makasivat hyvin tyytyväisinä omassa häkin osassaan. Kuka seljällään, kuka mitenkin. Ei kuulunut itkua eikä hammasten kiristystä. Reilu tunti ennen kuin olimme perillä, eli noin 4 tunnin matkaamisen jälkeen, pysäytin pimeälle levikkeelle Varkaus - Joensuu tien varteen. Nostelin pennut kevythäkkiin, ja päästin isot koirat pissalle. Kaikki pennut hienosti lorottivat omat tarpeensa kevythäkkiin - mieluummin kuitenkin sinne, kuin autoon. Ja eipä niitä sinne pimeään olisi voinut päästää juoksentelemaankaan.

Kun Sirna oli valmis, otin väliseinän pois häkistä, ja päästin Kääpiöt aterialle. Kun kaikki vaikuttivat kylläisiltä, päästin Jankankin sinne, ja matka jatkui yhtenä iloisena porukkana häkissä, ilman jakoa isojen ja pienten puoleen. Muutama ahmatti vielä tyhjensi tisuja ajomatkankin aikana, ja sen jälkeen kaikki Pygmit sammuivat Sirnis-äipän ja Jankan viereen. Loppumatka siis ajeltiin samoissa merkeissä, kuin ensimmäisetkin 4 tuntia :) .

Kun pääsimme perille ja sisälle taloksi, tyypit kävivät heti lehtien päällä pissalla, ja sitten alkoi hulvaton ralli uudessa kämpässä. Nujustettiin kaveria, ja leluja ja juosta kirmailtiin. Sen jälkeen tyypit murkinoivat, ja sammuivat yksi kerrallaan kuka minnekin.

Janka ja Sirnakin saivat ateriansa, kissat pääsivät omaan osaansa taloa, ja sitten kaaduinkin melkoisen migreenin kourissa sänkyyn. Kello oli tässä vaiheessa 03 ja jotain keskiviikko aamuna.

Klo 9:ään asti hunnilauma armahti, ja antoi minun nukkua yhteen menoon. Kuuden tunnin sikeän unen jälkeen onneksi päänsärky oli poissa, ja edelleen koko muukin kööri pirteää ja hyvin voivaa.

Nyt on maalla asusteltu muutama päivä, oma huone on tuttu, ja päiväjärjestys samankaltainen, kuin Keravalla. Joka päivä on tutustuttu monta kertaa päivässä pihan ihmeisiin. Sirnalle ja Jankalle tämä onkin tuttu paikka, vaan eipä kukaan pennuistakaan ole nikotellut ympäristön vaihdokselle :) . Hieman aiempaa enemmän ne ovat nyt nukkuneet, sen verran kuormittaa pikku päitä tämä uusi elämä ja kaikki sen virikkeet.

Maaseutu hiljenee nyt tältä erää, lisää takautuvia kuulumisia toivottavasti luvassa huomenna. Mikäli nettitikku edelleen löytää signaalin tuossa ikkunan pielessä teipillä roikkuessaan - eipä ollut ihan sormien napsautus löytää tuota yhteyttä :D :D

¤ 4.8 pähkä pähkä

Kylläpä tällä hetkellä tuntuu, että Sirnan ja Moskun yhdistäminen onnistui siinä suhteessa, että pentue on luonteeltaan varsin tasaväkistä sakkia. Yksikään ei ole perässä hiihtelijä, tai omissa oloissaan mietiskelijä - saati arka, mikä todella kammoksuttaa minua porokoiran luonteen piirteenä. Kaikki ovat ihmisrakkaita ja uteliaita. Tytöt vielä sen lisäksi ovat melkoisia pirulaisia, velipojat ovat ihan enkeleitä näihin sarvipäihin verrattuna :) .

Ja ulkonäöltäänkin toistaiseksi viisikko on paljon vähemmän kirjavaa, kuin odottelin. Ainoastaan Luhtatähtimö on rössöturkki-mörssäri, muut ovat enemmän samanlaisia. Tähtimöstä on reippaudessaan ja tomeruudessaan pikkuhiljaa kasvanut ihan huomaamatta suosikkipoikani. Se on niin touhukas, ihmisrakas ja utelias, että olen menettänyt sydämeni ihan huomaamatta täysin.

Mitä olen sitten pähkäillyt? Jo pari viikkoa on ollut vakavissa mietteissä, että onko nyt kuitenkaan lauman kasvatuksen aika?? Itsekäs ja tahtootahtoo - minä haluaa Sirnasta jatkoa kotiin. Sirna on jo nyt monella tapaa Elämäni Koira. Sen geenejä tuossa oman kasvatustyön tuloksena kotona kasvamassa ja elämässä elämää meidän kanssa..... Oih!! <3

Sitten tulee se MUTTA.. Sirnan tytär ei ole yhtä kuin Sirna. Ei varsinkaan, jos se elää ja kasvaa äitinsä varjossa. Synnytys ja sen jälkeinen koko tähän astinen 4 viikkoa ovat olleet huikean raskaita. Mielessä on pyörinyt, jaksanko alkaa uutta Neiti Näpsää koulia kunnon koiraksi heti kaiken tämä jälkeen? Kesälomakin loppuu juuri pentujen luovutusiässä. Jo ennen Sirnan astutusta mietin, miten laumadynamiikan käy Sirnan äitiyden myötä, ja erityisesti, jos kotiin jää yksi pentu. Jo nyt on ollut havaittavissa Jankan ja Sirnan välien kiristymistä, joten huoli alkoi tuntua todella aiheelliselta. Meillä on nyt niin mukava porukka, ja se ei ole muodostunut ilmaiseksi.

Lopulta parin viikon pohtimisen jälkeen alkoi itsekkyys väistyä ja tulla vahvemmin ja vahvemmin se olo, että nyt ei ole "Moksun" aika meidän laumassa. Uskon, että asioilla on tapana järjestyä, joten päätin, että mitään suurempaa sijoituskodin etsimistä en aloita. Blogiin ja kotisivuille päätin laittaa maininnan asiasta. Jos sopiva koti ilmestyisi ns. taivaan lahjana, niin sitten se on niin. Ellei, mennään alkuperäisen suunnitelman mukaan, ja yksi neito jää kotiin.

Sain vasta 3.8 "Sysiväikeen Jennille" kerrottua, mitä olen ajatellut, mutta että vakavasti olen näin pohtinut. Kun Jenni ehti meiltä kotiinsa, soi hänellä puhelin, ja siellä oli Se Taivaan Lahja koti tarjolla Pulmu-tytölle. Tiistaina 4.8 sitten vielä ennen maalle muuttoa Kati perheineen hurautti meille, ja asia oli sillä sovittu.

Kyseinen perhe, ja heidän touhunsa ovat Jennin kautta tulleet matkan varrella tutuiksi, enkä olisi voinut isompaa onnen potkua tässä kohtaa saada. Pienestä luopumisen haikeudesta huolimatta päällimmäisenä mielessä on ollut nyt rauha. Koen, että tämä oli oikea päätös - kaikkien kannalta. Toivon todella, että joku Sirniksen pupeloista lisääntyy tulevaisuudessa niin, että sitten saan sen Sirnan lapsenlapsen meille asumaan. Mutta ellei näin käy, niin sitten ei. Silloinhan se tarkoittaa sitä, että Pulmunkin kotona pitäminen olisi antanut minulle Sirnan kanssa "jatkoaikaa" vain sen yhden sukupolven verran.

Mutta jos taas neitokainen seuraavasta sukupolvesta meille tulee, niin suloista. Varmasti hänelle ja Sirnalle ja Jankallekin kuitenkin reilumpaa, että hän saa sitten tulla ulkopuolisesta laumasta, omana itsenään. Eikä jäädä Sirnan jatkeena tästä meille elelemään.

Lisää jälkikäteispäivityksiä lähiaikoina luvassa nyt, kun sain tänne landelle hommattua nettitikun, joka ontuen ja nippanappa jaksaa toimia - ikkunan pokaan korkealle teipattuna :D :D