¤ Uutisia, päivityksiä...

Koska tämä blogi on lähinnä pentublogina ollut, niin Hallanevan uutiset löytyvät jatkossa täältä.

¤ Hyviä uutisia/ Good news

Olimme viikonloppuna Lapissa vuotuisessa poropaimennustapahtumassa ja sunnuntaina poropaimennustestattiin Hallanevan Ällistä kaksi: Lumijäkkärä ja Lapinsirkku.

Kumpikin juniori läpäisi testin, vaikka erityisen hohdokkaita esityksiä ei nähty. Varsinkin Rhoon (Lumijäkkärä) vaisuus aidassa oli yllättävää - näinhän sen viime vuonna testien ulkopuolella paimentavan innolla ja taidolla porosia.

Piru (Lapinsirkku) kunnostautui todella hyvin aggressiivisen poron painostamisessa ja käsittelyssä, mutta muuten neito ei hirveästi innostunut. Kuitenkin kumpikin junnu on isänsä ja emänsä taipumuksia sen verran perinyt, että sitä oli testissä nähtävissä hyväksytyn suorituksen verran :) .

¤ Lauma hajallaan

Jankan leikkaus 24.1 aiheutti lauman väliaikaisen hajauttamisen pitkin ja poikin. Taatakseni matriarkalle toipumisrauhan piti Junnu-Julmu ja Pentu-Pikku ehdottomasti saada jonnekin hoitoon.

Pikku lähti Hankasalmelle suurehkon perheen kolmanneksi koiraksi sunnuntaina, ja Julmu lähti kahden aikuisen ihmisen ja kahden aikuisen koiran perheeseen kolmanneksi koiraksi maanantaina.

Kummallakin tytöllä menee kuulumisten perusteella tahoillaa hyvin :)

Jankalta siis poistettiin nyt ne alvariinsa tukkeutuvat anaalit. Ja hyvä niin: leikkauksessa selvisi, että toinen rauhanen oli aivan mitätön kooltaan. Kyseessä ei ollut toistuvien tulehdusten aiheuttama arpeutuminen. Rauhanen vaan on jostain syystä jäänyt aivan olemattoman kokoiseksi. Joten ei siis ihme, että kun se alkoi tukkeutua, niin tukos tuli täydellisenä yllätyksenä ja hetkessä. Ja minikoosta johtuen tulehdus-tukoskierre olisi varmaankin jatkunut ja jatkunut. Joten päätös oli siis oikea.

Eilisen päivän ja viime yön Janka oli todella kipeän oloinen. Tänään on ollut jo parempi päivä - ollaan nukuttu koko jäljelläoleva porukka iltapäivä 16:een asti univelkoja pois. Kun särkylääkkeestä alkaa olla 6-7 tuntia (eli seuraava annos lähestyy), alkaa Janka piipata ja olla levoton, eli kipuja selkeästi on.

Mutta lääkkeen vaikutuksen aikaan se on ihmeen rauhallinen ollut jo tänään. Ruoka maistuu, ja pissalla ja kakallakin käynti onnistuu. Juomaan Janka ei osaa mennä kauluri päässä, mutta olen sitten aterioihin laittanut reilummin nestettä - pysyypä ulostekin pehmeämpänä.

Haava on toistaiseksi tosi siisti, ei eritä eikä vuoda verta. Muutaman kerran/vrk sitä suihkuttelen viileällä vedellä, ja kuivaan varovasti. Toistaiseksi ei mitään hälyyttävää haava-alueella, ja antibioottokuurihan alkoi jo ennen leikkausta, ja jatkuu nyt 10 vrk leikkauksen jälkeen.

Perjantaina palaa Julmu kotiin, lauantaina Pikku. Toivottavasti Matriarkan toipuminen jatkuu hyvällä mallilla tästä eteen päin :) .

