sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Huonoja ennusteita

Kutakuinkin sama selvitys vähän lyhennettynä löytyy myös Facebookista, mutta laitellaanpa Pulmun ja pentusten kuulumisia tännekin.

Lauantaina on neito Tietysti Poppas-Maijaa (Pulmua) läpivalaistu ja skannattu edestä ja takaa ja tähystetty ja verta tutkittu lukuisten eurojen edestä, ja "kaikki mahdollinen" selville ottaen. Nyt mennään antibioottikuurilla ja odotellaan ja toivotaan, että pennut (3 kpl rtg-kuvan mukaan) syntyvät jossain vaiheessa alakautta. Särkylääkettä Pumpsi ei saanut, ja niiden antamiseen tuli ehdoton kieltokin, ettei kipulääke peitä oireita tai tilan pahenemista. Nyt vain pitää olla silmät auki seuraavat päivät, mittailla kuumetta ja seurata Pulmun vointia. Ja odottaa, että jossain vaiheessa kohtu alkaisi tyhjentyä.

Tämän päivän tutkimusten perusteella yksi pentu on varmasti kuollut, yhden tilanne on epäselvä ja/tai se on kuolemassa, ja yksi vielä heilutteli ultrassa söpöjä pikkujalkojaan tänään. Se lienee sama Tyyppi, jonka liikkeet perjantaina illalla tunsin ihan vatsan päälle asti. Hurjan haikeaa oli tuntea ne, kun silloin oli jo tiedossa, että kaikki ei todellakaan ole kunnossa. Haikeaa, kun niitä söpöjä mulskahduksia olin metsästänyt jo useana iltana, ja nyt se oli ehkä ensimmäisiä ja viimeisiä tunnettavia voltteja Tyypiltä. Olin jo ihmetellytkin massun hiljaisuutta, vaikka ultran mukaan varmasti porukkaa oli ollut kyydissä  ainakin trion verran.
 

Pennuilla ei ole käytännössä elämiseen ennustetta (ei sillä yhdelläkään). Vuorokausia on liian vähän, ja toisaalta kuolleen, mätänevän sisaruksen (tai kahden) kanssa eläminen ei ole paras mahdollinen lähtökohta elämään, vaikka pentu syntyessään vielä olisikin elossa. Eläinlääkäri keskittyikin joka käänteessä siihen, että kun emä saataisiin selviämään. Kaikki ratkaisut ja hoito-ohjeet lähtevät ensisijassa siitä, että jos emä ja jopa sen kohtu saataisiin säästymään, niin hyvä.

Keisarinleikkausta ei Pulmulle voi tehdä nyt, eikä myöhemmin (ellei ole aivan ehdottoman pakko). Se luultavasti olisi Pumpsille kohtalokasta, koska silloin nyt vielä kohdun sisällä oleva märkäerite (kuolleista pennuista) leviäisi vatsaonteloon ja aiheuttaisi vakavan vatsakalvon tulehduksen.

Emän ennuste on toistaiseksi hyvä. Mutta "turvassa" ollaan vasta, kun kohtu tyhjenee kokonaan. On mahdollista, että kuolleista pennuista istukoiden kautta emänkin elimistöön leviää vielä yleisinfektio, sepsis (kansankielellä verenmyrkytys). Sitä, ja tulehduksen leviämistä ärhäkäksi märkäkohduksi koitetaan nyt antibiootilla estää. Että selvittäisiin sinne asti, että pennut tulevat ulos jossain kunnossa - yksi vaihtoehto on synnytyksen käynnistäminen. Siihen palataan ensi viikolla, ellei sitä ennen ala spontaanisti synnytys.


Tunnen hirveää syyllisyyttä siitä, että mun lippakorva-löppötassu-örisevä-piiskahäntä joutuu tähän rumbaan ja tällaiseen (hengen)vaaraan vain sen takia, että itsekkäästi halusin sen jatkavan sukua ja itselleni nimenomaan tämän pariskunnan pennun kotiinkin.

Jotain iloa ja valoa on se tuonut tähän päivään, että Pulmun omat veriarvot olivat vielä kutakuinkin kohdallaan, eli emän elimistö ei vielä ole joutunut pahasti lujille, eikä se itse ole vielä sairastunut. Pumpsi syö, juo, ja hömpöttää toistaiseksi entiseen malliin, eikä sille vielä lauantain aikana noussut kuumetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti