perjantai 12. kesäkuuta 2009

¤ Valmisteluja


Noin kuukausi aikaa H-hetkeen. Pentulaatikon askartelin jo lähes vuosi sitten, kun sain asiasta hyvän vision. En päässyt ajatuksesta eroon, ennenkuin kokeilin ja toteutin idean. Mitä siitä, etteivät pennut olleet ollenkaan konkreettinen asia silloin :) . Kaipa sen olisi jollekin kasvattajakaverille voinut vaikka lahjoittaa, ellei muuta. Tänään tein vihoviimeiset ja hankalimmat loppusiistimiset. Johan sitä viimeistelyä tulikin lykättyä, vaikka muuten sain laatikon kerralla valmiiksi.

Pitkin kevättä olen omista ja tuttujen vanhoista lakanoista ja peitoista yms. urakoinut pentulaatikon alustoja. Muutaman olen ostanut valmiina, mutta ison kasan olen saanut kerättyä pelkällä tekemisen vaivalla. Alustojen puuhastelu on ollut aika mukavaa ompeluhommaa näin taitamattomallekin - ja meneepä vanhat kankaat hyötykäyttöön. Kestää sitten käytössä minkä kestää, ovatpa kuitenkin saaneet jatkoaikaa elinkaareensa.

Synnytystä varten on hankittu ne perustavarat, mitä jokaisessa ohjekirjassa lukee. Janka meni vuosi sitten alkuun aika huonoon kuntoon, kun vatsalaukku ei alkanut "vetää" edes vettä. Suuri määrä isoja pentuja ilmeisesti lytisti vatsalaukun ja suolistoa tiineyden loppuaikana. Viimeiset tiineyspäivät menivät käytännössä täyspaastolla. Vaikka pennut syntyivätkin, vatsa ei heti palautunut normaaliin olotilaan, ja jopa vesi lensi pihalle. Siitä viisastuneena hankin tuubillisen energiapitoista Nutri-Plus geeliä Sirnalle. Eipä se hukkaan mene joka tapauksessa, kelpaa hyvin ruuan jatkeena imetysaikana, vaikkei suurempia ongelmia olisikaan.

Kangasalustojen lisäksi olen alkanut keräillä Hesareita, kun ei itselle tule. HS on ehdottomasti paras: iso, paksu ja niititön :) Saahan niitä myöhemminkin, mutta eipä mene työpaikan lehdet nyt paperinkeräykseen suotta, kun kannan ne mukanani.

Huomenna tulee 35 vrk ensimmäisestä astutuksesta. Yli puolivälin on tiimalasi keikahtanut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti