¤ Kuvapläjäys vol 3

Sirnan kasvattaja - Kaisa - kävi keskiviikkona kylässä, joten tässä ne eilen lupailemani Kaisan ottamat 3-viikkois poseerauskuvat naperoista. Tänään Sirkku-äitikin voi jo huomattavasti eilistä paremmin, mikä helpotus!

Äippä-Sirna:



Neiti A:






Neiti B:






H. Laukkaneilikka:









H. Lumijäkkärä:






H. Luhtatähtimö:

¤ Vitsikirjaelämää..

Ah hah. Nauran varmasti kaikelle tälle. Jonain päivänä, joskus.. Sirna oli eilen aika vaisu, ja tänään pahempi. Ruoka eikä juoma mennyt, se vaan nyhjäsi minun kyljessäni ja kun kävin kaupassa, ei se noussut tervehtimään edes. Häntäkään ei heilahtanut.

Nooooooh. Mitäpä sitten? No sittenpä taas ell-klinikkaa kohti tässä illan suussa. tällä kertaa kävi tämä klassinen vitsien aihe, että hoito sairastutti potilaan. Eli se antibiootti, joka Sirnalle aloitettiin haavatulehdukseen, ei joillekin koirille käy, vaan tekee ne tosi sairaiksi. Sirnan ripuli, syömättömyys ja lopulta juomattomuus jne. on siis tätä ilmeisesti ollut. Sillä on ollu niin paha olo, että on vain maannut ja voinut pahoin.

Ja sitten se oli nyt helteessä vähän kuivunut, koska tuottaa maitoa koko ajan, mutta ei syönyt eikä juonut tänään. Se nesteytettiin ja lääke vaihdettiin ja nyt toivon mukaan tällä mennään. Haava itsessään voi ilmeisen hyvin, olosuhteisiin nähden.

Näillä taas mennään.

Sirnan kasvattaja-Kaisa oli eilen kylässä, pennuista on tosihienot poseerausvalokuvat luvassa plokiin. Huomenna - tänään ei jaksa, pahoittelen :) .

¤ Takapakkia Sirnalla

Hyvää 3-viikkois synttäriä Hallanevan Höpönassikat :) .

Vaan samalla pitää vuodattaa... kun joku asia menee hankalaksi, niin se sitten menee. Ärgh.

Sirnalta poistettiin tikit yli viikko sitten. Haava oli siisti ja ummessa. Kuten oli vielä sunnuntainakin, toissapäivänä. Todella nätti. Vaan eilen, maanantaina se sitten ei ollutkaan enää yhtään siisti.

Haava vuoti verensekaista möhnää, ja tikinreikiä oli auennut isoiksi aukoiksi. Koko viime yön meni Sirnaa päivystellessä, vaikka se näytti ihan hyvävointiselta. Lopulta eritteitä tuli enemmänkin, ja reiätkin näyttivät omiin silmiin aika oksettavilta.

Haava on tulehtunut. Sinänsä on ilmeisesti hyvä, että niitä reikiä on ilmestynyt siihen. Märkäerite vuotaa pihalle. Olemme periaatteessa lähtöruudussa, 3 viikon takana. Nyt Sirnalle menee tymäkkä antibioottikuuri, haavaa pitää suihkutella ja kuivailla monta kertaa päivässä, ja antaa paljon ilmakylpyjä, ettei haava ja tulehdus haudu tissien välissä. Pakko varmaan kohta hankkia se hiustenkuivaaja, jolla puhallella viileää ilmaa haavaan. Pelkkä käsillä nisien nostelu ja tuulettaminen on aika työlästä ja aikaa vievää. Muutamassa päivässä pitäisi alkaa parannusta tapahtua, tai sitten uudestaan jonnekin vastaanotolle.

Olen toki helpottunut, että vaiva on tableteilla hoidettavissa. Samalla tuntuu, että olisihan tässä ilman tätäkin jo tarpeekseen koettu, Sirna etenkin. Tikkilanka, jolla syvemmät kudokset on ommeltu, on aiheuttanut tulehduksen, tai sitten sen solmuun on jäänyt bakteereja. Näin epäili lääkäri.

Noh, onneksi siellä vatsanahan alla ei ilmeisesti muhi sen pahempi tulehdus. Itsellä vilisi jo melkoiset kauhukuvat silmissä, kun kertaalleen umpeutunut haava yks kaks aukesi uudelleen. Mietin, millainen pöpö siellä on sisältä päin tuhonnut ympäristöään, ennenkuin on alkanut oirehtia ulospäin. Onneksi tämän lääkärin arvion mukaan tulehdus on paikallinen. Näin uskomme ja toivomme.

Ja nyt toivon, että lauma pikku kiljukauloja sulkee hetkeksi suunsa ja antaa minun nukkua hetken :) Tyypeillä on toki virtaa ja energiaa, kun kerrankin nukkuivat kiltisti lähes koko yön, pari ruokataukoa vaan välillä pitivät. Ja se virtaisuus kyllä kuuluu tuolta lastenhuoneesta parhaillaan..

¤ Kiinteää ravintoa

Eilen läks Sirnan ruokakippo sohvalle ylös.

Olin ajatellut, että se voi olla vielä lattialla, kun vahdin aina tyyppejä niiden vapaana ulkoillessa laatikon ulkopuolella. Vaan niinpä vaan Laukkaneilikka illalla taas kipaisi mamman nappulakulholle. Kun nostin sitä pois, niin nassutus jatkui. Sinnehän se oli ehtinyt suuhunsa imaista yhden kuivan raksun, onneksi ei ehtinyt kurkkuunsa kiskoa sitä. Ja minä kun ajattelin, että tyypit olisi vielä hetken aikaa ihan vaan maidon varassa. Ahmatti pikku-bortsulla on asiasta ihan eri mielipide.

"Sysiväikeen Jennin" kanssa eilen katseltiin tarkemmin pentusia, ja sinänsä mukavan tasainen pentue ovat toistaiseksi. Kokoeroja ei ihmeemmin ole, eikä kukaan ole erityisen raasu tai joukosta erottuva rähinäveikko. Ulkonäöllisesti tytöt ja Laukkaneilikka ovat aika samaa kastia, Manaatti ja Luhtatähtimö taas enemmän sitä monimuotoisuus joukon edustustoa. Manaatti voisi olla ehkä nöffin pentukin, sellainen suuripäinen musta ötö, heh. Tähtimö taas on laineturkkinen jättikorva tällä hetkellä (isänsä poika siis, tosin Moskun korvat eivät taitostaan huolimatta olleet erityisen suuret).

Mutta mukavan pirteitä ja meneviä ovat toistaiseksi kaikki, porukassa ei ole ketään selvästi hitaammin kehittyvää/ujoa tällä hetkellä. Vaan koko ajanhan nuo muuttuvat. Itse tietysti toivon, että erityisesti luonteet jatkavat kehittymistään yhä reippaina kaikilla - eipä näitä ole fanaattiset näyttelyihmiset kyselleetkään itselleen.

Tänään pennuilla on ollut elämässä monestakin syystä Suuri Päivä.

Ensinnäkin kaikilla on pienet naskalit puhjenneet jo suuhun.

Manaatti ja Laukkaneilikka aloittivat kiinteisiin ruokiin tutustumisen varsin omatoimisesti. Sirna sai aamupalaksi pentuNEUta. Manaatti kävi lipsimässä maasta muutaman murusen. Mutta Valkosukka sitten ihan jo pro-ottein meni kuppiin ja nassutti rippeitä napaansa. Olin oikeasti ihan HOOna miten homma tuntui jo olevan hanskassa. Etutassut mamman kuppiin sisälle ja sitten hallittua ja hillittyä natustelua tukevassa etunojassa seisten. Se oli lähdettävä jauhelihakaupoille sitten tänään suosiolla.

