Rekisterissä

Nyt pupsit ovat virallisesti olemassa ja virallisesti lapinporokoiria, Tyypit nimllä ja rekisterinumeroillaan ilmestyivät Koiranettiin tänään:

s. 15.7.2014 sukusiitosprosentti 1,29% isä 11 v 4 kk emä 4 v 4 kk
Rek.numero		Nimi
ER22716/03	isä	PILVIPOLUN KEVÄTVELMU		musta ruskein merkein
FI24852/10	emä	TIETYSTI POPPAS-MAIJA		musta merkein
FI42514/14	uros	HALLANEVAN NASKALIPEUKALOINEN		musta merkein
FI42515/14	uros	HALLANEVAN NUKUPUU		musta ruskein ja valkoisin merkein
FI42513/14	narttu	HALLANEVAN NAAMIOSIRKKU		musta merkein

Jostain syystä blogiin linkit sain toimimaan vain Nukupuulle ja Naamiosirkulle. Mutta niitä klikkaamalla löytyvät toki loppujenkin tiedot Kennelliiton sivulta :) .

2008

Pennut täyttivät eilen jo 5 viikkoa, sen kunniaksi ne saivat kolmannen matolääkityksensä. Seuraava olisikin sitten 7 viikon iässä, luovutuksen kynnyksellä. Pupseilla on parin viime viikon aikana käynyt ihmisvieraita, ja tänään kävimme ensimmäisellä lyhyellä autoajelulla (hyvin meni, kukaan ei kiljunut, eikä oksentanut). Huomenna nassikat saavat näillä näkymin sirut niskaansa, ja viikonloppuna on ohjelmassa lapsia ja kenties aikuisiakin vieraita.

Kaikki on siis oikein hyvin - ainoastaan toivoisin pentujen olevan vähän vähemmän aamuvirkkuja, mutta yksikään pentue ei vielä ole tullut kasvattajaansa, ja tykännyt nukkua aamuisin pitkään. Se, että nämä pupelot heräsivät joka aamu 7 aikaan, oli aamutorkulle ihmiselle jo paha. Mutta tänään ne nousivat vaatimaan ruokaa ja seuraa jo klo 04, ahhaha...

Loppuun videon pätkä tältä päivältä, kun pojat painivat:

Kuulumisia 14.8

Potrat pupsit voivat oikein hyvin. Hampaita on jo runsaasti suussa, ja jaloissa vauhtia. Nyt hyvien säiden suosiessa ovat saaneet ulkoilla aidatulla takapihalla paljon. Aidasta huolimatta valvon ulkoiluja, eivätkä pennut esim. työpäivän ajaksi jää pihalle. Eilen nostin kevythäkin takaterassille, jotta voivat ottaa uniakin ulkona, jos eivät aina halua kömpiä takkahuoneeseen. Niin on koiralla luolaan ja suojaa hakeutuminen syvällä perimässä, että kaikki pennut yksitellen kömpivät ilman sen kummempaa opastamista uuteen luolaansa, kun alkoivat väsyä :) .

Eilen illalla päästin Tyypit myös koko taloon tutustumaan. Tähän saakka heillä on ollut käytössään "vain" toinen pääty talosta, eli keittiö ja takkahuone. Illalla oli ulkoilusta ja päivällä käyneistä vieraista huolimatta niin kova ränkyminen aidan takana, että armahdin nappulat tulemaan muiden joukkoon.

Jos olin toivonut jonkunlaista rauhallista uuteen ympäristöön ja lauman muihin koiriin tutustumista, niin toive oli turha. Kolmikko kirmasi hännät pystyssä suoraan olohuoneeseen, sitten Jankan luokse ilman ujosteluja, ja sen jälkeen alkoi armoton ralli ympäri uusia lattianeliöitä. Sirnan ja Pepin olin laittanut porttien taakse, ettei tule liian suuri ja vaarallinen ja vaikeasti hallittava kokonaisuus kerralla. Mutta pennut marssivat oma-aloitteisesti Pepiä nuuhkimaan portin läpi, ja sen jälkeen Nuku ahtautui toisen portin raosta Sirnan luokse muitta mutkitta. Noh, ongelmia ei syntynyt, kaikki hyvin.

Tänään ei ole uusia ihmisiä tulossa käymään kylässä, olemme minun vapaapäivää viettäneet kotosalla omalla porukalla. Sellaista peruspentuelämää: leikkiä sisällä ja ulkona, laukkaa, painimista, ruokaa, emon maitoa ja unia. Ja sama uudelleen ja uudelleen päivän mittaan :) .

Loppuun vielä video vähän jo väsyneistä paineista, vähän ennen nukahtamista. Facebookissa toinen video, ja sinne on päivityksiä tässä välilläkin tullut tehtyä, blogin edellinen kirjaus oli näköjään jo 10 päivän takaa. Kahta paikkaa ei oikein saa aikaiseksi päivittää ihan jatkuvasti, mutta aina jotain kuulumisia jonnekin yritän laitella.

Sweet dreams

17 päivää ja tohinaa jo

Pikainen päivitys, mitä meidän laatikkoon/pentuhuoneeseen kuuluu tällä hetkellä.

11 vrk iässä kaikilla oli silmät auki.

13 vrk iässä pentulaatikon etulaita piti madaltaa noin 5 cm korkuiseksi, koska Tyypeillä oli tylsää laatikossa. Ei sitä ilmeisesti jaksa kovin kauan noin neliön kokoista leikkikehää kiertää, vaan huuto ja "seinille kiipeily" oli jo melkoista. Laidan poistamisesta alkoikin maailman valloitus.

Jalkojen käyttöä on harjoiteltu jo viikon verran, ja nyt töppösillä taaperretaan jo ympäri pentuhuonetta - ja ihan loistavasti osutaan kuitenkin pesään/sen lähettyville unille. Useimmiten pennut jäävät vapaaehtoisesti viileälle laattalattialle ainakin päivällä nukkumaan. Alustojen päällä ja laatikossa alkaa vain läähätys ja poru näillä helteillä. Arktisia koiria...

14 vrk iässä aloitettiin ensimmäiset haparoivat leikkimisyritykset, hamuttiin hampaattomalla suulla kaverin naamaa tai häntää tai jalkaa. Nyt jo sätkitään jaloillakin "saalista" ja purraan sisarusten lisäksi emoa ja ihmisiäkin.

15 vrk iässä alkoi pissaaminen ja kakkaaminen omatoimisesti, vaikka Pulmukin yhä pentuja nuolee ja siivoaa ja enimmäkseen hoitaa niiden "vessattamisen", niin enää ei kuitenkaan olla riippuvaisia emosta tässä asiassa.

17 vrk iässä suuhun, ylös eteen, ilmestyivät pienet naskalihelmet ihan ohuen ihon alle. Lienevät lähipäivinä emon ilona jo esissä.

17 vrk iässä ensimmäinen kävi uimassa emon juomakupissa (kuppi on toisella puolen isohkoa pentuhuonetta).

17 vrk iässä pennut pääsivät kauniiseen säähän pikaisesti vähän ulkoilemaan. Sen sijaan, että olisivat pysyneet kivasti heille annetun peiton päällä, ne hetken ihmettelyn jälkeen levisivät lähiympäristöön töppöjaloillaan taapertamaan.

17 vrk iässä ensimmäinen myös liittyi 2000-kerhoon painon tupsahdettua kahden kilon yli. "Pikku"sisarukset seuraavat ihan kannoilla. Vähän ehkä yllättäen suurin pentu on tällä hetkellä kuitenkin motorisesti kehittynein, se ei ole lihava millään lailla, vaikka on painavin. Se taapertaa jaloillaan pisimpään, ja se myös käveli Pulmun vesikuppiin tänään. Siirrymme siis emon juottamiseen suuresta sankosta..

Mielenkiinnolla odotan edessä olevia paria vapaapäivää, että ehdin ajan kanssa Tyyppien touhuja ja kehitystä seurata. Työpäivien aikana yhteinen aika on kuitenkin aina rajallista.

Nimiäiset

Lupasin aikanaan Tyypeille, että he saavat viralliset nimet, kun täyttävät 2 viikkoa. Vähän on viime aikoina ollut pohtiminen jäissä kaiken muun tohinan keskellä, mutta idea on ollut kehittymässä.

J-pentueen "nimellisen syrjähypyn" jälkeen ajattelin palata itselle rakkaisiin luontonimiin, ja edelleen jatkaa aakkosten läpikäymistä satunnaisessa järjestyksessä.

L-pennut olivat lintuja ja kasveja, tästä tuli pelkkien lintusten pentue. 

