Niin se on 6 viikkoa massulaisten matkaa täynnä. Tästä eteenpäin Sirna saa tahtonsa läpi, ja yhden ruokintakerran lisää päivään, ja hieman lisää ruokaa. Josko mamma sitten lopettaisi mielenosoituksellisen voikukkien laiduntamisen. Se on ollut lenkeillä huvitus viimeisen viikon ajan oikein urakalla.
Ilman märehtimistäkin eteneminen meinaa olla rasittavan hidasta nykyisin. Joka pusikko on merkattava ja joka mätäs haisteltava. Kävely on hidasta taapertamista omien mietteiden vallassa. Ei puhettakaan entisestä sinkoilusta. Paitsi jos on oravia näköpiirissä. Silloin mamma unohtaa tyyneytensä ja riehaantuu kunnolla.
Seisomakuvaa uudesta profiilista koitimme saada perjantain metsälenkillä, kun oli Jenni apuna mukana. Kameran patterit vaan taisivat hyytyä siihen kohtaan, kun Jenni ikuisti minun suossa rypemistä... Oli suon pohjan sammal vähän imaissut vettä sitten viime kävelyn. Ja nyt se imaisi miulta jalat polviin saakka sisuksiinsa. Kyllä oli Vikingit täynnään vettä ja mutaa, kun kotiin pääsin.. Viime aikoina ei oikein nämä metsälenkkeilyt ole menneet putkeen mulla, hah.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti