Kylläpä tällä hetkellä tuntuu, että Sirnan ja Moskun yhdistäminen onnistui siinä suhteessa, että pentue on luonteeltaan varsin tasaväkistä sakkia. Yksikään ei ole perässä hiihtelijä, tai omissa oloissaan mietiskelijä - saati arka, mikä todella kammoksuttaa minua porokoiran luonteen piirteenä. Kaikki ovat ihmisrakkaita ja uteliaita. Tytöt vielä sen lisäksi ovat melkoisia pirulaisia, velipojat ovat ihan enkeleitä näihin sarvipäihin verrattuna :) .
Ja ulkonäöltäänkin toistaiseksi viisikko on paljon vähemmän kirjavaa, kuin odottelin. Ainoastaan Luhtatähtimö on rössöturkki-mörssäri, muut ovat enemmän samanlaisia. Tähtimöstä on reippaudessaan ja tomeruudessaan pikkuhiljaa kasvanut ihan huomaamatta suosikkipoikani. Se on niin touhukas, ihmisrakas ja utelias, että olen menettänyt sydämeni ihan huomaamatta täysin.
Mitä olen sitten pähkäillyt? Jo pari viikkoa on ollut vakavissa mietteissä, että onko nyt kuitenkaan lauman kasvatuksen aika?? Itsekäs ja tahtootahtoo - minä haluaa Sirnasta jatkoa kotiin. Sirna on jo nyt monella tapaa Elämäni Koira. Sen geenejä tuossa oman kasvatustyön tuloksena kotona kasvamassa ja elämässä elämää meidän kanssa..... Oih!! <3
Sitten tulee se MUTTA.. Sirnan tytär ei ole yhtä kuin Sirna. Ei varsinkaan, jos se elää ja kasvaa äitinsä varjossa. Synnytys ja sen jälkeinen koko tähän astinen 4 viikkoa ovat olleet huikean raskaita. Mielessä on pyörinyt, jaksanko alkaa uutta Neiti Näpsää koulia kunnon koiraksi heti kaiken tämä jälkeen? Kesälomakin loppuu juuri pentujen luovutusiässä. Jo ennen Sirnan astutusta mietin, miten laumadynamiikan käy Sirnan äitiyden myötä, ja erityisesti, jos kotiin jää yksi pentu. Jo nyt on ollut havaittavissa Jankan ja Sirnan välien kiristymistä, joten huoli alkoi tuntua todella aiheelliselta. Meillä on nyt niin mukava porukka, ja se ei ole muodostunut ilmaiseksi.
Lopulta parin viikon pohtimisen jälkeen alkoi itsekkyys väistyä ja tulla vahvemmin ja vahvemmin se olo, että nyt ei ole "Moksun" aika meidän laumassa. Uskon, että asioilla on tapana järjestyä, joten päätin, että mitään suurempaa sijoituskodin etsimistä en aloita. Blogiin ja kotisivuille päätin laittaa maininnan asiasta. Jos sopiva koti ilmestyisi ns. taivaan lahjana, niin sitten se on niin. Ellei, mennään alkuperäisen suunnitelman mukaan, ja yksi neito jää kotiin.
Sain vasta 3.8 "Sysiväikeen Jennille" kerrottua, mitä olen ajatellut, mutta että vakavasti olen näin pohtinut. Kun Jenni ehti meiltä kotiinsa, soi hänellä puhelin, ja siellä oli Se Taivaan Lahja koti tarjolla Pulmu-tytölle. Tiistaina 4.8 sitten vielä ennen maalle muuttoa Kati perheineen hurautti meille, ja asia oli sillä sovittu.
Kyseinen perhe, ja heidän touhunsa ovat Jennin kautta tulleet matkan varrella tutuiksi, enkä olisi voinut isompaa onnen potkua tässä kohtaa saada. Pienestä luopumisen haikeudesta huolimatta päällimmäisenä mielessä on ollut nyt rauha. Koen, että tämä oli oikea päätös - kaikkien kannalta. Toivon todella, että joku Sirniksen pupeloista lisääntyy tulevaisuudessa niin, että sitten saan sen Sirnan lapsenlapsen meille asumaan. Mutta ellei näin käy, niin sitten ei. Silloinhan se tarkoittaa sitä, että Pulmunkin kotona pitäminen olisi antanut minulle Sirnan kanssa "jatkoaikaa" vain sen yhden sukupolven verran.
Mutta jos taas neitokainen seuraavasta sukupolvesta meille tulee, niin suloista. Varmasti hänelle ja Sirnalle ja Jankallekin kuitenkin reilumpaa, että hän saa sitten tulla ulkopuolisesta laumasta, omana itsenään. Eikä jäädä Sirnan jatkeena tästä meille elelemään.
Lisää jälkikäteispäivityksiä lähiaikoina luvassa nyt, kun sain tänne landelle hommattua nettitikun, joka ontuen ja nippanappa jaksaa toimia - ikkunan pokaan korkealle teipattuna :D :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti