Sumu söpöstelee:
Rhoo ottaa rennosti:
Pikku Pirulainen:
Siiristä kuva kotimatkalta Ouluun, ei paljon taida ahistaa :D
(Kuva Mitra K.)
maanantai 31. elokuuta 2009
¤ Viimeiset lapsuuskodin kuvat
Tässä Tyypeistä vielä muutama sekalainen otos perjantailta. Ohmu ja SiiSii puuttuvat, kun lähtivät niin ajoissa ja peräperää, etten ehtinyt kuvailemaan.
Sumu söpöstelee:
Rhoo ottaa rennosti:
Pikku Pirulainen:
Siiristä kuva kotimatkalta Ouluun, ei paljon taida ahistaa :D
(Kuva Mitra K.)
Sumu söpöstelee:
Rhoo ottaa rennosti:
Pikku Pirulainen:
Siiristä kuva kotimatkalta Ouluun, ei paljon taida ahistaa :D
(Kuva Mitra K.)
¤ Pentusten kuulumisia
Alku on uusien omistajien kertoman mukaan sujunut hienosti kaikilla pennuilla. Eipä sen mukavampia uutisia voisi saadakaan. Yhteistä kaikille Hallanevan Hoppuilijoille tuntuu olevan reippaus, sosiaalisuus, rohkeus ja tarvittaessa tärykalvoja repivä äänen käyttö. "Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat periä maan" ei päde eläinmaailmassa, vaan pontevan lapsen on tuotava itseään ja asioitaan JULKI. Kylläpä kasvattaja ehti tutustua Tyyppien keuhkoihin, kun niitä eräänkin kerran moikasi kaikki viisi yhdessä ja erikseen, kun jokin asia oli "huonosti". Nyt, kun Pygmit ovat yksittäin uusissa kodeissaan, niin vähitellen pennuille onneksi saa opetettua sen, että kauniilla käytöksellä saa tahtonsa läpi tai palkkion. Huutamalla ja kiljumalla ei saa edes huomiota.
Kotipesän elämä on palautunut uomiinsa vähitellen. Sirna ja Janka eivät ihmeemmin ole kaivanneet Gremlinsejä, lauantaina Sirna vähän haeskeli pentujaan, ja vinkui Tyyppien perään. Itse olen nukkunut 12-14 tunnin yöunia melkoisessa koomassa nyt muutamana yönä. Vapautus suuresta vastuusta, tiheät ruokkimiset ja Tyyppien aikaiset aamuherätykset ovat nyt takana, ja haikeuden lisäksi iso helpotus. Loppuaikoina varsinkin vastuu 5:stä kappaleesta melkoisia menijöitä tuntui painavalta harteilla - olihan jokaisella jo oma ja innokkaasti odottava koti valmiina. Vastuu ei enää ollut "vain" pennuista, vaan jonkun toisen pennuista.
Kotipesän elämä on palautunut uomiinsa vähitellen. Sirna ja Janka eivät ihmeemmin ole kaivanneet Gremlinsejä, lauantaina Sirna vähän haeskeli pentujaan, ja vinkui Tyyppien perään. Itse olen nukkunut 12-14 tunnin yöunia melkoisessa koomassa nyt muutamana yönä. Vapautus suuresta vastuusta, tiheät ruokkimiset ja Tyyppien aikaiset aamuherätykset ovat nyt takana, ja haikeuden lisäksi iso helpotus. Loppuaikoina varsinkin vastuu 5:stä kappaleesta melkoisia menijöitä tuntui painavalta harteilla - olihan jokaisella jo oma ja innokkaasti odottava koti valmiina. Vastuu ei enää ollut "vain" pennuista, vaan jonkun toisen pennuista.
sunnuntai 30. elokuuta 2009
¤ Paasausta ;)
Sanoo yleinen mielipide ja e-lääkärit mitä vaan, niin enpä voi muuta, kuin lämpimästi suositella joka ainoalle kasvattajalle pitkän kaavan mukaan madotuksia. Eli sen suosituksen mukaan toimimista, että aloitetaan tiineyden vrk 42 kohdalla, ja jatketaan 10-14 vrk synnytyksen jälkeen matolääkkeen antamista.
Kaisa - eli Sirnan kasvattaja - on avoimesti ja valistusmielessä kertoillut Skifin (Sirnan emä) ensimmäisten pentujen mato-ongelmasta. Tällöin Kaisakin madotti Suomessa olevan standardin mukaan, eli lyhyesti, ja niinpä niissä pennuissa sitten oli matoja. Tästä viisastuneena Ventuset (ja muutkin Tuhkis pentueet) madotettiin pitkän kaavan mukaan. Sirna ei olekaan koskaan oireillut matosia, ja on madotettu säännöllisesti minunkin luonani.
Kun Sirkkunen kävi ultrassa, kysyin lääkärin mielipidettä Sirnan madotuksen suhteen. Kerroin Sirnan taustan ja sisarpuolten kanssa olleista loisongelmista jne. No ell:n mielipide oli, että hyvin riittää se 42 vrk kohalla annettu normimadotus (eli esim. Axiluria 3 vrk) ja sitten pentujen kanssa aina emälle yhtä aikaa kuuri 3, 5 ja 7 viikon iässä.
Asiaa pohdiskelin ja nipo ja "turhan tarkka" kun olen, niin päätin kuitenkin antaa Axiluria siitä 42 vrk -> pari viikkoa synnytyksen jälkeen. Kippas kappas, onnistuin vain puoliksi. Kun Sirna leikattiin, ja se sai laajakirjoisen antibioottikuurin, niin ell oli sitä mieltä, ettei matokuuria enää siihen päälle. En tiedä, olisiko jomman kumman lääkkeen teho heikentynyt, vai maksa joutunut liian lujille, mutta lopetin sitten Axilurin. Tässä kohtaa ei varmasti olisi ollut kenenkään kannalta järkevää tehdä vastoin lääkärin ohjeita.
Pennut saivat sitten vakio-ohjelman mukaan 3 viikon iässä matokuurin. Päätin kuitenkin madottaa uudestaan heti viikon päästä, koska Sirnan kuuri jäi kesken. Ja niinpä vaan joku paskansi sitten oikein ison ja komean suolinkaisen.
Soittelin sen jälkeen semihysteerisenä lääkärille, että pitikö tämäKIN vielä sattua meille, ja mitä teen ja voi oksetus, meneekö pennut rikki tai jotain. No vähän kärjistetysti, mutta olin todella kyllä hieman hädissäni. Ell rauhoitteli (tai en tiedä, onko se noin laajemmin ajatellen kauhean rauhoittavaa), että pennuissa on Suomessakin aika usein matoja. Huomaavat kasvattajat niitä tai eivät, mutta pentujen madot ei ole ollenkaan harvinaisia - kun taas se pitkän kaavan mukaan madotus sitten ilmeisesti on (?)
Neuvona oli viikon välein jatkaa madotuksia, ja seurata tilannetta. 6-viikkois madotuksen jälkeen olikin taas yksi matokakka, mutta ei onneksi mikään paha tilanne, pennutkaan eivät missään vaiheessa näyttäneet matoisilta tai olleet huonossa kunnossa.
Kun kävimme ell tarkissa ennen luovutusta niin kysyin, mitä ohjeistan uusille omistajille. Kuulema 10-14 vrk viimeisestä meillä saadusta lääkkeestä vielä madotus, ja sitten normaaliohjelman mukaan (ennen rokotuksia ja pari kertaa vuodessa). Koska Tyypit ovat saaneet infektion vasta maidosta, ja olivat ihan terveen oloisia koko ajan ja tarkissa myös, eikä matoja ole tullut kuin pariin otteeseen yksi kipale, niin ei suurempaa hätää. Toki jos tytöistä jompikumpi saa joskus pennut, niin ehdottomasti sille pitkän kaavan mukaan kuuri. Pennut siis saivat luovutuspäivänä meillä Canexit poskeen, ja tuubin lääkettä mukaan kera päivämäärän, koska se pitää antaa.
Vaan olipa tympeä tämäKIN vielä kokea heti ensimmäisessä pentueessa.
Eipä voi kun suositella kaikkia olemaan ennemmin liian tarkka, ja madottamaan emä ja pennut kunnolla. Koska jopa Sirna levitti matoja eteenpäin, vaikka kuinka Kaisa on Ventuset pitkällä kaavalla madottanu, eikä ikänä Sirna ole madotuksien jälkeen paskonut matoja. Jos enemmistö raaskisi ja viitsisi madottaa emän pitkän kaavan mukaan, niin pikkuhiljaa kaiketi pennuissakin olevien matojen määrä vähenisi, ja sitä mukaa niiden pentujen matoinfektioriski.
Kaisa - eli Sirnan kasvattaja - on avoimesti ja valistusmielessä kertoillut Skifin (Sirnan emä) ensimmäisten pentujen mato-ongelmasta. Tällöin Kaisakin madotti Suomessa olevan standardin mukaan, eli lyhyesti, ja niinpä niissä pennuissa sitten oli matoja. Tästä viisastuneena Ventuset (ja muutkin Tuhkis pentueet) madotettiin pitkän kaavan mukaan. Sirna ei olekaan koskaan oireillut matosia, ja on madotettu säännöllisesti minunkin luonani.
Kun Sirkkunen kävi ultrassa, kysyin lääkärin mielipidettä Sirnan madotuksen suhteen. Kerroin Sirnan taustan ja sisarpuolten kanssa olleista loisongelmista jne. No ell:n mielipide oli, että hyvin riittää se 42 vrk kohalla annettu normimadotus (eli esim. Axiluria 3 vrk) ja sitten pentujen kanssa aina emälle yhtä aikaa kuuri 3, 5 ja 7 viikon iässä.
Asiaa pohdiskelin ja nipo ja "turhan tarkka" kun olen, niin päätin kuitenkin antaa Axiluria siitä 42 vrk -> pari viikkoa synnytyksen jälkeen. Kippas kappas, onnistuin vain puoliksi. Kun Sirna leikattiin, ja se sai laajakirjoisen antibioottikuurin, niin ell oli sitä mieltä, ettei matokuuria enää siihen päälle. En tiedä, olisiko jomman kumman lääkkeen teho heikentynyt, vai maksa joutunut liian lujille, mutta lopetin sitten Axilurin. Tässä kohtaa ei varmasti olisi ollut kenenkään kannalta järkevää tehdä vastoin lääkärin ohjeita.
Pennut saivat sitten vakio-ohjelman mukaan 3 viikon iässä matokuurin. Päätin kuitenkin madottaa uudestaan heti viikon päästä, koska Sirnan kuuri jäi kesken. Ja niinpä vaan joku paskansi sitten oikein ison ja komean suolinkaisen.
Soittelin sen jälkeen semihysteerisenä lääkärille, että pitikö tämäKIN vielä sattua meille, ja mitä teen ja voi oksetus, meneekö pennut rikki tai jotain. No vähän kärjistetysti, mutta olin todella kyllä hieman hädissäni. Ell rauhoitteli (tai en tiedä, onko se noin laajemmin ajatellen kauhean rauhoittavaa), että pennuissa on Suomessakin aika usein matoja. Huomaavat kasvattajat niitä tai eivät, mutta pentujen madot ei ole ollenkaan harvinaisia - kun taas se pitkän kaavan mukaan madotus sitten ilmeisesti on (?)
Neuvona oli viikon välein jatkaa madotuksia, ja seurata tilannetta. 6-viikkois madotuksen jälkeen olikin taas yksi matokakka, mutta ei onneksi mikään paha tilanne, pennutkaan eivät missään vaiheessa näyttäneet matoisilta tai olleet huonossa kunnossa.
Kun kävimme ell tarkissa ennen luovutusta niin kysyin, mitä ohjeistan uusille omistajille. Kuulema 10-14 vrk viimeisestä meillä saadusta lääkkeestä vielä madotus, ja sitten normaaliohjelman mukaan (ennen rokotuksia ja pari kertaa vuodessa). Koska Tyypit ovat saaneet infektion vasta maidosta, ja olivat ihan terveen oloisia koko ajan ja tarkissa myös, eikä matoja ole tullut kuin pariin otteeseen yksi kipale, niin ei suurempaa hätää. Toki jos tytöistä jompikumpi saa joskus pennut, niin ehdottomasti sille pitkän kaavan mukaan kuuri. Pennut siis saivat luovutuspäivänä meillä Canexit poskeen, ja tuubin lääkettä mukaan kera päivämäärän, koska se pitää antaa.
Vaan olipa tympeä tämäKIN vielä kokea heti ensimmäisessä pentueessa.
Eipä voi kun suositella kaikkia olemaan ennemmin liian tarkka, ja madottamaan emä ja pennut kunnolla. Koska jopa Sirna levitti matoja eteenpäin, vaikka kuinka Kaisa on Ventuset pitkällä kaavalla madottanu, eikä ikänä Sirna ole madotuksien jälkeen paskonut matoja. Jos enemmistö raaskisi ja viitsisi madottaa emän pitkän kaavan mukaan, niin pikkuhiljaa kaiketi pennuissakin olevien matojen määrä vähenisi, ja sitä mukaa niiden pentujen matoinfektioriski.
perjantai 28. elokuuta 2009
¤ Lähdön hetki 28.8
Tänään sitten pesä tyhjeni. Huh huh.. Onneksi koko päivä oli melko yhtäjaksoista huisketta, niin liikaa ei ehtinyt fiilistelemään. Jokaisen pennun jälkeen oven sulkeuduttua kyllä oli aika järkyttävän kokoinen pala kurkussa. Mutta sitten oli jo seuraavat hakijat tuloillaan, ja piti koota itsensä. Viimeisen - Sumun - lähtiessä oli vaikeaa. Ei odottanut enää mikään homma, eikä ollut ketään tulossa. Nappasinkin Jankan ja Sirnan remmiin, ja lähdettiin samalla oven avauksella pitkälle metsälenkille. Sirna vähän tempoi Sumun suuntaan ja vinkui kun tajusi, että pihassa lähdetään eri suuntiin. Metsästä tultua molemmat tarkastivat kämpän, ja asettuivat maate. Tuntuu, että Jankan ja Sirnan mielestä näin tämän piti mennäkin, jo oli aika puksien jättää kotilauma ja jatkaa elämässä eteen päin. Itsellä on juuri nyt aika Fiilis päällä.
Aivan ihanaa oli, kun jokaista pentusta tuli hakemaan niin innostunut ja tohkeissaan oleva hakija/hakijat. Eipä siinä voinut itse alkaa surkutella ja ikävöidä kun näki, miten odotettu jäsen jokainen pentunen oli uuteen perheeseensä. Olkaa pennut hyviä tyyppejä, tehkää tuhoja ja kokeilkaa rajoja, mutta älkää liikaa. Uusia omistajia ei silti saa päästää liian helpolla, etteivät ne ylpisty ;) Törmätään ja ollaan kuulolla - Keravan Savio koittaa toipua teistä ja teidän jättämästä isosta aukosta :) .
Ensin maalimaan lähti Paksutassukka Ohmu:
Sitten poistui meidän laumasta Kriisi Kanuttaja:
Sen jälkeen hyvästeltiin Pirulainen:
Sitten meni Rhoo (huomatkaa ero eilisiin kuviin: yön aikana nousi korvat pystyyn isolla pojjaalla):
Ja lopullisesti pesän autioitti Sumun lähtö:
Aivan ihanaa oli, kun jokaista pentusta tuli hakemaan niin innostunut ja tohkeissaan oleva hakija/hakijat. Eipä siinä voinut itse alkaa surkutella ja ikävöidä kun näki, miten odotettu jäsen jokainen pentunen oli uuteen perheeseensä. Olkaa pennut hyviä tyyppejä, tehkää tuhoja ja kokeilkaa rajoja, mutta älkää liikaa. Uusia omistajia ei silti saa päästää liian helpolla, etteivät ne ylpisty ;) Törmätään ja ollaan kuulolla - Keravan Savio koittaa toipua teistä ja teidän jättämästä isosta aukosta :) .
Ensin maalimaan lähti Paksutassukka Ohmu:
Sitten poistui meidän laumasta Kriisi Kanuttaja:
Sen jälkeen hyvästeltiin Pirulainen:
Sitten meni Rhoo (huomatkaa ero eilisiin kuviin: yön aikana nousi korvat pystyyn isolla pojjaalla):
Ja lopullisesti pesän autioitti Sumun lähtö:
¤ Viimeisiä viedään
Taitaapa olla kutakuinkin viimeiset kuvat, mitä minä saan Tyypeistä, tai ainakaan kerralla kaikista. Kuvien C-right Sysiväikeen Jennin.
Tästä laatikosta kaikki lähti 7.7.2009. Kuvasta puuttuu Sumu Luhtatähtimö, koska se on vielä hierottavanani:
Tässä Tyypit samaisessa laatikossa 27.8.2009 :)
Pentu A, Lapinkirvinen, Siiri:
Pentu B, Lapinsirkku, Piru:
Pentu C, Laukkaneilikka, Ohmu:
Pentu D, Lumijäkkärä, Rhoo:
Pentu E, Luhtatähtimö, Sumu:
Jos tulevia omistajia jännittää tämä päivä, ja unen tulo on tiukassa, niin eipä täälläkään oikein osaa asettua. Koko ajan tulee kelattua, onko muistanut kaikille kaikki paperit ja muut oikein. Samalla tulee käytyä vähän väliä hypistelemässä viimeistä yötään meillä viettäviä sulotuoksuisia naperoita.
Tästä laatikosta kaikki lähti 7.7.2009. Kuvasta puuttuu Sumu Luhtatähtimö, koska se on vielä hierottavanani:
Tässä Tyypit samaisessa laatikossa 27.8.2009 :)
Pentu A, Lapinkirvinen, Siiri:
Pentu B, Lapinsirkku, Piru:
Pentu C, Laukkaneilikka, Ohmu:
Pentu D, Lumijäkkärä, Rhoo:
Pentu E, Luhtatähtimö, Sumu:
Jos tulevia omistajia jännittää tämä päivä, ja unen tulo on tiukassa, niin eipä täälläkään oikein osaa asettua. Koko ajan tulee kelattua, onko muistanut kaikille kaikki paperit ja muut oikein. Samalla tulee käytyä vähän väliä hypistelemässä viimeistä yötään meillä viettäviä sulotuoksuisia naperoita.
torstai 27. elokuuta 2009
¤ Lääkärissä
Eilen käytännössä suoraan suhaistiin Joensuun reissusta eläinlääkärin tarkastukseen. Lopputulema oli se, että kaikki pennut ovat erinomaisen terveitä, ja pojillakin kaikilla oli jo kivekset laskeutuneet. Koska tarkkaajana oli Sirnan luottolääkäri, joka on silmiin erikoistunut, niin pentusiltakin katsottiin päällisin puolin silmät heti. Ei ole sisäänpäin kasvavia ripsiä, epämuodostuneita kyynelkanavia tms. päällepäin havaittavaa vikaa. Loistavaa :) . Tämän enempää en paljon itse enää voi pentujen hyväksi tehdä, nyt ne ovat valmiita maailmalle. Ja huomenna perjantaina kaikki pyrähtävätkin jo pesästä.
Porukka oli kissankujetuskopeissaan "hieman" äänekästä, pojat ja niistä eritoten Sumu, mutta kyllä tytötkin jaksoivat meuhkata. Lopulta yksi eläinlääkäri ohjasi meidän porukan yhteen tyhjään vastaanottohuoneeseen odottamaan "kun hieman häiritsee tuota meidän puhelinliikennettä tämä meteli". Eipä meitä pahasti Jennin kanssa naurattanu, kun omat korvat soi jo automatkan takia, ja kuulo luultavasti aleni pysyvästi molemmilta :D .
Eläinlääkärikin hieroi välillä korviaan, kun tyypit pisti parastaan tarkkivuoroa odottaessaan. Ite pöydällä ja tutkittaessa kaikki oli reippaita ja jopa hännät väliin heilui lääkärille. Mutta laatikossa irtosi sitten ääntä enemmänkin. Paluumatka oli kyllä jo hiljainen - kun tarpeeksi on jännää ja tarpeeksi huutaa, niin sitten voi jo nukkuakin ;) Loistavaa kyllä, yksikään pentu ei ole vielä osoittanut minkäänlaisia autopahoinvoinnin merkkejä yhdelläkään ajomatkalla.
Eilen myös silityslautani joutui Lilliputtien hyökkäyksen kohteeksi, voi NYYYYYH. Sinne meni se kauan ja hyvin palvellut lauta. Ja nopeasti menikin. Todistusaineistoa tässä:
Tämä päivä onkin mennyt pentupakkauksia ja -kansioita kootessa. Hieman haastetta tuo se, kun tulostin ei suostu toimimaan synkassa läppärini kanssa. Onneksi nyt kaverini sai tulostettua kaikki laput, kopioin sitten itse ne, siihen tuo masiina sentään kykeni.
Tällaista roinaa on lähdössä Pygmien taipaleelle mukaan:
Rullalla oleva röntgenkuva on Siirin spesiaalitavara :D :D .
Porukka oli kissankujetuskopeissaan "hieman" äänekästä, pojat ja niistä eritoten Sumu, mutta kyllä tytötkin jaksoivat meuhkata. Lopulta yksi eläinlääkäri ohjasi meidän porukan yhteen tyhjään vastaanottohuoneeseen odottamaan "kun hieman häiritsee tuota meidän puhelinliikennettä tämä meteli". Eipä meitä pahasti Jennin kanssa naurattanu, kun omat korvat soi jo automatkan takia, ja kuulo luultavasti aleni pysyvästi molemmilta :D .
Eläinlääkärikin hieroi välillä korviaan, kun tyypit pisti parastaan tarkkivuoroa odottaessaan. Ite pöydällä ja tutkittaessa kaikki oli reippaita ja jopa hännät väliin heilui lääkärille. Mutta laatikossa irtosi sitten ääntä enemmänkin. Paluumatka oli kyllä jo hiljainen - kun tarpeeksi on jännää ja tarpeeksi huutaa, niin sitten voi jo nukkuakin ;) Loistavaa kyllä, yksikään pentu ei ole vielä osoittanut minkäänlaisia autopahoinvoinnin merkkejä yhdelläkään ajomatkalla.
Eilen myös silityslautani joutui Lilliputtien hyökkäyksen kohteeksi, voi NYYYYYH. Sinne meni se kauan ja hyvin palvellut lauta. Ja nopeasti menikin. Todistusaineistoa tässä:
Tämä päivä onkin mennyt pentupakkauksia ja -kansioita kootessa. Hieman haastetta tuo se, kun tulostin ei suostu toimimaan synkassa läppärini kanssa. Onneksi nyt kaverini sai tulostettua kaikki laput, kopioin sitten itse ne, siihen tuo masiina sentään kykeni.
Tällaista roinaa on lähdössä Pygmien taipaleelle mukaan:
Rullalla oleva röntgenkuva on Siirin spesiaalitavara :D :D .
tiistai 25. elokuuta 2009
¤ Hyvästi Pohjois-Karjala
Tyypit täyttivät tänään 7 viikkoa :) .