Seuraavan päiväohjelmassa tosiaan oli sen, että kävin lähikaupan lihatiskiltä pyytämässä kinkkua jauhettavaksi. Koska nauta on vehnän lisäksi iso allergian aiheuttaja koirille, niin sitä ei tarvitse meidän natikoiden ekana ruokanaan saada - samalla ajatuksella, kun ihmislasten kiinteisiin totuttelua ei aloiteta tomaatilla tai appelsiinimehulla :) . En tiedä varmaksi, onko tällä mitään merkitystä mihinkään. Mutta kun tuossa kävelymatkan päässä on K-kauppa, jossa on oikein hyvä ja laadukas lihatiski, niin käytän sitä hyväkseni.

Manaatti söi ihan tohkeissaan! Se tajusi heti, mikä juttu tämä on, kun tarjosin sormista sitä lihaa. Ja sen jälkeen se oli ihan vauhkona. Tyyppi on pikkaisen paljon ahne. Olen aiemminkin katsonut, että sillä on tarkka nenä ja se osaa sitä käyttää. En ole kuvitellut omiani. Nyt se hirveän tarkasti (siis tuon ikäiseksi pennuksi) nuuhki ja etsi, jos oli lihaa pudonnut vaikka kaverilta.

Laukkaneilikka oli lähes yhtä hyvin heti "kartalla". Pikkupoika ensin syljeskeli "ei tää ole mammasta", mutta hetken pohdittuaan sillekin maistui ihan vapaaehtoisesti. Äsken tarjosin sille vielä hieman lisää, kun se pyöri pentuhuoneessa jotenkin tyytymättömän oloisena. Ja nytpä kelpasikin ihan ahmien liha Tähtimöllekin :) .

Pikkutyttö ja Neiti B söivät ihan tyytyväisinä, mutta toistaiseksi ilman suurempaa tunteen paloa hommaan. Toivottavasti nyt ei tule masu kipeäksi, Manaatti ainakin taisi ahmia hieman yli oman osansa sieltä lattioilta.

Kolmanneksi perheen vanhempi lpk, Janka, pääsi tänään ensimmäistä kertaan pentuhuoneeseen vapaasti tutustumaan uusiin lauman jäseniin. Tähän asti tuttavuutta on tehty portin läpi, mutta nyt kolmannen ikäviikon täyttyessä Jankankin on aika saada osansa leikkitädin hommista :) .

Ps. Toivottavasti myös Aino S. on nyt tyytyväinen - blogi päivittyi oikein kahteen kertaan tänään!

¤ Kuvapläjäys vol. 2

Pojat tässä. Lumijäkkärä "Manaatti" alimpana, pitää Luhtatähtimöä tyynynään:


Neiti B:


Pikku-Neiti A:


Valkotassu Laukkaneilikka:


Tässä taas Lumijäkkärä ja sen tyyny Luhtatähtimö:


Neiti B:


Vasemmalla Neiti B, Lumijäkkärä ja Luhtatähtimö nurkassa:


Vielä Neiti A:n rentoilunäyte:

¤ Touhukkuus lisääntyy

Tyypit ovat huvittavia - päivä päivältä niistä tulee enemmän ja enemmän interaktiivisia .

Joku aika sitten jouduin jo korottamaan etulaitaa pykälällä.. Haparoivia yrityksiä ylituloon oli, mutta järki tuskin olisi riittänyt takaisin laatikkoon pääsyyn. Niinpä pidin parempana nostaa toistaiseksi laidan, ja ottaa tyypit aina useamman kerran päivässä jaloittelemaan "hallitusti". Laatikolla on kuitenkin kokoa 100 cm x 150 cm, joten sielläkin vielä riittää temuamiskenttää.

Äsken kun menin laatikon ääreen, 3 reipasta ja virkeää ryntäsi heti kohti. Alkoi kiipeily ja älämölö kohti minua ja laatikon nurkkaa. Laskin laidan, ja "isotyttö" eli neiti B plopsahti sieltä ensimmäisenä laidan yli isolle puolelle. Sen verran vaan taisi laita ottaa vatsaan kiinni, että pissat lurahti samalla pitkin ja poikin. Mutta ei meillä lasketa - hieno ja reipas suoritus noin muuten :) .

Hetken päästä tuli Laukkaneilikka Valkotassu, ja sitten Pikku Poika Luhtatähtimö. Lumijäkkärä aka Manaatti jäi Neiti A:n kanssa laatikkoon. Mutta toisaalta tyypit aloittivat siellä melkoisen painiharjoittelun heti - eivät vain jääneet pesään lojumaan. En ole tänään tarkistanut, joko naskalit ovat pullahtaneet ikenestä läpi, mutta eilen ne pikkuhelmet olivat ihan hilkulla tulossa, enää ohuen nahan alla.

Luhtatähtimö meni äipän perässä vesikupille, ja uitti siellä tassunsa ja naamansa ja maiskutteli uutta kokemusta ihmeissään. Sitten sitä vettä olikin pitkin lattiaa, ja 2 muutakin pentua tulivat siihen lillumaan ja nuoleskelemaan lattiaa. Mistä tulikin mieleen, että pitää vaihtaa vesikippo matalampaan. Muutenhan joku noista Hobiteista menee ja hukkuu, kun tähän asti Sirnan juoma-astia on ollut aika syvä.

Laukkaneilikka -jälleen!- teki seuraavaksi tuttavuutta mamman ruokipon kuivanappuloihin. Ensimmäinen kerta viime viikolla oli varmasti enemmän tai vähemmän vahinko. Mutta nyt tyyppi istuskeli pitkän aikaa pää kupissa ja oikein maiskutteli nappuloiden pintaa. Varhaiskypsä ja/tai hyvin ahne koira kasvamassa siinä?

Manaatti ja Neiti A:kin pääsivät yli. Tosin Manaatti koetti ensin syödä laidan pois tieltään. Miten sille sopivaa, heh :) Kun se huomasi, ettei vielä nakeroiset riitä vaneria jäkertämään, ja kaikki muut olivat menneet pois laatikosta, sai se punnerrettua itsensä huoneen puolelle sekin.

Sillä aikaa Luhtatähtimö ja vuorollaan kumpikin Neiti roikkui etutassuilla kompostiaitaverkossa ja koetti tehdä tuttavuutta sen takana olevaan Jankaan. Janka häkeltyi moisesta oma-aloitteisuudesta ja pakitti taaemmas kitisten ihmeissään. Kävi aina aidan vieressä, katsoi minua kysyvästi, pakitti, ja ihmetteli. Lopulta Laukkaneilikka ja Neiti B väsyivät verkkoa vasten kiipeilyyn, ja kävivät istumaan. Ja sitten alkoi kovaääninen komentaminen Jankalle: "Tänne sieltä, räy hauhauhauhauhau...."

Aikansa temuamista katseltuaan Sirna meni laatikkoon tarjoilemaan Hobiteille ateriaa, jolloin tuli hyvä tilaisuus nostaa taas laita ylös, että malttavat asettua nukkumaan ruuan päälle, eivätkä eksy pitkin huonetta. Siellä taas makaa "taistelukentällä kaatuneita" laatikossa sikin sokin.

¤ Kuvapläjäys

Sekalainen kuvajoukko pentusista. Kuvat "hanskio" .

Tyttö B hymyilee maireasti:


Laukkaneilikka Valkovarpaan pinkit pikkuiset anturat:


Pus :


Laukkaneilikka kampeutui tarkistamaan Sirna-äipän kuivamuonat:


Lumijäkkärä Manaatti punnertaa:


Pentukasa. Tyttö B lepuuttaa päätään Tyttö A:n päällä. Luhtatähtimö ja Lumijäkkärä ovat selät vastakkain. Jäkkärästä ei näy kuin selkä, Tähtimö on tuo laineturkkinen. Alinna vasemmalla on Laukkaneilikka.


Hohhoi, rankkaa tämä pupsin elämä:

¤ 2 viikkoa on täynnä

Näin pieniä pentuset olivat vielä viikko sitten, 16.7. Pesälaatikon puhdistuksen ajaksi ne mahtuivat sulassa sovussa yhteen isoon pesuvatiin:



Toisin ovat asiat nyt. Paitsi että silmät ovat auki ja jalat kantavat horjuen, on kokoa kasvettu taas huimasti. Nyt marsun nahkoista alkaa kuoriutua pikkuisia koiran poikasia vähitellen. Tässäpä tyypit tänään kuvattuina, ikää 2 vko ja 1 pv. Kuvien copyright Aino S.