Sissi-tyttö: Hallanevan Naamiosirkku.
Sirnan tytöstä piti aikanaan tulla -ja tuli- jokusirkku (Lapinsirkku) ja sen tyttärestä taas piti tulla kutsumanimeltään Pulmu (sokeripalahuumoria). Nyt minulla on ihan omaa sukuaan oleva Pulmu, jonka tyttärestä tulee kuitenkin Sirkku. Ja koska Sissillä on nyt jo kauniit merkkivärin alut kasvoissa, niin olkoon hän Naamiosirkku.

Kranssipoika: H. Nukupuu. Jotenkin vain ihanan kaunis ja sointuva, vähän runollinenkin nimi.

Mörssäriuros: H. Naskalipeukaloinen. Pikku naskalihammas tulee varmasti aikanaan touhuamaan ja "peukaloimaan" kaikenlaista, ainakin jos muistuttaa tuntemiani lapinporokoiran pentuja. Joten nimi tuntuu oikein osuvalta.

Kaikki nimet ovat ainakin Birdlifen sivuilla olevan nimiluettelon mukaan ihan olemassaolevia/-olleita lintulajeja.

Naamiosirkku - Pectoral Sparrow, Arremon Taciturnus
(Pirates of the Caribbea-elokuvien kapteeni Jack Sparrow olisi siis Jaakko Sirkku suoralla ja oikoviivaisella käännöksellä ;) ).

Nukupuu - Nukupuu, Hemignathus lucidus

Naskalipeukaloinen - Sumichrast's Wren, Hylorchilus sumichrasti

13

Pian on pentusilla kaksi viikkoa elämää takana, eletään päivää 13.  Pulmu on parantunut leikkauksesta hyvin, ilman takaiskuja. Haava on jo arpivaiheessa, ja antibioottikuurikin loppui perjantaina. Ihanaa!


Viikonloppuna alkoivat silmät aueta, ja jalkoja jo kovasti koetetaan ottaa alle. Tänään näkyi myös ensimmäisiä haparoivia leikkimisyrityksiä: hamuttiin suulla toisen naamaa tai jalkaa tai häntää ja pidettiin älämölöä. Kovin suloista, ja huvittavaa.

 Facebookissa  taas jokunen uusi kuva.

Loppuviikosta elettiin pari ankeaa päivää, kun ilmeisesti helle hyydytti Pulmun maidon tulon riittämättömäksi. Nälän lisäki kuumuus teki myös pentujen olon tukalaksi, vaikka pentuhuone on pohjoiseen päin, ja ikkunan edessä on terassi, eli suorasta paahteesta ei joudu kärsimään.

Oli todella kurjaa kuunnella pentujen itkua ja levotonta olemista. 3 tunnin yöunien jälkeen myös töihin raahautuminen meinasi olla raskasta. Ensin aloitti Kranssi. Torstaina sen paino ei noussut, ja illalla se itki lohduttomasti. Kipin kapin hain apteekista illalla vastikejauhetta, mutta tuttipullo ei nisään tottuneelle kelvannut. Huuto vain yltyi. Muutama tunti myöhemmin aloitti Mörssäri kiljumisen, ja perjantaina aamulla huusi jo tyttökin. Meinasin itsekin itkeä, kun säälittävää ränkymistä ei päässyt pakoon edes pihalle, se kaikui ulos asti. Olo oli kerrassaan avuton. Pulmu yritti kovasti parhaansa, mutta sekin oli selvästi hämmentynyt ja huolissaan huutavien pentujensa kanssa. Kovasti se niitä hoivasi ja yritti imettää, ja sitten oli stressaantunut, kun jälkikasvu vain kirkui.

Pikkuruisella injektioruiskulla (ilman neulaa ;) ) lopulta pentusten lisäruokkiminen onnistui. Varovasti tiputellen kielen päälle suostuivat ottamaan avun vastaan - ja lopulta hiljenivät myös! Eläinlääkäri neuvoi myös pitämään pennut lämpimänä, mutta sitä ohjetta (lämpölampusta) uhmasin ja päinvastoin koetin (läähättäviä) pentuja ja kuumissaan olevaa Pulmua viilentää. 

Opinpa taas uutta tämän pentueen kohdalla. Oli aika yllättävää, että maksimi maidon kerta-annos olisi 4 ml maitoa per 100 g pentua. Sehän olisi tarkoittanut yli kilon painoisten pentujen kohdalla melkoista määrää (enimmillään). Mutta koska Pulmultakin maitoa tuli, niin kertamäärä/pentu oli 8-10 ml silloin, kun huusivat. Parin tunnin välein huusivat tiheimmillään lisäruokaa, mutta sunnuntain eli eilisen jälkeen on taas Pulmun tuotanto riittänyt kysyntään. Täyspitkät yöunet ja hiljaiset ja onnelliset pennut - aahh!!!

Pentujen painon nousu on hidastunut, mutta ainakaan suunta ei ole laskussa, kuten pahimpana päivänä Kranssilla. Nyt, kun ne ovat koko ajan aktiivisempia ja touhukkaampia, niin ei suurellakaan maitomäärällä enää taideta yltää huippupäivien nousuihin (eikä tarvitsekaan, niin jaksavat joskus kannatallekin itsensä jaloillaan :) ).

Jättimarsujen farmi

Millään lailla keskosia eivät nämä Tyypit kyllä ole! Lueskelin blogini vanhoja merkintöjä, joissa kirjoittelin Sirnan pennuista, että "Hoput ovat nyt 7 vrk ikäisiä, ja suurin pentu lähestyy 800 g painorajaa".

Pumpsin Uros oli tämän aamun punnituksessa 806 g, ja ikää siis oli 4,5 vrk. Jokainen pentu on omalla sataluvullaan, mutta kaikkien käyrä nousee topakasti ja tasaisesti kohti koillista. Pentueen iltapainot, eli 5 vrk-painot, olivat tuossa pari tuntia sitten 839 g (Uros), 717 g (Kranssi) ja 666 g (Typsy).

Pulmun nisät ovat koko ajan melko tyhjän oloiset, mutta ilmeisesti kysyntä ja tarjonta kohtaavat tasapainoisesti. Pennut kasvavat, ja ovat hiljaisia ja tyytyväisiä lähes koko ajan. Joskus tulee murhetta ja parkua, kun jäädään jumiin väärälle puolelle Äippää, eikä baariin pääse käsiksi. Muuten laatikosta kuuluu vain tyytyväistä narinaa ja kuikutusta, ja joskus pientä haukahtelua kesken unien.

Pulmun haava on edelleen todella siisti, jippii!! Ohjeen mukaan meillä pidetään kaksi kertaa päivässä suihkutussulkeiset haavalle. Toistaiseksi se on ollut joka kerta todella siisti, punoittamaton, eikä ole erittänyt mitään. Pulmun lämmöt ovat pysyneet hieman alle 39,5 asteessa koko ajan. Jokainen hyvin mennyt päivä on aina askel kohti lopullista paranemista, ja päivä päivältä itsellä on helpompi hengittää. Antibioottikuuri jatkuu mammalla vielä ensi perjantaihin.

Virallisia nimiä olen pentusille vähän pyöritellyt jo, mutta pitää niitä vielä vähän maistella ja antaa Tyyppienkin kasvaa vielä vähäsen :) .

1,5 vrk

So far so good.

Eilen oli Miehen ja minun 1v hääpäivä. Omalla tavallaan ikimuistoinen, mutta ei millään lailla perinteinen sillä tavalla, miten nyt hääpäiviä ehkä ajatellaan vietettävän. 

Minä olin aamuvuorossa ensin töissä, Mies vapaalla. Illalla sitten syötiin kotosalla ja kilisteltiin maltilla kuohuviiniä tuoreiden mansikoiden kanssa. Taustaääninä oli pentuhuoneen hiljaisuus, välillä sieltä kuului hellyttävää narinaa ja satunnaisesti myös kiukkuista kiljumista, kun joltakulta oli nisä hukassa, tai oli kulkeutunut väärällä puolelle emoa (vaikka kuinka kiljuu ja protestoi, niin ei sitä syötävää löydy emon selästä :) .

Pulmulta poistin eilen haavan päältä sitä suojanneen teipin. Haava on toistaiseksi todella siisti, nyt sitä pitää pari kertaa päivässä suihkutella ja huolella kuivata. Mamman lämpötila on pysynyt hieman yli 39 asteessa, ei ongelmia senkään suhteen.

Ruokahalu on Pulmulla kohdallaan, ja suoli ja rakko toimivat hyvin. Loistavaa!!

Pumpsi on todella rauhallinen, huolellinen ja hellä ensikertalainen emo. Se ei hötkyä pentujensa kanssa, mutta pitää niistä tarkkaa lukua ja pennut tiptop-kunnossa. Ei näy kakka- eikä pissalaikkuja alustoissa, ja pennut ovat oikeita silkkiturkkeja. Ulos tarpeilleen Mamma pitää raahata taluttimen kanssa ja pikaisen kyykkimisen jälkeen onkin hirveä kiire takaisin sisällä. Syömään Pulpul välillä malttaa hypätä laatikon ulkopuolelle, välillä eväs on tarjoiltava laatikkoon. Pentujen painot nousevat tasaisesti, suurin uros lähestyy jo 600g rajaa, mutta kaikki kasvavat tasaisesti omalla käyrällään.

Äiti ja poika

Vaikeimman kautta

Maanantain ja tiistain välisen yön torkuin pentuhuoneessa. Pulmu petaili ja oli levoton. Välillä nukkui, ja sitten taas touhusi.

Tiistaina aamupäivällä oli selvää, että ponnistusvaihe lähestyy. Tässä vaiheessa peruin aamupäivän kampaamoajan, ja soittelin työpaikalle ja varmistin, että voinhan myöhästyä iltavuorosta. Oli meillä kyllä kaverina Maria, mutta halusin itsekin olla paikalla mahdollisimman pitkään, mielellään jopa kaikkien syntymän ajan. Mutta ainakin sen aikaa, että näkisin ensimmäisen tulevan onnistuneesti maailmaan.

Vähän yli 12 varsinainen ähkiminen alkoi.  Pulmu haki asentoa ja ponnisteli, mutta pentuja ei alkanut kuulua. Kolmen vartin tuloksettoman työn jälkeen lähdimme jälleen kerran kohti kaupunkia ja eläinklinikkaa (huokaus!).

Klinikalla lääkäri totesi, että Pulmulla on hyvät poltot, ja pennun pää tuntuu kanavassa, mutta Tyyppi ei etene, on suuri ja jumissa. Synnytystä koetettiin luomuna saada vielä aikaiseksi: lääkkeitä ja elänlääkäri koetti "onkia" pentua sormilla. Mutta lopulta kävi selväksi, että kiinni on, ja pysyy. "Ei sitä sieltä väkisinkään voi repiä", kuten lääkäri asian tiivisti.

Jouduin sydän syrjällään lähtemään töihin, ja jättämään Pulmun Marian vastuulle, ja ammatti-ihmisten käsiin leikattavaksi. Hirvittävän vaikeaa oli pakottaa itsensä klinikan ovesta ulos, vaikka sama hyöty (eli ei hyötyä) olisi ollut tepastella hermostuneesti klinikan aulassa odottamassa. Mutta itselle on olevinaan helpompaa olla paikan päällä.

Kaikki meni hyvin loppujen lopuksi. Pulmun kohdussa ei ollut märkää, joten se voitiin säästää ja mikä parasta: emolle ei koitunut normaalia suurempia riskejä leikkauksesta! Eihän keisarinleikkaus ole mikään pikkuleikkaus. Mahtavaa, että mitään extrariskiä ei kuitenkaan nyt ollut, eikä kohdussa ollut sitä ruskeaa "kuraa", mitä sieltä vuoti 4.7 (pitkä antibioottikuuri ehkä teki tehtävänsä). 

Oikotien kautta maailmaan tupsahti kaksi urosta ja neiti. Neiti on se, joka oli tien tukkona, ja se oli alkuun ollut veltompi, oltuaan loppujen lopuksi useamman tunnin jumissa synnytyskanavassa. Ennen kotiin lähtöä sekin oli jo virkistynyt, mutta pitää sitä tarkemmin pitää alkuun silmän alla, ettei jää Muhku-veljiensä jalkoihin ruokailuissa.

Noin 17.30 sain töihin viestin, että Maria ja koirat lähtevät kotia kohti. Kyllä silmäkulma kostui työmaalla, kun tuli ensimmäinen kuvaviesti parista pupelosta, ja myöhemmin kuva, jossa Mamma makaa kotona laatikossa kyljellään ja kaikki kolme ovat rivissä syömässä.

Ehdin kotiin vasta 22 jälkeen illalla. Pieni perhe makoili laatikossaan rauhassa. Kyllä olo oli liikuttunut ja kiitollinen kaiken jälkeen, kun kolme kiiltävän puhdasta ja tyytyväisen pulleaa pupsia makasi Pulmun vieressä. Pulmun, joka sekin vaikutti olosuhteisiin nähden niin hyväkuntoiselta, kuin mahdollista.

15.7.2014: He ovat täällä!!!!