Koko päivä on mennyt lähtövalmisteluja tehdessä vakiokuvioiden lisäksi. Olen purkanut ja pakannut autoon kaiken mahdollisen valmiiksi. Huomenna aamulla klo 6 maissa on tarkoitus startata kohti etelää. Toivon, että perille kutakuinkin yhdellä istumalla, ilman suurempia draamoja. Kissojen tai koirien järjestämää. Menomatkan ohjelmastahan vastasivat ihanaiset kissat, varsinkin Julio. Nyt aion lukita sen boksin jotenkin niin, että se ei missään tapauksessa saa eturistikkoa tällä kertaa rynkytettyä irti ja aiheutettua pienimuotoista kaaosta Kengussa.
Uusilla kodeilla on enää 3 yötä jouluun :) . Joka paikasta kuuluu odottavia kuulumisia ja innostuneita puheluita ja viestejä tulee, viime hetken kysymyksiäkin vielä - tuntuu, että pentujen saapumiseen on valmistauduttu eri tavoin mutta perusteellisesti.
Joensuu hiljenee, kiitos tähän astisesta mielenkiinnosta! Kiitos myös kaikille uusille ja vanhoille lappalaiskoiratuttavuuksille, jotka meitä kävivät tapaamassa ja tekemässä oman osansa pentujen sosiaalistamisen eteen. Oli mukava tavata ja höpistä, elän toivossa, että jatkossakin törmätään joko täällä päin tai muualla :) .
Koko päivä on mennyt lähtövalmisteluja tehdessä vakiokuvioiden lisäksi. Olen purkanut ja pakannut autoon kaiken mahdollisen valmiiksi. Huomenna aamulla klo 6 maissa on tarkoitus startata kohti etelää. Toivon, että perille kutakuinkin yhdellä istumalla, ilman suurempia draamoja. Kissojen tai koirien järjestämää. Menomatkan ohjelmastahan vastasivat ihanaiset kissat, varsinkin Julio. Nyt aion lukita sen boksin jotenkin niin, että se ei missään tapauksessa saa eturistikkoa tällä kertaa rynkytettyä irti ja aiheutettua pienimuotoista kaaosta Kengussa.
Uusilla kodeilla on enää 3 yötä jouluun :) . Joka paikasta kuuluu odottavia kuulumisia ja innostuneita puheluita ja viestejä tulee, viime hetken kysymyksiäkin vielä - tuntuu, että pentujen saapumiseen on valmistauduttu eri tavoin mutta perusteellisesti.
Joensuu hiljenee, kiitos tähän astisesta mielenkiinnosta! Kiitos myös kaikille uusille ja vanhoille lappalaiskoiratuttavuuksille, jotka meitä kävivät tapaamassa ja tekemässä oman osansa pentujen sosiaalistamisen eteen. Oli mukava tavata ja höpistä, elän toivossa, että jatkossakin törmätään joko täällä päin tai muualla :) .
maanantai 24. elokuuta 2009
¤ Reviiri laajenee
Tyypit mennä vilistävät jo melkoisen rohkeasti ja kaukana ympäri pihaa, ja päivittäiset ulkoilutukset meinaavat olla välillä jo hermoja raastavaa minulle :)
Niinpä, kun viikonloppuna tuo taloa liki oleva pelto niitettiin ja oljetkin siitä paalattiin pois, niin vein koko porukan sänkkärille juoksemaan. Janka ja Sirna painuivat heti myyrästämään, ja Pygmit olivat ihan innoissaan uudesta, isosta juoksutantereesta.
Vaan niiton mukana on ilmaantunut myyriä esille, ja joku niitä oli käynyt pellolla teilaamassa. Ja tietenkin Pygmit löysivät sitten niitä raatoja ja halusivat leikkiä niillä. Siinä vaiheessa totesin, että paska idea, ja aloin haalia joukkoa takaisin pihan puolelle. Onneksi kummitäti-Janka siihen vielä kiikutti yhden päättömän myyrän pennuille leluksi, eikä Sirna lotkauttanut korvaansakaan käskyllä tulla pois. Perkele, että olipa taas niitä hetkiä, kun "koiran omistaminen alentaa veren painetta ja edistää mielenterveyttä". Isot koirat saivat jo melkoista huutia, kun ei korvia löytynyt ei sitten millään. Sirnalla on muutenkin kuulo heikentynyt pentujen myötä, ja tämän päiväinen oli pohjanoteeraus uppiniskailua. Kyllä on nyt kurkku hieman karhea. Harvoin suutun koirilleni, mutta nyt kyllä raivosin Sirnalle ja Jankalle samalla, kun koitin keräillä barffin makuun päässeitä viittä Kääpiötä pois pellolta.
Kun sain pennut vihdoin pihaan ja lopulta sisälle nukkumaan, niin Janka istuskeli pihassa, mutta Sirna oli lähtenyt taas pellolle >:( Tällä kertaa riitti yksi huuto, ja se tuli pois. Ja sai kehuja. Koska en halua olla kusipää, niin otin koirat vapaamuotoisen käskyn alle, ja sitten vein ne pellon laitaan. Ja annoin luvan lähteä myyrästämään.
Yks kaks siellä alkoi huolestuttavampi näytelmä, Sirna hyökki jotain päin, pakitti, hyökki, pakitti pitemmäksi aikaa.. Käärmeitä täällä ei ole näkynyt, mutta jotenkin en nyt jaksanut ottaa asian suhteen enää riskiä. Käskin Sirnan pois, ja vaikka vaikeaa se sille selvästi oli, niin se tuli luokseni. Istutin sitä muutaman minuutin antaakseni saaliille aikaa paeta, jos se siihen kykenee, ja annoin uudestaan koirille luvan mennä pellolle. Nyt riensi Jankakin hätiin, ja melkoista tanssia hetken aikaa koirat menivät jonkun ympärillä. Lopulta Sirna ilmaantui Voittajana jälleen kuollut rotta suussaan. Yhtä iso se ei ollut, kuin eilinen saalis, vaan hanttiin pisti tämäkin yksilö. Sekin pääsi Sirnan toimesta maan poveen kypsymään tuonne pihan laidalle.
Ihanat paimenkoirani, jotka pistävät tohkeissaan rottia parempiin vilja-aittoihin nyt oikein urakalla :)
Niinpä, kun viikonloppuna tuo taloa liki oleva pelto niitettiin ja oljetkin siitä paalattiin pois, niin vein koko porukan sänkkärille juoksemaan. Janka ja Sirna painuivat heti myyrästämään, ja Pygmit olivat ihan innoissaan uudesta, isosta juoksutantereesta.
Vaan niiton mukana on ilmaantunut myyriä esille, ja joku niitä oli käynyt pellolla teilaamassa. Ja tietenkin Pygmit löysivät sitten niitä raatoja ja halusivat leikkiä niillä. Siinä vaiheessa totesin, että paska idea, ja aloin haalia joukkoa takaisin pihan puolelle. Onneksi kummitäti-Janka siihen vielä kiikutti yhden päättömän myyrän pennuille leluksi, eikä Sirna lotkauttanut korvaansakaan käskyllä tulla pois. Perkele, että olipa taas niitä hetkiä, kun "koiran omistaminen alentaa veren painetta ja edistää mielenterveyttä". Isot koirat saivat jo melkoista huutia, kun ei korvia löytynyt ei sitten millään. Sirnalla on muutenkin kuulo heikentynyt pentujen myötä, ja tämän päiväinen oli pohjanoteeraus uppiniskailua. Kyllä on nyt kurkku hieman karhea. Harvoin suutun koirilleni, mutta nyt kyllä raivosin Sirnalle ja Jankalle samalla, kun koitin keräillä barffin makuun päässeitä viittä Kääpiötä pois pellolta.
Kun sain pennut vihdoin pihaan ja lopulta sisälle nukkumaan, niin Janka istuskeli pihassa, mutta Sirna oli lähtenyt taas pellolle >:( Tällä kertaa riitti yksi huuto, ja se tuli pois. Ja sai kehuja. Koska en halua olla kusipää, niin otin koirat vapaamuotoisen käskyn alle, ja sitten vein ne pellon laitaan. Ja annoin luvan lähteä myyrästämään.
Yks kaks siellä alkoi huolestuttavampi näytelmä, Sirna hyökki jotain päin, pakitti, hyökki, pakitti pitemmäksi aikaa.. Käärmeitä täällä ei ole näkynyt, mutta jotenkin en nyt jaksanut ottaa asian suhteen enää riskiä. Käskin Sirnan pois, ja vaikka vaikeaa se sille selvästi oli, niin se tuli luokseni. Istutin sitä muutaman minuutin antaakseni saaliille aikaa paeta, jos se siihen kykenee, ja annoin uudestaan koirille luvan mennä pellolle. Nyt riensi Jankakin hätiin, ja melkoista tanssia hetken aikaa koirat menivät jonkun ympärillä. Lopulta Sirna ilmaantui Voittajana jälleen kuollut rotta suussaan. Yhtä iso se ei ollut, kuin eilinen saalis, vaan hanttiin pisti tämäkin yksilö. Sekin pääsi Sirnan toimesta maan poveen kypsymään tuonne pihan laidalle.
Ihanat paimenkoirani, jotka pistävät tohkeissaan rottia parempiin vilja-aittoihin nyt oikein urakalla :)
¤ Maakuntamatkailua
Eilen nappasin pörsikit autoon, kuten myös Sirnan ja Jankan, ja hurautettiin kylääm äitini luokse Joensuun keskustaa liki. Ensin Pygmit vähän huutelivat häkissään, mutta sitten asettuivat maate. Kellään ei tullut paha olo koko 30 km matkalla.
Äitini luona oli vaikka mitä kivaa, mihin Tyypit ulottuivat, voi hyvänen aika. Ja asunto on sentään ihan tavallisesti sisustettu, eikä pursua mitään pikkuroinaa alatasoilla. Vaan alkuun sai ihan koko ajan hakea jotakuta pois jostain, ja nostella milloin mitäkin ylemmäksi. Tyypit näkivät ensimmäisen kerran elämässään tv:n - pakko oli se esitellä noille, ettei sitten uusissa kodeissa tästä tavarasta aiheudu mitään paniikkikohtauksia. Itselläni on tv, mutta ei vieläkään digiboksia. Ihmeen hyvin sitä on jo tottunut olemaan ilman. Ja isäni ei ole koskaan ollut kova katsomaan televisiota, joten yksin täällä maalla asuessaan, niin eipä hällä ole telkkua eikä bokseja.
Tyypit pää kallellaan katselivat alkuun ihmeissäään kovaan ääneen messuavaa Dr. Philiä, mutta kukaan ei osoittanut pelkäävänsä televisiota millään lailla.
Illalla meille tuli kylään vielä Wicca-poro, Halla-seropi ja omistajansa Heljä. Saivat pentuset pari uutta ja asiallista koiraa taas tavata. Vierailun lopun Wicca ja Sirna ja Halla myyrästivät tuoreella sänkipellolla. Paras kimppasaalis oli ISO rotta, joka pisti melkoisesti hanttiinkin koirille, ennenkuin siirtyi autuaammille kaatopaikoille. Lopulta Sirna tuli ylväänä yhteistyön tulos kuolleena suussa roikkuen, ja hautasi sen jonnekin tuonne pihan pensaikkoon.
Nam :D
Äitini luona oli vaikka mitä kivaa, mihin Tyypit ulottuivat, voi hyvänen aika. Ja asunto on sentään ihan tavallisesti sisustettu, eikä pursua mitään pikkuroinaa alatasoilla. Vaan alkuun sai ihan koko ajan hakea jotakuta pois jostain, ja nostella milloin mitäkin ylemmäksi. Tyypit näkivät ensimmäisen kerran elämässään tv:n - pakko oli se esitellä noille, ettei sitten uusissa kodeissa tästä tavarasta aiheudu mitään paniikkikohtauksia. Itselläni on tv, mutta ei vieläkään digiboksia. Ihmeen hyvin sitä on jo tottunut olemaan ilman. Ja isäni ei ole koskaan ollut kova katsomaan televisiota, joten yksin täällä maalla asuessaan, niin eipä hällä ole telkkua eikä bokseja.
Tyypit pää kallellaan katselivat alkuun ihmeissäään kovaan ääneen messuavaa Dr. Philiä, mutta kukaan ei osoittanut pelkäävänsä televisiota millään lailla.
Illalla meille tuli kylään vielä Wicca-poro, Halla-seropi ja omistajansa Heljä. Saivat pentuset pari uutta ja asiallista koiraa taas tavata. Vierailun lopun Wicca ja Sirna ja Halla myyrästivät tuoreella sänkipellolla. Paras kimppasaalis oli ISO rotta, joka pisti melkoisesti hanttiinkin koirille, ennenkuin siirtyi autuaammille kaatopaikoille. Lopulta Sirna tuli ylväänä yhteistyön tulos kuolleena suussa roikkuen, ja hautasi sen jonnekin tuonne pihan pensaikkoon.
Nam :D
lauantai 22. elokuuta 2009
¤ Siiseliini sairastaa
20. päivä torstaina pikku-Siiri oksensi edellisen illan ruuat sulamattomana ja sen jälkeen sillä alkoi vesiripuli. Pentuparka oli ihan märkä, koska se kuolasi ylenmäärin pahaa oloaan, vaikka oksennusta ei enää tullut, kun masu oli ihan tyhjä. Koska muistan, kuinka äkkiä Sirna (silloin jo 4 kk vanha) romahti vatsataudin kourissa, niin tuli hoppu lääkäriin. Nämä rääppiäiset kun ovat vasta 6-viikkoisia.
Lääkärissä Siiseli humautettiin kevyeen uneen, ja siitä otettiin verikoe ja röntgenkuva (vierasesineiden varalta). Suolisto oli muuten siisti, mutta kaasua siellä oli runsaasti. Veriarvot taas viittasivat roisiin bakteeri-infektioon. Virustakaan ei voinut sulkea kokonaan pois, joten oli jännittävää, sairastuuko pian koko pentue johonkin.
Siiseli sai piikillä antibioottia ja pahoinvointilääkettä ja reilun annoksen nestettä. Perjantaista eteenpäin ab-kuuri jatkui suun kautta, samoin pahoinvointi- ja ripulilääkkeet tarvittaessa. Gefilustuotteita olen noille syöttänyt päivittäin sen jälkeen, kun alkoivat saada kiinteää ravintoa. Siksi, koska Sirnan syömät kuurit ovat takuulla sekoittaneet pentujenkin suolistoflooraa. Nyt Gefiluksen lisäksi Siiselille määrättiin Teho-Baktia, jota saavat nyt muutkin pennut. Eipä varmasti ole heille haittaakaan.
Koko torstai-illan SiiSii vain itkeskeli. Se parkui ja huusi suureen ääneen, välillä vinkui hiljempaa. Lattialla se oli ihan lohduton, mutta sylissäkään ei ollut paljon parempi. Kaurapuuroa, johon oli keitetty ja jauhettu sekaan kanaa, syöttelin sille pienissä erissä tunnin välein illan ja yön mittaan. Klo 23 aikaan Sii vihdoin rentoutui, ja lakkasi valittamasta koko ajan. Se lopulta nukahtikin, eikä maannut enää ihan sykkyrässä. Perjantaina se oli jo ihan eri neiti, ja sama on jatkunut tänään. Kukaan muu pentu ei ole osoittanut mitään sairastumisen oireita, joten toivon mukaan se oli vain joku SiiSiin oma bakteerihärdelli.
To-la meillä oli kylässä Jenni ja Katla-lpk Etelä-Suomesta. Manusti (Lumijäkkärä) löysi Kattilasta Elämänsä Naisen. Ja vaikka Koo oli muidenkin pentujen kanssa kovin kärsivällinen, niin reippaan ja tomeran Manaatin kanssa niillä synkkasi erityisen hyvin. Lähes aina, jos joku pentu oli Katlan kanssa nujaamassa, niin se oli Rhoo. Varhaiskypsä Luhtatähtimö koitti kerran ottaa tilanteesta ilon irti, ja alkoi astua lattialla makaavan Katlan häntää, kun Rhoo paini Katlan kanssa. Sanomistahan siitä tuli Sumulle kovasti, ei Katla sentään tyhmä ole, vaikka nujasikin Rhoon kanssa.
Jäkkärä kunnostautui aikanaan ihan ensimmäisenä tässä astumisen harjoittelussa, oliko se noin 3-viikkoinen, kun jo pönki sisarustensa selkään. Nyt se on aikalailla unohtanut tämän huvituksen toistaiseksi. Suloinen ja söpö Sumu vuorostaan meinaa nyt kuksia pehmoleluja ja nyt viikon loppuna tosiaan kerran kokeili onneaan Katlan hännän kanssa. Laukkaneilikka tykkää vain laukata ja juosta ja pomppia, sen en ole nähnyt kertaakaan vielä leikkivän isoa poikaa ;) .
Lääkärissä Siiseli humautettiin kevyeen uneen, ja siitä otettiin verikoe ja röntgenkuva (vierasesineiden varalta). Suolisto oli muuten siisti, mutta kaasua siellä oli runsaasti. Veriarvot taas viittasivat roisiin bakteeri-infektioon. Virustakaan ei voinut sulkea kokonaan pois, joten oli jännittävää, sairastuuko pian koko pentue johonkin.
Siiseli sai piikillä antibioottia ja pahoinvointilääkettä ja reilun annoksen nestettä. Perjantaista eteenpäin ab-kuuri jatkui suun kautta, samoin pahoinvointi- ja ripulilääkkeet tarvittaessa. Gefilustuotteita olen noille syöttänyt päivittäin sen jälkeen, kun alkoivat saada kiinteää ravintoa. Siksi, koska Sirnan syömät kuurit ovat takuulla sekoittaneet pentujenkin suolistoflooraa. Nyt Gefiluksen lisäksi Siiselille määrättiin Teho-Baktia, jota saavat nyt muutkin pennut. Eipä varmasti ole heille haittaakaan.
Koko torstai-illan SiiSii vain itkeskeli. Se parkui ja huusi suureen ääneen, välillä vinkui hiljempaa. Lattialla se oli ihan lohduton, mutta sylissäkään ei ollut paljon parempi. Kaurapuuroa, johon oli keitetty ja jauhettu sekaan kanaa, syöttelin sille pienissä erissä tunnin välein illan ja yön mittaan. Klo 23 aikaan Sii vihdoin rentoutui, ja lakkasi valittamasta koko ajan. Se lopulta nukahtikin, eikä maannut enää ihan sykkyrässä. Perjantaina se oli jo ihan eri neiti, ja sama on jatkunut tänään. Kukaan muu pentu ei ole osoittanut mitään sairastumisen oireita, joten toivon mukaan se oli vain joku SiiSiin oma bakteerihärdelli.
To-la meillä oli kylässä Jenni ja Katla-lpk Etelä-Suomesta. Manusti (Lumijäkkärä) löysi Kattilasta Elämänsä Naisen. Ja vaikka Koo oli muidenkin pentujen kanssa kovin kärsivällinen, niin reippaan ja tomeran Manaatin kanssa niillä synkkasi erityisen hyvin. Lähes aina, jos joku pentu oli Katlan kanssa nujaamassa, niin se oli Rhoo. Varhaiskypsä Luhtatähtimö koitti kerran ottaa tilanteesta ilon irti, ja alkoi astua lattialla makaavan Katlan häntää, kun Rhoo paini Katlan kanssa. Sanomistahan siitä tuli Sumulle kovasti, ei Katla sentään tyhmä ole, vaikka nujasikin Rhoon kanssa.
Jäkkärä kunnostautui aikanaan ihan ensimmäisenä tässä astumisen harjoittelussa, oliko se noin 3-viikkoinen, kun jo pönki sisarustensa selkään. Nyt se on aikalailla unohtanut tämän huvituksen toistaiseksi. Suloinen ja söpö Sumu vuorostaan meinaa nyt kuksia pehmoleluja ja nyt viikon loppuna tosiaan kerran kokeili onneaan Katlan hännän kanssa. Laukkaneilikka tykkää vain laukata ja juosta ja pomppia, sen en ole nähnyt kertaakaan vielä leikkivän isoa poikaa ;) .
keskiviikko 19. elokuuta 2009
¤ Kolmen sukupolven tapaaminen
Mikäpä on ihanampi ääni maailmassa, kuin innostuneen pikkuisen koiranpennun "käh käh käh" läähätys sen juostessa seikkailusta toiseen? Aamulla klo 6 tiedän montakin suloisempaa ääntä, jotka voisivat kuulua niskani tienoilta :D Ensin oppi Laukkaneilikka tulemaan sänkyyn, tänään siellä oli lisäksi Siiri-Kirvinen ja Jäkkärä. Alasmeno korkeasta sängystä oli aikalailla painovoiman ja sattuman hoitamaa - mutta äkkiäkös jokainen heistä ilokseni kömpi takaisin, vaikka välillä päätyivät lattialle. Niskatukan, korvien, naaman jne. järsimiseen herääminen ei ole maailman lempein herätys :)
Pennut viettävät yönsä pentuhuoneessa, ovien takana ja itsekseen. Mutta sen jälkeen, kun ne heräävät aamuruualle (eli klo 5-6), olen päästänyt ne juoksemaan pentuhuoneen lisäksi kylpyhuoneeseen ja omaan nukkumishuoneeseeni. Oma aamu-uni jää hieman huonolaatuiseksi siinä rallissa ja metelissä, mutta penskat ovat tyytyväisempiä. Eipä paljon nukuttaisi silloinkaan, jos ne huutaisivat tylsyyttään pentuhuoneessa. Nyt hyvällä tuurilla saan nukkua vielä pari tuntia esim. 9-11 kun tyypit aamuvillin pidettyään uuvahtavat hetkeksi keräämään uusia voimia :D
Tänään illalla yllättäen poikkesi Sirnan Taco-iskä omistajineen kylässä. Se on sitä nykyaikaa: Tacolla on yhtä aikaa kasvamassa lapset ja lapsen lapset ;) Isot tytöt saivat ihan hirveän hepulin tutun aikuisen koiran seurassa, ja pihamaa tömisi juostessa ja painiessa. Pentuset onneksi pysyivät siitä sivussa, tuskin nuo olisivat tajunneet niitä väistää riehuessaan. Taco suhtautui pentuihin hyvin asiallisesti. Se ei ollut niistä kiinnostunut, mutta ei ahdistunutkaan. Kertaakaan se ei myöskään murrannut, vaikka kuinka joku Pygmi tunki luokse ja iholle. Hieno mies löytyy Sirnan ja näidenkin pentusten takaa :) .
Illalla näppäisin jonkunlaiset rääpäisyt pennuista sen kunniaksi, että eilen tuli 6 viikkoa täyteen. Olinpahan vaan fiksu laittaessani ne vaaleaa seinää vasten - varma tapa saada varjot kuviin, ehhh.
Klikkaa kuvia, jos haluat nähdä ne suuremmassa koossa.
Lumijäkkärä eli Rhoo (Helsinki):
Luhtatähtimö eli Sumu (Salo):
Laukkaneilikka eli Ohmu (Tampere):
Lapinsirkku eli Piru (Lohja):
Lapinkirvinen eli Siiri (Oulu):
Siiri ystävällisesti lainasi pantaansa muillekin kuviin, ettei aina tarvii nakuna esiintyä. Olkoonkin, että panta vasta käy kaulassa ihan vaan totutuksen vuoksi. Mutta onhan ne nyt paljon isomman koiran näköisiä heti, kun ovat pukeissa :D .
Pennut viettävät yönsä pentuhuoneessa, ovien takana ja itsekseen. Mutta sen jälkeen, kun ne heräävät aamuruualle (eli klo 5-6), olen päästänyt ne juoksemaan pentuhuoneen lisäksi kylpyhuoneeseen ja omaan nukkumishuoneeseeni. Oma aamu-uni jää hieman huonolaatuiseksi siinä rallissa ja metelissä, mutta penskat ovat tyytyväisempiä. Eipä paljon nukuttaisi silloinkaan, jos ne huutaisivat tylsyyttään pentuhuoneessa. Nyt hyvällä tuurilla saan nukkua vielä pari tuntia esim. 9-11 kun tyypit aamuvillin pidettyään uuvahtavat hetkeksi keräämään uusia voimia :D
Tänään illalla yllättäen poikkesi Sirnan Taco-iskä omistajineen kylässä. Se on sitä nykyaikaa: Tacolla on yhtä aikaa kasvamassa lapset ja lapsen lapset ;) Isot tytöt saivat ihan hirveän hepulin tutun aikuisen koiran seurassa, ja pihamaa tömisi juostessa ja painiessa. Pentuset onneksi pysyivät siitä sivussa, tuskin nuo olisivat tajunneet niitä väistää riehuessaan. Taco suhtautui pentuihin hyvin asiallisesti. Se ei ollut niistä kiinnostunut, mutta ei ahdistunutkaan. Kertaakaan se ei myöskään murrannut, vaikka kuinka joku Pygmi tunki luokse ja iholle. Hieno mies löytyy Sirnan ja näidenkin pentusten takaa :) .
Illalla näppäisin jonkunlaiset rääpäisyt pennuista sen kunniaksi, että eilen tuli 6 viikkoa täyteen. Olinpahan vaan fiksu laittaessani ne vaaleaa seinää vasten - varma tapa saada varjot kuviin, ehhh.
Klikkaa kuvia, jos haluat nähdä ne suuremmassa koossa.
Lumijäkkärä eli Rhoo (Helsinki):
Luhtatähtimö eli Sumu (Salo):
Laukkaneilikka eli Ohmu (Tampere):
Lapinsirkku eli Piru (Lohja):
Lapinkirvinen eli Siiri (Oulu):
Siiri ystävällisesti lainasi pantaansa muillekin kuviin, ettei aina tarvii nakuna esiintyä. Olkoonkin, että panta vasta käy kaulassa ihan vaan totutuksen vuoksi. Mutta onhan ne nyt paljon isomman koiran näköisiä heti, kun ovat pukeissa :D .
tiistai 18. elokuuta 2009
¤ Piru irti!!
"Päättyneet on päivät, jolloin teit sä miten vain. Päättäneet on oppipoika olostain.. Kestäneet ei kaiteet leikkikehästäin, kiiltävät on raiteet jotka löysin edestäin. Zai zai zai zai, Zai zai zai zai, Zai zai zai zai, Zai zai zai zai."
Tiistain jännitysnumerosta vastasi Lapinsirkku Pirulainen..
Jätin ulkona peuhaamisen jälkeen pupsit tuohon grillikatostarhaan unille, ja menin sisähommiin. Kun ikkunasta näin, että liikettä alkoi olla, menin hakemaan tyyppejä sisälle. Kas vain, vastassa oli 4 reipasta pentua. Yhtä ei ilmestynyt, vaikka miten laskin, kurkin pesään ja penkkien alle jne. Mielessä välähti jo kaikki huuhkajat ja ketut ja muut hirvitykset, vaikka kuinka on katettu ja suojaisa se pentujen paikka.
Huhuilin ja hihkuin aikani, ja kerrankin Neiti Näppärä juoksi oikein laukaten luokse, ihan loppuun asti, itsekin hieman huolestuneen oloisena tilanteesta. Irokeesi oli kauniin myrkyn vihreä, Piru oli karannut 10 metrin päässä olleen leikkimökin alle, ja hinkannut sieltä sammalet tukkaansa.
Vieläkään en tiedä, millä ja mistä pikku Houdini on paennut. Myöhemmin päivällä laitoin ne uudestaan pikkutarhaansa, ja koitin kauempaa seurata, missä se vuotava kohta on. Kukaan ei näyttänyt edes suunnittelevan pakoa - eipä tietenkään.
Että sellaista pentulan rauhaan tänään...
maanantai 17. elokuuta 2009
¤ Isoja persoonia pienissä paketeissa
Näin kuuden viikon iän kynnyksellä on mukava laitella vähän yhteen vetoa, millainen kukin pentu mielestäni on. Päivissä ja tilanteissa on eroja, ja huimaa vauhtia tyypit muuttuvat, mutta jotain käsitystä on itselle jo muodostunut tässä tiiviisti yhdessä elellessä.
Kuten eräs pentuja useaan kertaan nähnyt sanoi, suurempi ero on tyttöjen ja poikien välillä, kuin tyttöjen keskenään ja poikien keskenään.
Itse olen ollut nolottavankin tyytyväinen ja hitusen ylpeä siitä, miten mukavaksi tämä Viisikko on osoittautunut (toistaiseksi - ylpeys tunnetusti käy lankeemuksen edellä, ja luultavasti joudun nämä tyytyväiset tunteeni joskus nielemään karvaan kalkin kera). Olin etukäteen varma, että Joku on aina joukossa vähän arempi tai vähän hitaammin kehittyvä tai vähän ujompi tai vähän jotain muuta vähemmän, kuin muut. Toistaiseksi poppoo on kuitenkin ollut hämmästyttävän reipas, ja tasainen. Jopa ulkonäön suhteen - ainoastaan Pörsö erottuu oikein selkeästi joukosta olemalla todella kaunis suomenlapinkoiran pentunen ;) Mutta Moskun värikkään sisarusparven perusteella sekä Moskun kirjavan taustan takia olisin odottanut suurempaakin värikkyyttä joka suhteessa. Eikäpä Sirnankaan sisarukset ole kuin yhdestä puusta. Ja koska luonteen (ja terveyden, mutta sen näyttää vasta aika) olen asettanut kasvatukseni ykköstavoitteeksi, niin eipä tällä hetkellä voi olla muuta, kuin tyytyväinen.
Mutta sitten sitä yksilöintiä..
Lapinsirkku (Piru), eli sijoitusneitoseni. Piru nauttii taisteluleikeistä, ja on usein osapuolena, jos pennut nujakoivat jossain. Se on ketterä, eikä pelästy omia hieman väärin arvioituja liikkeitään (esim. hyppyjä naamalleen ylimmältä ulkorapulta). Se nauttii sylissäolemisestakin - paitsi silloin milloin oma tahto iskee päälle. Silloin se murisee ja kiroaa, kun sitä koittaa pidellä sylissä. Piru on myös ahne, ja se ominaisuus meinasi ensimmäisen kerran eilen aiheuttaa kuuluisan sananlaskun "paskaisen lopun". Pennuilla oli - kuten jo monta kertaa aiemminkin - possun kylkirimpsuja järsittävänä. Tähän asti ne ovat nakertaneet sievästi lihat siitä luutikkujen ympäriltä. Ihmettelin, kun Piru oli vähän hassun oloinen, ja menin kurkkaamaan. Sillä oli iso luutikku pitkittäin syvällä kurkussa menossa. Sain jo ihan tosissaan onkia sitä liukasta palaa ulos sen suusta. Ja mokoma vielä kiukkuisesti tarrasti luuhun kiinni, kun sen sain vedettyä ulos. Illalla se vielä meni Sirna-äipän ruokakupille niin törkeästi, että lopulta Sirna jätti sille jämät. Mutsi vissiin kyllästyi kertakaikkiaan härskinröyhkeään jälkikasvuunsa. Pihallakin Piru usein märrää Sirnalle takaisin, jos ne leikkivät yhdessä. Tosin sillä ei ole sen kummempaa vaikutusta kuin se, että mamma katselee pitkin kuonon varttaan pikkulikkaansa, joka niin koittaa Pullistella :D .
Lapinkirvinen (Siiri) on muuten hyvin samis kuin siskonsa, mutta kaikkea potenssiin kolme. Paitsi ahneutta paljon vähemmän. SiiSiille kiinteään ruokaan siirtyminen oli kaikista nihkeintä, vaan nyt vajaan viikon tehoharjoittelun jälkeen sillekin on alkanut maistua paremmin, ja on neiti vankistunutkin kivasti. Ei se nyt vieläkään mikään Mörssäri ole, mutta nyt sen jo äkkiä vilkaistessaan meinaa sekoittaa Piruun :) Siiri on ihanan sosiaalinen ihmisiä kohtaan, suorastaan törkeä välillä vaatiessaan huomiota. Yhdelle pennun katsojalle Siiri teki huulilävistyksen innoissaan, kun liikaa keskityttiin vaan poikiin. Ensin Siiri pomppi ja tunki syliin, ja kun ei auttanut tarpeeksi nopeasti, niin ponkaisi naamaan kiinni - naskalit edellä tietty. Samaa se on tehnyt minullekin. Siiri rakastaa taistella, ja repiä. Se on usein vetoleikeissä mukana, ja riistää muilta törkeästi lelut ja aarteet. Porukan nopeimpana se sitten vilistää karkuun niin, ettei kellään ole asiaa nappaamaan saaliita takaisin. Siiri myös kuljeskelee melko huoletta omilla teillään. Oliko se jo viikko sitten, kun plokiin kirjoitin, miten se katosi omille teilleen pariin otteeseen yhden ulkoilun aikana? Toisaalta Sirpake rakastaa olla sylitettävänä ja rapsutettavana, ja tykkää kuljeskella omien teiden lisäksi ihmisten mukana. Tosin silloin, kun Siiri Ei Tahdo, niin siskonsa tavoin sekin rimpuilee ja pärisee ja puhuu todella rumia, jos sen ottaa syliin. Siirin korvat ovat vihdoin pikkuisen kovettumaan päin. Vaikka ne eivät ole suuren suuret, ne ovat olleet todella pehmeät. Kun SiiSii on vielä kova puhumaan korvillaan, on se usein todella hellyttävän lettipään näköinen, kun puolivetelät korvanahkat lärppyvät milloin mitenkin päin päätä myöten :)
Laukkaneilikka (Ohmu) on nimensä veroinen. Se on ensimmäisestä elinviikosta asti ollut aktiivinen, ja vauhti ei ole vähentynyt ajan mittaan. Joka paikkaan juostaan ja kovaa, ja nyt Ohmu on oppinut kiipeilemään. Sirnahan taisi olla kokonaista 4 kk, kun löytyi ensimmäisen (mutta ei suinkaan viimeisen) kerran keittiön pöydältä. Pojasta polvi on tainnut parantua, sillä Ohmu kiipesi (kuvissakin ollutta) jättinallea pitkin tänään tuolille. Samoin se löytyi aamulla sängystäni - viimeinen pentuvapaa alue riistettiin minulta :D Se oli kiivennyt yöpöydän alatasolle ja siitäpä oli lyhyt matka sänkyyn. Muutenkin se kurottelee korkeuksiin: portaat eivät ole ongelma, sohvalle koitetaan jo hyppiä kovasti jne. Jonkun verran Ohmulla näyttää olevan vahtimistaipumusta. Se ilmoittaa, kun jotain erikoista tapahtuu. Onneksi se ei ole mitään hysteeristä rähjäämistä, vaan topakkana poikana se muutamaan kertaan ilmoittaa oudoista tilanteista, joten ajoissa aloitetulla koulutuksella siitä ei toivottavasti tule mitään suuna päänä huutajaa ja rähjääjää. Mutta jos tällä hetkellä näkyvissä oleva taipumus säilyy, niin ajoissa se toki kannattaa ottaa koulutuksessa huomioon.
Lumijäkkärä (Rhoo) on porukan yksinäisin susi. Kropaltaan se on todella vankka ja ponteva, pelkkää timmiä lihasta. Vaikka se näyttää sutjakalta, niin se painaa paljon. Rhoo ei ole epäsosiaalinen, mutta alusta asti se on hommaillut paljon myös omiaan, ja kuljeskellut itsenäisillä retkillään. Se tykkää taistella, ja on todella sitkeä siihen ryhtyessään. Mutta toisaalta se saattaa viettää hyviä toveja itsekseen tutkimalla omia polkujaan, tai katselemalla muiden touhuja. Sylissä se ei alkuun erityisen paljon viihtynyt, joten olen sen sylittelyyn panostanut muita enemmän. Nyt se jopa nuoleskelee joskus naamaa päästyään syliin. Muiden kanssa se leikkii - joskus pomona, joskus altavastaajana. Rhoon voisin edelleen nähdä helposti työkoirana. Siinä on voimaa ja itsenäisyyttä, ja toisaalta sitkeyttä. Ja oikealla tavalla motivoituna varmasti siitä saa paljon irti. Tulevien omistajien vaan kannattaa alusta lähtien varmasti panostaa siihen yhdessä tekemiseen ja riittävän hyvän palkan tarjoamiseen, ettei Herra Itsenäinen liiaksi ala kulkea omilla teillään ja näytellä keskaria muulle laumalle :) .
Luhtatähtimö (Sumu) käsitellään viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä. Sosiaalinen, suloinen, energinen, joskus myös kovaääninen, nallekarhunen. Jos jonkun pojan jättäisin itselleni, niin se olisi tämä suomenlapinkoiraksi todella kaunis herra - porokoirakasvattajana kai pitäisi tässä kohtaa viiltää ranteet auki ja mennä häpeäpaaluun :) Sumu oli aluksi pentu, jota en kertakaikkiaan ymmärtänyt. Se oli pienenä kovaääninen ja huusi paljon. Siis Paljon. Jossain vaiheessa olin jo huolissani, onko se jollain lailla viallinen, kun se vaikutti alati tyytymättömältä. Lopulta tajusin, että reviiri, joka sisaruksille riitti vallan mainiosti, oli Sumulle aivan liian pieni. Pienin ja rääpälein poika otti huiman kirin kehityksessä, ja oli ensimmäisenä tympiintynyt pentulaatikkoon ja jopa -huoneeseen, valvoi eniten, vaati eniten toimintaa. Kun sen ymmärsin, niin ihastuin energiseen pörröön ihan tosissani. Nyt se on ehdottomasti porukan suurin, mutta muut ovat ottaneet sitä muussa kehityksessä kiinni. Enää Sumu ei erotu porukan selkeästi vilkkaimpana, vaan muutkin touhuavat ja valvovat jo paljon. Sumu tykkää olla syliteltävänä, ja harvoin laittaa hanttiin, jos sitä haluaa hellitellä. Sisarusten kanssa tapellessaan se usein on melko lunki, vaan sitten kun Sumulla menee hermo, niin se menee. Sirnahan on samanlainen. Se ei mieluusti sano kellekään pahasti, vaan kun Sirna hermostuu, niin lopulta se sanoo todella rumasti. Sumu on todella ahne, ja kropastakin huomaa, että ruoka-aikaan on oltu kotona. Käsikopelolla arviopunniten se painaa tuplasti sen, mitä Siiri-sirpake. Tassut ovat kaksi kertaa paksummat, kuin tytöillä, ja 1,5 kertaa vantterammat kuin muilla pojillakaan. Korvat Sumulla ovat pehmeät ja kovasti alavireiset - hyvällä onnella niistä saadaan taitot nousemaan, mutta kaikin tavoin Isänsä poika taitaa olla hän. Mutta omiin silmiini tällä hetkellä virheistään huolimatta oikein komea poika - hellyttävä luonne kruunaa paketin.
Olen monesti miettinyt, että ellei minulla olisi Sirnaa, niin pojista luultavasti Rhoo tai Ohmu olisi liikauttanut eniten sydän alaa. Mutta ne ovat sen verran paljon Sirnan kaltaisia, että nyt tämä hieman sosiaalisempi, hieman yhteistyökykyisempi, pitkätukkainen ja tosiahne mies on pönkinyt syvimmälle sydämeeni :) .
Eipä sillä, kun 28.8 pentuset lennähtävät maailmaan, niin veikkaanpa, että viidet lähtöitkut saan päästellä. Pentujen lähtö lienee kaikille meidän lauman aikuisille naaraille haikean vaikea paikka, vaikka kuinka kovia ämmiä muuten ollaankin kaikki kolme ;) . Jokaiselle pennulle on luvassa hienon oloinen, toivon mukaan loppuelämän koti, enkä todellakaan haluaisi Viisikkoa jättää kotiin, hyvänen aika :D :D Mutta kun ensin on suunnitellut yhdistelmää, tavannut Moskun omistajineen Suomen toisessa päässä, elänyt odotusajan ja jännittävän synnytyksen ja lopulta seurannut pentujen kehitystä ja kasvua pikku marsuista reippaiksi ja omanlaisikseen yksilöiksi lähes 2 kk, niin tuskinpa luopuminen ihan kivutta käy.
Tämä vain varoituksena pennun hakijoille, ettette ota henkilökohtaisesti, jos kasvis vähän herkistelee lähtöhetkellä ;)
Kuten eräs pentuja useaan kertaan nähnyt sanoi, suurempi ero on tyttöjen ja poikien välillä, kuin tyttöjen keskenään ja poikien keskenään.
Itse olen ollut nolottavankin tyytyväinen ja hitusen ylpeä siitä, miten mukavaksi tämä Viisikko on osoittautunut (toistaiseksi - ylpeys tunnetusti käy lankeemuksen edellä, ja luultavasti joudun nämä tyytyväiset tunteeni joskus nielemään karvaan kalkin kera). Olin etukäteen varma, että Joku on aina joukossa vähän arempi tai vähän hitaammin kehittyvä tai vähän ujompi tai vähän jotain muuta vähemmän, kuin muut. Toistaiseksi poppoo on kuitenkin ollut hämmästyttävän reipas, ja tasainen. Jopa ulkonäön suhteen - ainoastaan Pörsö erottuu oikein selkeästi joukosta olemalla todella kaunis suomenlapinkoiran pentunen ;) Mutta Moskun värikkään sisarusparven perusteella sekä Moskun kirjavan taustan takia olisin odottanut suurempaakin värikkyyttä joka suhteessa. Eikäpä Sirnankaan sisarukset ole kuin yhdestä puusta. Ja koska luonteen (ja terveyden, mutta sen näyttää vasta aika) olen asettanut kasvatukseni ykköstavoitteeksi, niin eipä tällä hetkellä voi olla muuta, kuin tyytyväinen.
Mutta sitten sitä yksilöintiä..
Lapinsirkku (Piru), eli sijoitusneitoseni. Piru nauttii taisteluleikeistä, ja on usein osapuolena, jos pennut nujakoivat jossain. Se on ketterä, eikä pelästy omia hieman väärin arvioituja liikkeitään (esim. hyppyjä naamalleen ylimmältä ulkorapulta). Se nauttii sylissäolemisestakin - paitsi silloin milloin oma tahto iskee päälle. Silloin se murisee ja kiroaa, kun sitä koittaa pidellä sylissä. Piru on myös ahne, ja se ominaisuus meinasi ensimmäisen kerran eilen aiheuttaa kuuluisan sananlaskun "paskaisen lopun". Pennuilla oli - kuten jo monta kertaa aiemminkin - possun kylkirimpsuja järsittävänä. Tähän asti ne ovat nakertaneet sievästi lihat siitä luutikkujen ympäriltä. Ihmettelin, kun Piru oli vähän hassun oloinen, ja menin kurkkaamaan. Sillä oli iso luutikku pitkittäin syvällä kurkussa menossa. Sain jo ihan tosissaan onkia sitä liukasta palaa ulos sen suusta. Ja mokoma vielä kiukkuisesti tarrasti luuhun kiinni, kun sen sain vedettyä ulos. Illalla se vielä meni Sirna-äipän ruokakupille niin törkeästi, että lopulta Sirna jätti sille jämät. Mutsi vissiin kyllästyi kertakaikkiaan härskinröyhkeään jälkikasvuunsa. Pihallakin Piru usein märrää Sirnalle takaisin, jos ne leikkivät yhdessä. Tosin sillä ei ole sen kummempaa vaikutusta kuin se, että mamma katselee pitkin kuonon varttaan pikkulikkaansa, joka niin koittaa Pullistella :D .
Lapinkirvinen (Siiri) on muuten hyvin samis kuin siskonsa, mutta kaikkea potenssiin kolme. Paitsi ahneutta paljon vähemmän. SiiSiille kiinteään ruokaan siirtyminen oli kaikista nihkeintä, vaan nyt vajaan viikon tehoharjoittelun jälkeen sillekin on alkanut maistua paremmin, ja on neiti vankistunutkin kivasti. Ei se nyt vieläkään mikään Mörssäri ole, mutta nyt sen jo äkkiä vilkaistessaan meinaa sekoittaa Piruun :) Siiri on ihanan sosiaalinen ihmisiä kohtaan, suorastaan törkeä välillä vaatiessaan huomiota. Yhdelle pennun katsojalle Siiri teki huulilävistyksen innoissaan, kun liikaa keskityttiin vaan poikiin. Ensin Siiri pomppi ja tunki syliin, ja kun ei auttanut tarpeeksi nopeasti, niin ponkaisi naamaan kiinni - naskalit edellä tietty. Samaa se on tehnyt minullekin. Siiri rakastaa taistella, ja repiä. Se on usein vetoleikeissä mukana, ja riistää muilta törkeästi lelut ja aarteet. Porukan nopeimpana se sitten vilistää karkuun niin, ettei kellään ole asiaa nappaamaan saaliita takaisin. Siiri myös kuljeskelee melko huoletta omilla teillään. Oliko se jo viikko sitten, kun plokiin kirjoitin, miten se katosi omille teilleen pariin otteeseen yhden ulkoilun aikana? Toisaalta Sirpake rakastaa olla sylitettävänä ja rapsutettavana, ja tykkää kuljeskella omien teiden lisäksi ihmisten mukana. Tosin silloin, kun Siiri Ei Tahdo, niin siskonsa tavoin sekin rimpuilee ja pärisee ja puhuu todella rumia, jos sen ottaa syliin. Siirin korvat ovat vihdoin pikkuisen kovettumaan päin. Vaikka ne eivät ole suuren suuret, ne ovat olleet todella pehmeät. Kun SiiSii on vielä kova puhumaan korvillaan, on se usein todella hellyttävän lettipään näköinen, kun puolivetelät korvanahkat lärppyvät milloin mitenkin päin päätä myöten :)
Laukkaneilikka (Ohmu) on nimensä veroinen. Se on ensimmäisestä elinviikosta asti ollut aktiivinen, ja vauhti ei ole vähentynyt ajan mittaan. Joka paikkaan juostaan ja kovaa, ja nyt Ohmu on oppinut kiipeilemään. Sirnahan taisi olla kokonaista 4 kk, kun löytyi ensimmäisen (mutta ei suinkaan viimeisen) kerran keittiön pöydältä. Pojasta polvi on tainnut parantua, sillä Ohmu kiipesi (kuvissakin ollutta) jättinallea pitkin tänään tuolille. Samoin se löytyi aamulla sängystäni - viimeinen pentuvapaa alue riistettiin minulta :D Se oli kiivennyt yöpöydän alatasolle ja siitäpä oli lyhyt matka sänkyyn. Muutenkin se kurottelee korkeuksiin: portaat eivät ole ongelma, sohvalle koitetaan jo hyppiä kovasti jne. Jonkun verran Ohmulla näyttää olevan vahtimistaipumusta. Se ilmoittaa, kun jotain erikoista tapahtuu. Onneksi se ei ole mitään hysteeristä rähjäämistä, vaan topakkana poikana se muutamaan kertaan ilmoittaa oudoista tilanteista, joten ajoissa aloitetulla koulutuksella siitä ei toivottavasti tule mitään suuna päänä huutajaa ja rähjääjää. Mutta jos tällä hetkellä näkyvissä oleva taipumus säilyy, niin ajoissa se toki kannattaa ottaa koulutuksessa huomioon.