¤ Pikku harrastaa :)

Kuva: Mutkat

Arkitottelevaisuuden ja käytöksen treenaamisen vastapainoksi otin Pikun eilen ensimmäisiin hakutreeneihin mukaan. Kyseessä on Joensuun seudulla pyörivä vapaamuotoinen treeniporukka (jo vuosia on ollut Hukka-ryhmä koossa erilaisilla kokoonpanoilla).

Pikku oli juuri niin reipas ja taitava, kuin oletinkin sen perusteella, mitä tyttöön olen syntymästä saakka tutustunut. Oli vielä pimeä metsä ja 80% ihmisistä Pikulle entuudestaan vieraita - ja tutuistakin vain toinen oli Pikulle maalimiehenä mukana.

Makkararinki meni hienosti, nimeltä kutsuvien ihmisten luokse oli kiva mennä - ja siitähän sai vielä namiakin. Täydellistä. Makkarajono, kun ihmiset oli siroteltu metsän laitaan hajalleen, eikä kukaan enää kutsunutkaa, aiheutti enemmän päänvaivaa Pikulle. Hienosti Pikku ihmiset bongasi - puupinon takana olleen se missasi menomatkalla, kuten kyllä minäkin ;) .

Joillekin Pikku alkuun häntä tanassa pöhki ja haukuskeli, että mitäs siellä pimeässä oikein hissuksiin kyykitään, häh, keitä sitä ollaan, ja millä asialla? Mutta pienellä omalla esimerkillä ja kehuilla Pikku pääsi nopeasti mörköilyn ylitse, ja rohkeasti meni hakemaan tarjolla olleet herkut. Joitakin maalimiehiä sitten vähän piti koettaa pussaillakin siinä namien päälle.

Minusta on enemmän kuin normaalia, että (tuonikäinen pikkupentu) vähän alkuun pöhisee ja on varovainen, kun metsässä on hiljaa outoja ihmisiä ripoteltuna. Pääasia oli, että pienellä avulla Pikku pääsi siitä yli ja eteenpäin, ja että järkevä toiminta jatkui reippaasti. Ja kun ihmisten luo ja lähelle pääsi, niin varsinkaan sitten ei ollut enää huolen häivää, vaan häntä vipsutti iloisesti ja ihmiset olivat ihania.

Reipas tyllerö, vaikka itse sanonkin ;) . Tässä kolmen aikuisen koiran kanssa eläessä, ja minun melko jämäkässä ja johdonmukaisessa ohjauksessa Pikku on aika helppokin pentu. Lisäksi se vaatii - kuten lapinporokoira aina - paljon liikuntaa ja lisäksi sitä päänvaivaakin, eli älyllistä aktivointia. Mikään remmilenkkeily ei näille nassikoille enää luovutusiässä riitä, tai sitä on ainakin oltava ihan hitosti tarjolla sitten. Omien kanssa - ja nyt Pikun kanssa myös - olen pienestä asti ulkoiluttanut koiria paljon vapaana (mieluiten päivittäin) ja remmissä sitten (kaupunki)kävelyt päälle.

Ymmärrän kyllä jollain lailla, mistä asioista ja miksi (kissan kanssa ja kenties muutenkin) on tullut ongelmia Pikun ottaneilla ihmisillä, mutta hankala koira tuo ei missään tapauksessa ole. Ja mukavammaksi vain muuttuu koko ajan, kun oppii yleisiä käytöstapoja ja miten maailmassa kuuluu olla.

Maalaisjärkeä ja reippautta (otteissa ja asenteissa) omistajaltaan tuo vaatii - mutta tiukan emännän kuoren alla Pikussa on ihan selvää nöyryyttäkin ihmistä kohtaan. Eikä sitä todellakaan ole tarvinnut siihen hakata ;) . Se on riittänyt, että vaaditut asiat olen vienyt loppuun saakka. Esim. ulkona rallatteluun ja luoksetulemattomuuteen yksinkertaiseksi lääkkeeksi tuli Sirnan perintöä oleva jarruliina. Nyt voin huoletta opettaa Pikkua olemaan irti pihassa ja maastossa, kun luoksetulon puolesta ei tarvitse panikoida, vaan tarvittaessa sen voi tehdä sitten liinasta auttamalla. Ja samalla tulee sitä liikuntaakin pennulle, kun saa hulmuta edelleen vapaana paljon.

Turhan räksytys oli Pikulla melkoista minulle palatessaan, kuten myös ihmisten käsin pureminen, mutta ne on nyt saatu jäämään pois. Ihmisten pureminen missään muodossa ei meillä ole keltään koiralta sallittua, siihen on aina puututtu välittömästi ja riittävällä napakkuudella (koirasta riippuen aina mikä on riittävän jämäkkää) . Meillä myöskään ei haukkumalla saa tahtoaan perille, eikä ruuan tulokaan nopeudu riehaamalla. Ja sellaisen väyväyväy-haukun laitan poikki nopeasti. Leikkiessä ja ulkona saa toki haukkua - ääni on kuitenkin lapinporokoiran työväline, eikä sen käyttöä kokonaan ole kohtuullista karsia. Mutta sellainen ajanvietehaukku ja komentelu on meillä ollut aina kielletty, ja hienosti Pikkukin on sen oivaltanut.

Ja sitten rajojen lisänä tärkeänä toki palkka ja kehut kaikista hienosti menneistä asioista!!!

Eihän pennun eikä aikuisen koiran tule luulla, että "EI" on sen kutsumanimi.. Pikkua hyvin harvoin joudun kieltämään, enkä "ei" sanaa aktiivisesti ole sille opettanutkaan. Joku "a-a" äänne napakasti, millä saan kielletyn toiminnan katkeamaan, ja sitten kehut, kun ei-toivottu tekeminen loppuu. Tai jos pennulla menee ns. kuppi nurin, ja esim. joku leikki menee toisen koiran ihan vaan päättömäksi touhuksi, niin eleetön poishaku tilanteesta, ja sylissä aloillaan rauhallisesti pitäminen niin kauan, että pentu rauhoittuu, on ollut todella toimiva tälle(kin) neidille. Näillä eväillä on tähän saakka menty meillä - aiempien koirien kanssa, ja samat näyttävät toimivan Pikkuunkin hyvin.

Hakutreenien lisäksi ollaan pariin kertaan käyty kaupunkikävelyillä ilman lauman isoja koiria, ja käytiinpä Pulmunkin lapsuudenkodissa kylässä eräänä päivänä. Vaikka parin Tampereen "kokeiluviikon" aikana Pikku varmasti kaupunkielämään ja ilman lauman turvaa liikkumiseen saikin hyvää harjoitusta, niin eipä tule itsekään metsityttyä liikaa, kun lähtee pennulle esittelemään maailmaa ;) .

¤ H. Joensuun Elliltä puuttuu yhä koti

Tässäpä tuore kuva "Pikusta", joka siis edelleen on omaa kotiansa vailla.
http://www.hallanevan.fi lisää neidistä ja vanhemmista (kuvineen) myös.



"Pikku" on edelleen varsin rohkea ja reipas, ei mikään pehmein pentu, jonka olen tavannut. Käpälätkin kantavat itsenäistä mieltä sen verran, että vapaana ulkoiltaessa olen alkanut pitää tytöllä 5 metristä liinaa perässä. Eipä sitten tarvitse neuvotella niistä luoksetuloista, ja pystyy pentua kuitenkin opettamaan olemaan irti ja myös tulemaan luokse kutsusta. Milläpä sitä vapaanaoloa opettaa, ellei irtipitämällä :) .

Virtaa ja aktiivisuutta Pikussa riittää päivät pitkät, ja päivisin se ei kovin pitkiä unia enää nuku. Mutta kun tekemistä ja ihan fyysistäkin väsytystä on tarpeeksi, on Pikku mukava ja kuulollaoleva pentu. Yönsä se - aktiivisten päivien vastapainoksi - nukkuu hyvin, ja sisäsiisteys on hyvällä mallilla. Joitakin pissoja tulee sisälle, mutta nekin paperille. Pikku myös varsin selkeästi pyytää jo ulos, varsinkin kakkahädän tullessa.

Pikku ehti parin Tampereen viikkonsa aikana jo tutustua moniin eriasioihin ja kaupungin hälinään. Täällä maalla olemme jatkaneet erilaisten ihmisten tapaamista, ja turvallisten, terveiden aikuisten koirien myöskin. Peruskoulutus tapahtuu tässä arkielämän lomassa: haukkumisella ei saa haluamaansa, ruokaa odotetaan istuen ja otetaan katsekontaktia, luokse tullaan kun huudellaan, pöytiä/tiskipöytiä vasten ei nousta "ratsaamaan" eikä kerjäämään, jne.

Tänään Pikku sai ensimmäisen rokotuksensa, ja terveystarkastuksessa ei edelleenkään ollut huomauttamista. Fyysinen kunto, paino, sydän, keuhkot jne. olivat paikallaan ja toiminnassa. Ainoastaan pieni napatyrä edelleen massussa mollottaa, mutta lääkäri edelleen epäili, ettei se tule mitään leikkaamista vaatimaan, vaan kovettuu ensimmäisen elinvuoden aikana pieneksi "rasvanapiksi".

¤ Jouluylläripylläri/ Xmas surprise..

H. Joensuun Elli,
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI56702/10&R=284
palasi joulupäivänä laumaamme. Syynä ongelmat uuden lauman kokoonpanossa ja sen toiminnassa (tai toimimattomuudessa siis).

"Pikku" on ahne ja innokas leikkijä, lapinporkoiranpennuksikin varsin aktiivinen ja energinen, joten siinä on harrastuskoirapotentiaalia. Melkoisen kiihkeäkin se on, mutta esimerkiksi agilityssä näkisin sen vain plussana. Tokossa moinen saattaa olla isompi haaste - toisaalta jos kiihkeyden saa ohjattua tekemiseen, saa suorituksiin näyttävyyttä ja vauhtia. Periaatteessa Pikkua voin harkita myyväni kotikoiraksikin, mutta silloin sille täytyy olla tarjolla ulkoilua, retkeilyä ja aktiviteetteja riittävästi siinä kotosalla. Lapinporokoirissakin on sen verran paljon paremmin koitikoiriksi suoraan soveltuvai persoonia, että mielellään näkisin Pikun päätyvän harrastaviin käsiin seuraavaksi.

Pikku oli sijoituskoirani, mutta sille on ilmestynyt nyt jonkinasteinen napatyrä. Se tuskin tulee vaatimaan leikkausta (eli ei myöskään haittaa koiraa), mutta näillä näkymin etsin Pikulle ihan omaa kotia. Toivon mukaan velipoika Riki jatkaa sukuaan Suomessa sitten aikanaan, ettei ihan lopahda tämä Inkin ja Urhon perimä tähän sukupolveen, kaikkien vastoinkäymisten jälkeen.

Parikin koiriensa kanssa harrastavaa ihmistä, joiden taitoja ja koirasilmää arvostan, ehti joulun aikaan Pikun tavata ja "arvioida" sitä siinä samalla. Potentiaalisena harrastuskoirana hekin Pikkua pitivät.

Kunhan Pikusta saan tuoreita (hyviä) kuvia, niin niitä luvassa. Kyseessä siis kuitenkin pentueen "Mörssäri Justiina", musta-valkoinen tyttönen, josta pikkupentukuvia tuolla blogissa aiemmin.

****

Elli (or Pikku as I call her) came back to me 25.12. There has been problems in her new home, with cat of the family.

I hope Pikku will find new, permanent, home soon. She's very promising puppy for hobbies (for example agility), so hopefully she'll find her place in this world soon. Until then Pikku will live with us, in Joensuu.