Neiti A:


Neiti B:


Laukkaneilikka:


Lumijäkkärä:


Luhtatähtimö:

¤ Tikkien poisto

Olipas ehkä maailman mukavin synttärilahja omistajalle, kun Sirnalta saatiin tänään tikit pois :). Se oli muutama minuutti pöydällä ja homma oli selvä. Haava oli umpeutunut tosi kauniisti ja siististi. Nyt voi sitten antaa mamman vapaammin hyppiä ja juoksennellakin taas.

Pupelotkin ovat ihan pian 2 viikkoa vanhoja. Viime aamuyöllä heillä oli kauheasti asiaa, onneksi ääni on vielä verrattaen hiljainen. Itse valvoin sitä kuunnellen, mutta ehkä se ei vielä naapureita häiritse. Sirna oli pennut juuri imettänyt ja hoitanut, joten kyseessä oli vain virkeä hetki tyypeiltä, joilla ei ole vielä mitään vuorokausirytmiä.

Toivottavasti silmien kunnolla aukeaminen, ja kuulon saaminen vähän alkavat antaa tyypeille rytmiä elämään. Että kun on hiljaista ja pimeää, ja mammakin nukkuu, niin silloin ei välttämättä tarvitse nostaa sitä suurinta mellakkaa...

¤ Hankalaa, niin kovin hankalaa

Voi tyyppejä, kun eilisestä asti on elämä ollut hankalan tuntuista. Ja sitä hankaluutta pitää vasta löytyneellä uudella äänialalla - kimeällä kiljumisella - ilmaista pitkin valveillaoloaikaa.

Onhan se rankkaa: silmien kautta alkaa tulvia ärsykkeitä, ja samaan aikaan jalatkin alkavat kantaa yhä enemmän. Pikkuiset päät saattavat hämmentyä moisesta ja kehittyvät aivot ylikuormittua.

Selkeästi on nyt iso kehitysharppaus menossa, mutta ei se helppoa taida olla. Horjuvat jalat ja sumeat silmät johtavat harhaan. Välillä pitää huutaa ja kiljua, vaikka vihdoin on löydetty jo nisänkin ääreen. Välillä näköaisti ja jalat yhdessä ja erikseen johtavat harhaan ja joku löytyy laatikon nurkasta huutamasta.

Sokeana tyypeillä oli maailma paremmin hallussa. Tuoksun avulla ja lämpöä aistien suunnistettiin emän luokse, eksymisiä ei tapahtunut. Kulkukin oli tasaista ryömintää, vähän joku joskus otti jalkoja alleen. Nyt pitäisi silmien kautta tulevat viestit, hajut ja tuntoaistin kertomat uutiset saada siirrettyä horjuviin jalkoihin järkeväksi toiminnaksi. Ja sepä ei olekaan nyt alkuun kovin helppoa.

Joten nyt hiljainen pentuhuone on lähes laakista muuttunut älämölölandiaksi, josta kuuluu kiukkuista kiroilua ja hätääntynyttä kuikutusta vähän väliä. Tästä eteenpäin mökä tuskin ajan mittaan ainakaan vähenee, joten hyvästi helppo aika :)

¤ Manikyyriä ja aukeavia silmiä

Tänään tehtiin tyypeille manikyyri, etutassuista ihan hitusen naksin kynsistä kärkiä pois. Alkoi olla melkoiset koukut, ja hirvitti, että jää nuihin tikkilankoihin kiinni vielä joku. Kun nipsuttelu tehtiin heti ruuan päälle, niin eipä ketään tuntunut haittaavan moinen, minä olin aika Nobody siinä kohtaa. Sirnallakin on nisiin jo melkoisia punaisia pilkkuja tullut. Toivottavasti imettäminen tuntuu nyt miellyttävämmältä.

Tänään illalla, kun kävin vielä tyypit nopeasti läpi, niin usemmastakin naamasta tillitti vastaan kirkas silmänurkka. Olipa hassu näky, kun on tottunut katsomaan umpinaisia silmiä vain. Manaatilla näkyi olevan eniten silmät auki. Siitä se lähtee, kohta niitä ei pidättele enää mikään, huh huh...

Sirnaa alkoi selkeästi jo masentaa pentuhuoneessa hengailu parina viime päivänä. Baby blues... Se hoiti pennut kyllä hyvin, mutta ruoka ei maistunut, eikä olemus ollut enää reipas. Mitään fyysistä vikaa ei löytynyt. Tulin siihen tulokseen, ettei meidän uraäippä vaan jaksa olla 24-7 äitiyslomalla. Ihan samalla lailla Sirna on lannistunut sillä elämässä olleiden sairauslomien aikana. Alkuun se jaksaa 1-2 viikkoa olla tekemättä mitään, sitten se masentuu ihan täysin.

Niinpä päivällä käytiin lähes tunnin lenkillä. Mamman olemus reipastui ja ryhti koheni heti, kun matka jatkui viimeisen viikon ajan kierrettyjä kortteleita kauemmas. Koko aikana Sirnalla ei ollut hoppu kotiin, mutta toki palattua piti heti pennut laskea ja hoivailla ja ruokkia. Ruokaa on taas mennyt Sirpsillekin iltapäivästä ja illasta hyvin. Pentulaatikossakin on Sirna viihtynyt viime päiviä enemmän.

Mutta kylläpä vain on monissa pennutusoppaissa asiat esitetty jyrkästi.. Sieltä saa käsityksen, että näin rempseä mamma on jotenkin stressaantunut tms. viallinen, kun "ei välitä pennuistaan". Onneksi pikainen galluppi parin tutun kesken kertoi, että on näitä muitakin lappalaismammoja, jotka eivät halua pelkästään hautautua kotipesään. Eikä niissä silti ole mitään vikaa, vaan pentujen kanssa ollessaan ovat helliä ja huolehtivia. Minun kaikki sympatiani on äitien puolella, jotka haluavat alusta asti muutakin sisältöä elämäänsä, kuin lapsetlapsetlapset :) .

¤ 1 vko kuvat

Tyypit täyttivät siis eilen 1 viikkoa, ja tänään otettiin sen kunniaksi kuvat. Kaikilla on valkoista enemmän tai vähemmän rinnassa, ja ruskeat merkit kuultavat naamassa ja tassuissa. Pentu D, aka Manaatti on kaikista mustin, tassuissa on suttuista ruskeaa, ja vain himmeää väriä puskee naamassa mustan alla.

Komean iän täyttymisen kunniaksi spesifioin pojille nimet kohdilleen. Mielessäni jo kutsun niitä näillä nimillä, monen lempinimen lisäksi, joten hittoon vihdoin kirjaimet :). Tytöt ovat vielä mietinnässä, kumpi on Sirkku ja kumpi Kirvinen.


Ensin itseoikeutetusti mamma-Sirkkunen:


Tytöt ensin, pentu A:


Pentu B:


Sitten pojat, pentu C. Valkosukka, pikku-bortsu, virallisemmin Laukkaneilikka:



Pentu D. Herra Härkäniska, Kurpitsapää, Manaatti, Mörssäri. Virallisesti Lumijäkkärä:


Pentu E. Pienin poika, ponteva, pyrkii jo jaloilleen. Joukon blondein väritykseltään. Luhtatähtimö:

¤ Marsufarmi

Viikko sitten tähän aikaan pahin jännitys oli ohi, Sirna ja pennut kotona, minulla työyö alkamassa, ja stressaavia vuorokausia vielä edessä. Toipuuko Sirna? Jäävätkö kaikki pennut eloon? Jaksaako jokainen imeä itse? Riittääkö maito? Tulehtuuko haava? Näprääkö Sirna tikit ennen aikojaan irti?

Tänään on kuitenkin juhlittu 1-viikkois synttäreitä meidän Marsufarmilla (kiitos vain Nina-siskolle loistavan kuvaavasta nimestä ;). Samettiturkit säihkyvät ja tyypit kasvavat kohisten. Kaikki ovat viikossa tuplanneet syntymäpainonsa.

Pentu D, lempinimeltään Manaatti, on lähes triplannutkin sen jo. Vaaka heilahtelee 800 gramman kieppeillä Herra Härkäniskan alla.. Se imee ja tyhjentää tissejä monta samassa ajassa, kun muut yhden. Se myös jaksaa imeä noita niukemman maidon etutissejä. Sirnan toisen puolen etummainen nisä on hirveä sylinteri. Manaatti on vähän uudelleen muotoillut sitä viikossa. Pojalle ei ole riittänyt pelkkä nisä, sillä on ollu puoli tissiä imun kohteena, ehh.

Manaatti ei ole mitenkään röyhkeä, eli muutkin pääsevät jaolle. Mutta se vaan syö käytännössä koko ajan. Ja sillä aikaa, kun muut tappelevat mehukkaista takatisseistä, niin Manaatti tyhjentää kaikessa rauhassa etummaiset.

Jos nyt tämän lyhyen tuttavuuden perusteella pitäisi jotain sanoa, niin Härkäniskan uskaltaisin tällä tuntemisella luvata työkoiraksi pohjoiseen. Ehkä siitä ei ole kauhean kaunis tulossa, mutta ainakin se on vahva, ahne, elinvoimainen ja hyvä ravinnonkäyttäjä :).

Muut ovat keskenään samankokoisia kutakuinkin. Tyytyväinen ja hiljainen pentue on tämä porukka. Paitsi toissayönä yksi marsvini huusi kuin ruuvipenkissä.. Mamma-Sirna nojasi kyynärpäällä sen etutassun päällä.

Sirna nuoli pentusta kovasti ja hoivasi ja oli kauhean hämmentyneen oloinen, kun toinen vain HUUUUTAAAA!! No eikai tuollaista pikkutassua voi mamma huomata aina. Onneksi tästä patjalta, jossa olen nyt viikon viettänyt tikkivahtina, ei ole pitkä matka kurottua pelastamaan pentu, ja sitten jatkettiin kaikki unia.

Mikä minulle on kuitenkin kaikista tärkeintä, niin myös Sirna voi hyvin ja näyttää toipuvan leikkauksesta kaikin puolin.


Se hoitaa pennut hyvin ja hellästi, mutta ei höntyä. Raaskii jo lähteä uloskin ja kävellä pikkulenkin ihan rauhassa. Välillä se viettää aikaa laatikon ulkopuolellakin jo, kun pennut nukkuvat. Heti, kun kutsu käy, se menee varovasti ja taitavasti pentujen luokse laatikkoon.

Haava on edelleen siisti, vaikka sattuikin sadekelejä tähän alkuun. Niistä tuli lisähommaa, Sirna piti suihkuttaa ja haava kuivatella jokaisen pienenkin pissalenkin jälkeen. Ruoka ja juoma maistuvat, ja tarpeiden teko onnistuu. Maitoa näyttää pennuista päätellen riittävän.

Sinänsä toipumista saattaa jopa nopeuttaa se, kun kohtu lähti samalla. Ei ole vuotoa, eikä hygieniariskiä sen takia, elimistöllä ei mene sen kunnostamiseen energiaa. Itselläni ainakin on iso huoli nyt vähemmän. Ei tarvitse murehtia, mitä Sirnan sisällä tapahtuu, ja umpeutuuko kohdun seinämän haava, vuotaako kaikki jälkijutut pihalle jne.

Synttäreiden juhlinta voi pikku marsuselle olla aika rankkaa. Aina ei selviä kovin kauas tiskiltä:


On näitä väsähtäneitä tyyppejä tarjoilun jälkeen aina enemmänkin:


Marsufarmin pentulaatikko kuittaa tällä erää, ja hiljenee taas toviksi. Jatkamme kasvamista, syömistä, nukkumista, ynistelyä ja söpöstelyä koko Viisikon voimin.

¤ Perheonnea

Tämän päiväistä rauhaisaa eloa pentulaatikossa <3

¤ Nimiäiset

Tänään täyttyy pentusilla 5 vrk, joten kriittisimmät ajat lienevät nyt takana. Sen kunniaksi löin lukkoon tyyppien viralliset nimet :) . Kuka-kukin-on, ei vielä ole yksilöitynyt tarkemmin.

Luonto ja biologia kun on itselle rakkaita aiheita, niin ajattelin jo kauan sitten, että sen aihepiirin kirjoja kahlaamalla ne nimet löytyvät.

Puolivitsi oli joskus, että kotiin jää Lapinsirkku. Sirnan yksi paljon käytetyistä lempinimistä kun on Sirkku ja pentueen isänä Lapinpoika Mosku. Ajatus jäi elämään, ja L-kirjaimen ympärille sitten mietin muidenkin nimet.

Lapinsirkku siis on toinen neito. Toiselle tytölle pitkään oli ajatuksena Lapinkirvinen, mutta sitten olisi minun makuun kaikki pennut pitänyt olla Lapin-jotain. Taikka pojat vaikka Lumi-jotain. Ettei ole pari lappia ja loput mitä-sattuu. Ehdin jo itse päätyä Luotokirviseen, mutta sitten tuli niin hyvin perusteltu pyyntö tämän neidin tulevalta omistajalta, että menköön... ;) Joten toinen tytsä on sitten lopun ja viimein Lapinkirvinen. Kumpi on kumpi, selviää aikanaan.

Täysin linjasta poikkeavana oli tavallaan ehdolla Nakke Kanuttaja :D Tämä lähti kehittymään, kun toisen tytön tuleva omistaja sekoili ja tohkeili näppiksensä kanssa tuossa pari päivää sitten. Olisihan siinä tulevina vuosina ihmisillä miettimistä, että mikä tämä pentu tässä joukossa on, väärin kirjoitettukin vielä ja täysin linjasta poikkeava.

Periaatteessa itseäni kovastikin huvittava ajatus edelleen, ei tämän nimeämisen nyt kuitenkaan niin totista hommaa pidä olla... ;) Koiraa ei kiusata koulussa, vaikka se olis Nyyrikki Perävarsa nimeltään. Toisaalta myös suloista tässä Kanuttajassa olisi, kun sinällään huvittavaan krijotusvihre nimeen liittyisi selkeä ja hauska tarina. Ja oikeastaan, kun kerta alkoi jänkätä Luodon ja Lapin välillä, niin ansaitsi saada Kanuttajan kotiinsa. Mutta olen nyt höylillä päällä :D

Omaa korvaa miellyttäviä L-alkuisia lintuja ei Suomen luonnosta löytynyt enempää, joten kasvikirja oli seuraava plaraamisen kohde. Pojat ovat nyt sitten Laukkaneilikka, Luhtatähtimö ja Lumijäkkärä. Minulla on tällä hetkellä vahva näkemys, kuka on kukin, mutta heitäkään ei vielä ole spesifioitu sen tarkemmin. Onneksi kaikki pennut jäävät Suomeen, muuten tuosta Lumijäkkärästä ainakin olisi ehkä pitänyt tinkiä, niin hauska kuin se onkin :D

¤ Pennut 2 vrk

Pentuset yksilökuvissa torstaina. Hyvin ovat nyt kaikki lähteneet kasvamaan, ja tuntuvat tyytyväisiltä oloonsa. Pentulaatikossa alkaa äänekäs mellakka vain, jos emo ei nälän yllättäessä ole justheti ulottuvilla, taikka mieluista nisää ei ala löytyä heti. Sirna asettuu yleensä todella hyvin pentujen viereen niin, että selän taakse tai muualle hukkateille harvoin kukaan pääsee eksymään ja huutelemaan rumia.

Pentu A (tyttö):

Pentu B (tyttö):


Pentu C (poika):

Pentu D (poika):

Pentu E (poika):