Äiti ja tytär

Vasemmalta: tyttö (382 g), 
kranssikaula-uros (490 g), uros (502 g).

Against all odds...

Vrk 61.Ei kuumetta, ei vuotoja, Pulmu syö ja juo hyvin. Jne.

Eilen illalla iltapissalla Pulmulta näytti limatulppa irtoavan, ja koko yö sillä menikin pedatessa ja levottomana. Kuuloetäisyydellä torkkuen ja pentulaatikon tilannetta seuratessa menikin viime yö.

Mitään ei kuitenkaan tapahtunut aamuun mennessä. Muussa tilanteessa olisin odotellut edelleen, mutta nyt jätin aamulla eläinlääkäriin soittopyyntöä, ja kuvailin Mamman vointia tässä kohtaa. Lisäksi oli jo aiemmin sovittu, että olen yhteyksissä taas tässä lasketun ajan lähellä. Kun sieltä hoitaja soitteli takaisin, niin kysymys oli vaan "kuinka pian pääsette, kyllähän tilanne olisi lääkärin syytä tarkistaa".

Lääkäri ultrasi aikansa. Yhdellä sikiöllä oli oikein topakka syke (se on sijainnista päätellen "Sissi"), ja toisella vähän heikompi, mutta elossa kuitenkin sekin (kiitollinen hiljainen hurraa tässä kohtaa). Se on koko ajan ollut laiskempi liikkumaan, ja välillä on pitänyt taukojakin niin pitkään, että olen luullut pennun jo kuolleen. Sitten se on taas alkanut lepatella siellä.

Lääkäri alkoi vielä ultrata muun kohdun tilannetta ja samalla etsi sitä aiemmin kuollutta pentua. Ihan ylhäältä, syvältä kylkiluiden/rintalastan alta löytyi sikiö, jolla oli syke(!).

Ultran jälkeen Pulmu pääsi taas rtg kuvaan, ja todellakin: siinä näkyi kolme ihan selvää selkärankaa!! Lääkäri vertaili tämän päiväistä kuvaa edellisiin kuviin, jotka onneksi samalla klinikalla oli otettu, ja totesi, että aiemmissa ei kyllä näy kolmatta luurankoa, vaikka nyt se on ihan selvä(säästyin vielä siltä lopulliselta kylähullun satutädin maineelta).

Lääkäriltä kyselin, että mitä ihmettä?! Ymmärrän kyllä, jos pentuja katoaa, mutta mistä sinne ilmestyy yksi lisää??!! 

Selitykseksi oli pari ehdotusta. Eli kohdussa on ollut alunperin neljä pentua, joista yksi on kuollut. Ja 5.7 otetussa rtg-kuvassa sen kolmannen elossa olevan luusto ei ole vielä luutunut ja siksi se näkyi sellaisena kuolleen oloisena, epäselvänä massana - vaikka kuollut olikin joku muu.

Tai sitten kohdussa on voinut olla joku paise/tulehdus, joka on vuotanut ja aiheuttanut sen ruskean vuodon ja kohdun suun ennen aikaisen aukeamisen. Ja kun se pentu ei ollut luutunut, niin jne.

Ennusteesta ei nyt oikein osaa enää kukaan sanoa mitään. Haluaisin olla jo hitusen toiveikas muustakin, kuin Pulmun henkiin jäämisestä (mikä on edelleen ykköstoiveena, tietty). Kun elävä pentu "ilmestyy tyhjästä" ja kaksi muutakin ovat yhä hengissä, vaikka ennuste oli alussa tosi kehno, niin kyllähän sitä varovaisesti toivon, että maailmaan asti tulisi joku elossa sen lisäksi, että mamma säilyisi kunnossa ja kohtu säästyisi. 

Pulmun ennustetta ajatellen ultrassa kohtu näytti siistiltä, eikä ainakaan tällä hetkellä siellä muhi mikään pahan oloinen märkäkohtu tms. Tuolla se laatikossa petaa ja makaa tänäkin iltana, toinen valvottu yö ehkä tulossa.

AAArrggHHHhhh!!!!!

Ei uusia uutisia. 

Ei hyviä, eikä onneksi lisää huonojakaan. Mutta oma hermorakenne alkaa olla riekaleina tähän odotteluun. 

Kun en tiedä, milloin alkaa tapahtua, mitä alkaa tapahtua ja mitä kaikkea on edessä sitten, kun alkaa tapahtua, niin tämä jatkuva valppaana olo on aika kuluttavaa. Iltaisin tulee valvottua pitkään, ja kello on soimassa aikaisin tarkastamaan tilannetta. Tai jos joku ilta uni vie voiton aikaisin, niin keskellä yötä kilahtaa ainakin yksi herätys.

Jos itse olen töiden takia poissa yön yli, on Mies joutunut ottamaan päivystysvastuun. Päivisin, jos meidän työvuorot menevät ikävästi päällekkäin, niin jotain järjestelyjä on joka päivälle tehty, ettei Pulmu joudu esim. 6:tta saati 8:aa tuntia olemaan yksin. "Ota riski ja rakastu koiraihmiseen"-lausahdus joutuu nyt toden teolla lunastetuksi. Kopallinen pentuja 1-vuotishääpäivälahjaksi alkaa tuntua kovin keveältä jutulta siihen nähden, millaiseksi sirkukseksi tämä meni..

Pulmu onneksi edelleen voi hyvin, lämpö on pysynyt selkeästi kuumerajan alapuolella koko ajan. Ruoka maistuu, ja tiineeksi nartuksi melko pieni maha ei tee oloa liian tukalaksi nyt kuumanakaan päivänä. Sängyssä se ei sentään enää nuku.

Uskonvahvistuspuhelun otin tänään eläinlääkärille. Koska emo voi hyvin, niin näin jatketaan. Jopa alkuperäiseen laskettuun aikaan asti, ilman toimenpiteitä. Ellei ihmeitä tässä tapahdu, niin lääkärin kanssa sovittiin, että palaan asiaan perjantaina, jos haluan tarkistuttaa "elävän keskoskaapin" ja masulaisten kunnon ennen viikonloppua.

Huonoja ennusteita

Kutakuinkin sama selvitys vähän lyhennettynä löytyy myös Facebookista, mutta laitellaanpa Pulmun ja pentusten kuulumisia tännekin.

Lauantaina on neito Tietysti Poppas-Maijaa (Pulmua) läpivalaistu ja skannattu edestä ja takaa ja tähystetty ja verta tutkittu lukuisten eurojen edestä, ja "kaikki mahdollinen" selville ottaen. Nyt mennään antibioottikuurilla ja odotellaan ja toivotaan, että pennut (3 kpl rtg-kuvan mukaan) syntyvät jossain vaiheessa alakautta. Särkylääkettä Pumpsi ei saanut, ja niiden antamiseen tuli ehdoton kieltokin, ettei kipulääke peitä oireita tai tilan pahenemista. Nyt vain pitää olla silmät auki seuraavat päivät, mittailla kuumetta ja seurata Pulmun vointia. Ja odottaa, että jossain vaiheessa kohtu alkaisi tyhjentyä.

Tämän päivän tutkimusten perusteella yksi pentu on varmasti kuollut, yhden tilanne on epäselvä ja/tai se on kuolemassa, ja yksi vielä heilutteli ultrassa söpöjä pikkujalkojaan tänään. Se lienee sama Tyyppi, jonka liikkeet perjantaina illalla tunsin ihan vatsan päälle asti. Hurjan haikeaa oli tuntea ne, kun silloin oli jo tiedossa, että kaikki ei todellakaan ole kunnossa. Haikeaa, kun niitä söpöjä mulskahduksia olin metsästänyt jo useana iltana, ja nyt se oli ehkä ensimmäisiä ja viimeisiä tunnettavia voltteja Tyypiltä. Olin jo ihmetellytkin massun hiljaisuutta, vaikka ultran mukaan varmasti porukkaa oli ollut kyydissä  ainakin trion verran.
 
Pennuilla ei ole käytännössä elämiseen ennustetta (ei sillä yhdelläkään). Vuorokausia on liian vähän, ja toisaalta kuolleen, mätänevän sisaruksen (tai kahden) kanssa eläminen ei ole paras mahdollinen lähtökohta elämään, vaikka pentu syntyessään vielä olisikin elossa. Eläinlääkäri keskittyikin joka käänteessä siihen, että kun emä saataisiin selviämään. Kaikki ratkaisut ja hoito-ohjeet lähtevät ensisijassa siitä, että jos emä ja jopa sen kohtu saataisiin säästymään, niin hyvä.

Keisarinleikkausta ei Pulmulle voi tehdä nyt, eikä myöhemmin (ellei ole aivan ehdottoman pakko). Se luultavasti olisi Pumpsille kohtalokasta, koska silloin nyt vielä kohdun sisällä oleva märkäerite (kuolleista pennuista) leviäisi vatsaonteloon ja aiheuttaisi vakavan vatsakalvon tulehduksen.