Lumijäkkärä (Rhoo) on porukan yksinäisin susi. Kropaltaan se on todella vankka ja ponteva, pelkkää timmiä lihasta. Vaikka se näyttää sutjakalta, niin se painaa paljon. Rhoo ei ole epäsosiaalinen, mutta alusta asti se on hommaillut paljon myös omiaan, ja kuljeskellut itsenäisillä retkillään. Se tykkää taistella, ja on todella sitkeä siihen ryhtyessään. Mutta toisaalta se saattaa viettää hyviä toveja itsekseen tutkimalla omia polkujaan, tai katselemalla muiden touhuja. Sylissä se ei alkuun erityisen paljon viihtynyt, joten olen sen sylittelyyn panostanut muita enemmän. Nyt se jopa nuoleskelee joskus naamaa päästyään syliin. Muiden kanssa se leikkii - joskus pomona, joskus altavastaajana. Rhoon voisin edelleen nähdä helposti työkoirana. Siinä on voimaa ja itsenäisyyttä, ja toisaalta sitkeyttä. Ja oikealla tavalla motivoituna varmasti siitä saa paljon irti. Tulevien omistajien vaan kannattaa alusta lähtien varmasti panostaa siihen yhdessä tekemiseen ja riittävän hyvän palkan tarjoamiseen, ettei Herra Itsenäinen liiaksi ala kulkea omilla teillään ja näytellä keskaria muulle laumalle :) .
Luhtatähtimö (Sumu) käsitellään viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä. Sosiaalinen, suloinen, energinen, joskus myös kovaääninen, nallekarhunen. Jos jonkun pojan jättäisin itselleni, niin se olisi tämä suomenlapinkoiraksi todella kaunis herra - porokoirakasvattajana kai pitäisi tässä kohtaa viiltää ranteet auki ja mennä häpeäpaaluun :) Sumu oli aluksi pentu, jota en kertakaikkiaan ymmärtänyt. Se oli pienenä kovaääninen ja huusi paljon. Siis Paljon. Jossain vaiheessa olin jo huolissani, onko se jollain lailla viallinen, kun se vaikutti alati tyytymättömältä. Lopulta tajusin, että reviiri, joka sisaruksille riitti vallan mainiosti, oli Sumulle aivan liian pieni. Pienin ja rääpälein poika otti huiman kirin kehityksessä, ja oli ensimmäisenä tympiintynyt pentulaatikkoon ja jopa -huoneeseen, valvoi eniten, vaati eniten toimintaa. Kun sen ymmärsin, niin ihastuin energiseen pörröön ihan tosissani. Nyt se on ehdottomasti porukan suurin, mutta muut ovat ottaneet sitä muussa kehityksessä kiinni. Enää Sumu ei erotu porukan selkeästi vilkkaimpana, vaan muutkin touhuavat ja valvovat jo paljon. Sumu tykkää olla syliteltävänä, ja harvoin laittaa hanttiin, jos sitä haluaa hellitellä. Sisarusten kanssa tapellessaan se usein on melko lunki, vaan sitten kun Sumulla menee hermo, niin se menee. Sirnahan on samanlainen. Se ei mieluusti sano kellekään pahasti, vaan kun Sirna hermostuu, niin lopulta se sanoo todella rumasti. Sumu on todella ahne, ja kropastakin huomaa, että ruoka-aikaan on oltu kotona. Käsikopelolla arviopunniten se painaa tuplasti sen, mitä Siiri-sirpake. Tassut ovat kaksi kertaa paksummat, kuin tytöillä, ja 1,5 kertaa vantterammat kuin muilla pojillakaan. Korvat Sumulla ovat pehmeät ja kovasti alavireiset - hyvällä onnella niistä saadaan taitot nousemaan, mutta kaikin tavoin Isänsä poika taitaa olla hän. Mutta omiin silmiini tällä hetkellä virheistään huolimatta oikein komea poika - hellyttävä luonne kruunaa paketin.
Olen monesti miettinyt, että ellei minulla olisi Sirnaa, niin pojista luultavasti Rhoo tai Ohmu olisi liikauttanut eniten sydän alaa. Mutta ne ovat sen verran paljon Sirnan kaltaisia, että nyt tämä hieman sosiaalisempi, hieman yhteistyökykyisempi, pitkätukkainen ja tosiahne mies on pönkinyt syvimmälle sydämeeni :) .
Eipä sillä, kun 28.8 pentuset lennähtävät maailmaan, niin veikkaanpa, että viidet lähtöitkut saan päästellä. Pentujen lähtö lienee kaikille meidän lauman aikuisille naaraille haikean vaikea paikka, vaikka kuinka kovia ämmiä muuten ollaankin kaikki kolme ;) . Jokaiselle pennulle on luvassa hienon oloinen, toivon mukaan loppuelämän koti, enkä todellakaan haluaisi Viisikkoa jättää kotiin, hyvänen aika :D :D Mutta kun ensin on suunnitellut yhdistelmää, tavannut Moskun omistajineen Suomen toisessa päässä, elänyt odotusajan ja jännittävän synnytyksen ja lopulta seurannut pentujen kehitystä ja kasvua pikku marsuista reippaiksi ja omanlaisikseen yksilöiksi lähes 2 kk, niin tuskinpa luopuminen ihan kivutta käy.
Tämä vain varoituksena pennun hakijoille, ettette ota henkilökohtaisesti, jos kasvis vähän herkistelee lähtöhetkellä ;)
sunnuntai 16. elokuuta 2009
¤ IsoJako
Tytöthän on jaettu jo hyvä tovi sitten, mutta lauantaina tehtiin The Jako myös poikien suhteen. Ja eihän tässä enää ole, kuin 1,5 viikkoa, kun jokainen lähteekin uuteen kotiinsa :) .
Sitähän ei tiedä, mitä kenestäkin tulevaisuudessa kehittyy, ja paljon vaikuttaa tietenkin tulevat elämän kokemukset ja tulevat omistajatkin. Mutta nyt tuntuu, että jokainen on menossa itselleen parhaimpaan paikkaan - niin tytöt kuin pojatkin. Eikä pojissakaan viimeisenä varaajana "valitsemaan" päässyt vaikuttanut mitenkään pahastuneelta siitä, kuka pojista heille jäi. Mielenkiinnolla jään itse odottamaan, millaisia viikareita ja viikarittaria näistä vielä kasvaa lähivuosina :) .
Lumijäkkärä muuttaa Helsinkiin, Ainon, Kimmon ja lpk Piin kaveriksi:
Luhtatähtimö matkaa Saloon Minnan, Ramin, lpk Usvan ja Ramin tyttöjen perheeseen:
Laukkaneilikka muuttaa Tampereelle, Anninan ja Eetun ja Syltty-kissan omaksi koiraksi:
Lapinsirkku muuttaa sijoitusneitinäni Lohjalle Katin ja melkoisen-lauman jatkeeksi :D
Lapinkirvinen menee pisimmälle, Ouluun. Se pääsee Mitran, Kimmon ja lpk Halon komendantiksi:
Kuvat pennuista on 4 viikon iässä (Mitra K.). Ovat melkoisesti tuosta taas jo kasvaneet ja muuttuneet ja kehittyneet, tiistainahan tyypit täyttävät jo 6 viikkoa.
Sitähän ei tiedä, mitä kenestäkin tulevaisuudessa kehittyy, ja paljon vaikuttaa tietenkin tulevat elämän kokemukset ja tulevat omistajatkin. Mutta nyt tuntuu, että jokainen on menossa itselleen parhaimpaan paikkaan - niin tytöt kuin pojatkin. Eikä pojissakaan viimeisenä varaajana "valitsemaan" päässyt vaikuttanut mitenkään pahastuneelta siitä, kuka pojista heille jäi. Mielenkiinnolla jään itse odottamaan, millaisia viikareita ja viikarittaria näistä vielä kasvaa lähivuosina :) .
Lumijäkkärä muuttaa Helsinkiin, Ainon, Kimmon ja lpk Piin kaveriksi:
Luhtatähtimö matkaa Saloon Minnan, Ramin, lpk Usvan ja Ramin tyttöjen perheeseen:
Laukkaneilikka muuttaa Tampereelle, Anninan ja Eetun ja Syltty-kissan omaksi koiraksi:
Lapinsirkku muuttaa sijoitusneitinäni Lohjalle Katin ja melkoisen-lauman jatkeeksi :D
Lapinkirvinen menee pisimmälle, Ouluun. Se pääsee Mitran, Kimmon ja lpk Halon komendantiksi:
Kuvat pennuista on 4 viikon iässä (Mitra K.). Ovat melkoisesti tuosta taas jo kasvaneet ja muuttuneet ja kehittyneet, tiistainahan tyypit täyttävät jo 6 viikkoa.
torstai 13. elokuuta 2009
¤ Kuveja taas, osa 5
Joitain sisäkuvia Hobiteista tältä päivältä :) .
Pörsö eli Mörkö eli Luhtatähtimö kaatio rikkalapiosetin ja alkoi siivoushommiin:
Neiti B, Piru, tuli auttelemaan:
2 ylisuloista nallekarhua:
Laukkaneilikka antaa kuria harjalle:
Äippä-Sirna ja Piru ottivat yhteiset nokoset tuvan puuhellan ääressä:
Siiriä ei siivous kiinnostanut, eikä nukkuminen. Se antoi kyytiä talouspaperirullalle:
Voiko olla suloisempaa Pikku Pirua;
Pörsö eli Mörkö eli Luhtatähtimö kaatio rikkalapiosetin ja alkoi siivoushommiin:
Neiti B, Piru, tuli auttelemaan:
2 ylisuloista nallekarhua:
Laukkaneilikka antaa kuria harjalle:
Äippä-Sirna ja Piru ottivat yhteiset nokoset tuvan puuhellan ääressä:
Siiriä ei siivous kiinnostanut, eikä nukkuminen. Se antoi kyytiä talouspaperirullalle:
Voiko olla suloisempaa Pikku Pirua;
¤ Hobiteilla on identiteetti
Aivan _uskomattoman_ ripeää toimintaa Suomen Kennelliitolta *tekee aaltoja ja kumartaa* .
Maanantaina tyypit siis saivat sirunsa, ja nettirekisteröinnin sain valmiiksi muuten, mutta kivestodistus ja Moskun isännän antama todistus astutuksesta piti toimittaa perinteisellä postilla. Maanantaina lähtevään postiin meni se kirje. Tiistaina näkyi, että rekisteröinti on hyväksytty, eilen netissä näkyi lasku siitä. Maksoin sen siitä heti netin kautta pois, ja viime yönä tyypit ovat päivittyneet KoiraNettiin. Aikamoisen loistavan nopeaa, olen ihan fiiliksissä :) .