Emän ennuste on toistaiseksi hyvä. Mutta "turvassa" ollaan vasta, kun kohtu tyhjenee kokonaan. On mahdollista, että kuolleista pennuista istukoiden kautta emänkin elimistöön leviää vielä yleisinfektio, sepsis (kansankielellä verenmyrkytys). Sitä, ja tulehduksen leviämistä ärhäkäksi märkäkohduksi koitetaan nyt antibiootilla estää. Että selvittäisiin sinne asti, että pennut tulevat ulos jossain kunnossa - yksi vaihtoehto on synnytyksen käynnistäminen. Siihen palataan ensi viikolla, ellei sitä ennen ala spontaanisti synnytys.

Tunnen hirveää syyllisyyttä siitä, että mun lippakorva-löppötassu-örisevä-piiskahäntä joutuu tähän rumbaan ja tällaiseen (hengen)vaaraan vain sen takia, että itsekkäästi halusin sen jatkavan sukua ja itselleni nimenomaan tämän pariskunnan pennun kotiinkin.

Jotain iloa ja valoa on se tuonut tähän päivään, että Pulmun omat veriarvot olivat vielä kutakuinkin kohdallaan, eli emän elimistö ei vielä ole joutunut pahasti lujille, eikä se itse ole vielä sairastunut. Pumpsi syö, juo, ja hömpöttää toistaiseksi entiseen malliin, eikä sille vielä lauantain aikana noussut kuumetta.

Ei vieläkään pentuja Hallanevalle?

Pitkästä aikaa Hallanevalle piti olla pentuja luvassa viikolla 29. Tarkka laskettuaika pentusille oli 16.7, hauskasti 1-vuotishääpäivälahjaksi itselle ja miehelle. Mitäpä sitä "koiranainen" voi kivempaa toivoakaan, heh :) .

Hartaasti toivomani pentue sai alkunsa toukokuussa, ja 18.6 ultran mukaan pentuja oli ainakin 3 kappaletta kyydissä. Pentueesta ja vanhemmista löytyy tarkemmin tietoa Facebookista, Hallanevan julkisilta sivuilta.

Tänään tiineyttä on kestänyt 51 vuorokautta, ja päivä alkoi ihan tavallisena perjantaina. Pulmu on ollut oma nälkäinen ja touhukas itsensä.

Koirien iltaruuan jälkeen mies ihmetteli, mitä ruskeaa liejua on pitkin olohuoneen lattiaa. Tässä kohtaa kylmä tunne kouraisi vatsassa samalla sekunnilla. "Ei voi olla näin huono tuuri" ehdin ajatella, kun nappasin talouspaperia ja menin Pulmun luokse. Ja juuri näin huono tuurihan se on. Vuoto tulee Pulmun emättimestä.

Päivystävän eläinlääkärin arvio oli, että ultran jälkeen on tässä jossain vaiheessa tapahtunut yhden tai useamman pennun spontaani abortti (eli keskenmeno), ja nyt ne poistuvat emästä. Onpa kyse alunperin yhden tai useamman pennun kohtukuolemasta, niin ketään ei joka tapauksessa näillä vuorokausilla voida pelastaa. Pennut kuolevat/ovat jo kuolleet, ja poistuvat vuotona ennemmin tai myöhemmin. Vain edes 5 vrk lisää tiineyttä, niin olisi joku ollut ehkä pelastettavissa. Mutta hipaisusta ei oteta...

Eläinlääkäri lohdutti, että vuoto on siinä mielessä hyvä asia, että emän sisällä, umpinaisessa kohdussa, ei mikään mätäne katseilta piilossa ja kehitä huikeaa, emänkin henkeä uhkaavaa, katastrofia.

Koska Pumpsi (onneksi) on virkeä ja pirteä ja se syö ja juo hyvin, eikä sillä ole kuumetta, niin sovimme, että tilannetta seurataan aamuun. Aamulla lääkäri tutkii tilanteen tarkemmin, ja päättää jatkotoimista. Jos siellä on joku suuri pentu kuolleena tukkeena, tai kohdunsuu ei ole kunnolla auki tms, on edessä isompia operaatioita. Parhaassa tapauksessa selvitään seurannalla ja ehkä antibiootilla (ja lukuisilla kyynelillä).