Tässä he nyt ovat virallisesti:
| ER37290/09 | narttu | HALLANEVAN LAPINKIRVINEN | musta merkein | 2009 | ||||||
| ER37289/09 | narttu | HALLANEVAN LAPINSIRKKU | musta merkein | 2009 | ||||||
| ER37286/09 | uros | HALLANEVAN LAUKKANEILIKKA | musta merkein | 2009 | ||||||
| ER37288/09 | uros | HALLANEVAN LUHTATÄHTIMÖ | musta merkein | 2009 | ||||||
| ER37287/09 | uros | HALLANEVAN LUMIJÄKKÄRÄ | musta merkein | 2009 |
keskiviikko 12. elokuuta 2009
¤ Vieroitusta ja ystävyyttä
Janka on ollut aivan upea ja korvaamatonkin keinoemo. Kun Sirna ensin sairasti leikkaushaavaansa ja sen tulehdusta ja sitten vähitellen alkoi vieroittaa pentuja tissistä, on Janka-täti ollut huikea apu. Sen kanssa pupsit ovat saaneet nukkua ilman, että on puolin ja toisin ahdistuttu jatkuvasta maidon lutkuttamisesta/kerjäämisestä. Jankan kanssa pennut pääsivät hyvissä ajoin harjoittelemaan aikuisen koiran kanssa leikkiä ja olemista - Sirna-äipän ne ovat ihan viime aikoihin asti nähneet vain maitotiskinä.
Vaikka pupelot olisi juuri täyteen tankattu, niin äipän näkeminen sai ne vielä viime viikolla ryntäämään kilpaa nisille, ja roikkumaan niissä ja kerjäämään ruokaa niin kauan, kun Sirna vain oli niiden ulottuvilla. Jankasta kun ei maitoa heru (vaikka sillä kyllä laskeutui maidot nisiin, niin se ei päästä hammasnakeroita imemään), niin sen kanssa on voinut puuhata muuta.
Panksilainen on puhdistanut pentusia, kaivanut niille x-määrän pesäonkaloita pihaan, se on nukkunut välillä niiden kanssa, antanut niiden nyhtää korvia/häntää/kuonoa/jne uskomattoman kärsivällisesti. Härskein Pikku-Porsas jopa kävi Jankan ruokakupilla ilman sanktioita.
Asian kääntöpuoli on ollut se, että Jankalla on varmasti ollut melkoinen stressi lauman äkillisestä kasvusta, ja sen myötä uusista velvollisuuksista. Ehkä aika kultaa muistojakin, mutta Janka ei mielestäni koskaan vahtinut omia pentujaan niin paljon, kuin näitä Hobitteja. Täällä maallakin se on koko ajan ollut kerkeänä haukkumassa ja kuulostelemassa ja epäluulottelemassa uhkia pentuja kohtaan.
Sirpa ja Eero ("mummo ja ukki" meille) kävivät eilen tervehtimässä pentuja ja isoja tyttöjä. Jo aiemmin oli sovittu, että Janka pääsee heille lomalle Rääkkylän Varpasaloon. Joten eilen Panksilainen lähti sinne laatuajalle noin viikoksi. Vaikka Janksi kuuluu vähän kaipaavan siellä ja olevan tavallista hiljaisempi, niin uskon, että loma on kuitenkin hyväksi sille. Se höpsö Sydvest otti tämän pentujen hoivaamisen ja huolenpidon itselleen tyypillisellä Hyvin Totisella tavalla. Luulen, että sille tekee pieni hengähdystauko ja täydellisen hemmottelun kohteena olo vailla velvollisuuksia nyt oikein hyvää :) .
Sirna on upeasti mutta tehokkaasti vierottanut pentunsa. Yhä ne käyvät muutaman kerran päivässä imaisemassa ison satsin, ja satunnaisesti yksitellen (mamman armollisuudesta riippuen) pikku drinksuja. Mutta jo muutaman päivän ajan ne ovat selkeästi nähneet Sirnassa muutakin kuin tissittissittissittissit... Ja samaan aikaan Sirna entistä enemmän on alkanut leikkiä pentujensa kanssa. Yksi kerrallaan se haastaa niitä leikkiin, tai sitten menee lelun kanssa niiden luokse kutsumaan kisailuun. Ja Vampyrilauma alkaa innostua. Ne roikkuvat väliin Sirnan hännässä, tunkevat tissien sijasta sen ruokakupille, ja koittavat välillä itse kutsua emoa leikkiin. Hurjalta tuntuu, että tässä vaiheessa sijoitusnartun olisi jo luvan kanssa saanut palauttaa omaan kotiinsa. Kuinka paljon jää emon kanssa kokematta - ja emoltakin kokematta - jos se tyrkätään pois pentujen luota heti, kun ne ovat 5 viikon ikäisiä.
Nyt on todella mielenkiintoista seurata Sirnan ja pupeloiden yhteiselämää, kun imetys on jäämässä taka-alalle prioriteeteissa. Nytkin ulkona sataa kaatamalla, ja Sirna on nukkumassa Pygmiensä kanssa tuolla grillikatoksessa, kevythäkin suojissa. Vielä joku aika sitten Sirna ei suostunut jäämään pentujen kanssa sen jälkeen, kun se oli ne imettänyt. Koska se oli vain yhtä nisissä roikkumista senkin jälkeen. Nyt mamma ja pupelot jäivät ulos nukkumaan raittiiseen ilmaan, sateen ropistessa heidän mökkinsä peltikatolla rauhoittavasti. Istuin itse pitkän tovin ihastelemassa sadetta ja perheidylliä samaisessa katoksessa :D :D
Iltaruualle ja yöksi otan koko köörin sisälle, kunhan heräilisivät.
Päivän kootut lyhyesti... Aamulla joku pennuista keksi klo 06 aamuruuan ja leikkihetken jälkeen, että häntä_ei_väsytä. 35 minuuttia tyyppi jaksoi karjua itselleen seuraa, ja yhtä monta minuuttia minä yritin turhaan jatkaa uniani. Mutta periksi en tässä kohtaa ja tämän ikäiselle enää halunnut antaa. Tulihan se hiljaisuus ja uni - pennuille ja minulle - aikanaan. En tiedä, kuka pennuista se oli (en todellakaan mennyt kurkkimaan ja provosoimaan kutsuhuutelijaa), mutta jos veikata pitää, niin aktiivinen ja puuhakas Tähtimö siellä mahtoi olla tympiintynyt, kun muut uinuivat.
Varmaksi tiedän sen, että Tähtimö keksi tänään, miten komeaa taisteluleikkiä voi leikkiä tuvan pitkien verhojen kanssa. Noh, onhan sekin tapa sisustaa, kun verhot on nosteltu nyt ikkunalaudoille. Manaatti puolestaan alkoi purkaa puukoria koivuhaloista - aivan kuten äippänsäkin on aina tehnyt. Neiti B eli tulevalta kutsumanimeltään näillä tietoa Piru (hah hah, tulevilla haltijoilla on selkeästi huumorintajua, hyvä niin:) ja Laukkaneilikka kävivät taas pullokorista hakemassa muovipulloja (ihan kuten Jankalla on hirveä pullofetissi, kyllä geenien kulkeutuminen on ihmeellistä;). Niitä ne sitten kanniskelivat ylpeänä kylpyhuoneeseen jemmaan.
Aamulla oli tyhjennetty pyykkikori pitkin kylpyhuonetta myöskin, ja kakattu pentuhuoneen lattialle pesän eteen niin, että siinä oli sitten luisteltu ja tilsitty ympäriinsä. Pörsö ja Manaatti kiipesivät kenkähyllyyn tuossa illalla, ja nakersivat isän nahkaisia purkkareita. Leikki loppui siihen, kun Pörsö kiskoi kaverinsa hännästä tuvan puolelle - voitte kuvitella, mikä kirkuminen kiskomisen kohteesta lähti. Ja mikä tappelu siitä seurasi. Ja... ja... ja... Kaipa näitä pieniä höpsöjä tilanteita riittäisi vaikka kuinka paljon, kun huomaisi ja muistaisi kaikki. On muuten melkein aina, jos jossain on rähäkkä, niin yhtenä osapuolena Siiri taikka Piru. Harvemmin näyttävät pojat tappelevan ihan vaan keskenään, aina siihen vaaditaan toinen tai molemmat bitchit, hah...
Vaikka pupelot olisi juuri täyteen tankattu, niin äipän näkeminen sai ne vielä viime viikolla ryntäämään kilpaa nisille, ja roikkumaan niissä ja kerjäämään ruokaa niin kauan, kun Sirna vain oli niiden ulottuvilla. Jankasta kun ei maitoa heru (vaikka sillä kyllä laskeutui maidot nisiin, niin se ei päästä hammasnakeroita imemään), niin sen kanssa on voinut puuhata muuta.
Panksilainen on puhdistanut pentusia, kaivanut niille x-määrän pesäonkaloita pihaan, se on nukkunut välillä niiden kanssa, antanut niiden nyhtää korvia/häntää/kuonoa/jne uskomattoman kärsivällisesti. Härskein Pikku-Porsas jopa kävi Jankan ruokakupilla ilman sanktioita.
Asian kääntöpuoli on ollut se, että Jankalla on varmasti ollut melkoinen stressi lauman äkillisestä kasvusta, ja sen myötä uusista velvollisuuksista. Ehkä aika kultaa muistojakin, mutta Janka ei mielestäni koskaan vahtinut omia pentujaan niin paljon, kuin näitä Hobitteja. Täällä maallakin se on koko ajan ollut kerkeänä haukkumassa ja kuulostelemassa ja epäluulottelemassa uhkia pentuja kohtaan.
Sirpa ja Eero ("mummo ja ukki" meille) kävivät eilen tervehtimässä pentuja ja isoja tyttöjä. Jo aiemmin oli sovittu, että Janka pääsee heille lomalle Rääkkylän Varpasaloon. Joten eilen Panksilainen lähti sinne laatuajalle noin viikoksi. Vaikka Janksi kuuluu vähän kaipaavan siellä ja olevan tavallista hiljaisempi, niin uskon, että loma on kuitenkin hyväksi sille. Se höpsö Sydvest otti tämän pentujen hoivaamisen ja huolenpidon itselleen tyypillisellä Hyvin Totisella tavalla. Luulen, että sille tekee pieni hengähdystauko ja täydellisen hemmottelun kohteena olo vailla velvollisuuksia nyt oikein hyvää :) .
Sirna on upeasti mutta tehokkaasti vierottanut pentunsa. Yhä ne käyvät muutaman kerran päivässä imaisemassa ison satsin, ja satunnaisesti yksitellen (mamman armollisuudesta riippuen) pikku drinksuja. Mutta jo muutaman päivän ajan ne ovat selkeästi nähneet Sirnassa muutakin kuin tissittissittissittissit... Ja samaan aikaan Sirna entistä enemmän on alkanut leikkiä pentujensa kanssa. Yksi kerrallaan se haastaa niitä leikkiin, tai sitten menee lelun kanssa niiden luokse kutsumaan kisailuun. Ja Vampyrilauma alkaa innostua. Ne roikkuvat väliin Sirnan hännässä, tunkevat tissien sijasta sen ruokakupille, ja koittavat välillä itse kutsua emoa leikkiin. Hurjalta tuntuu, että tässä vaiheessa sijoitusnartun olisi jo luvan kanssa saanut palauttaa omaan kotiinsa. Kuinka paljon jää emon kanssa kokematta - ja emoltakin kokematta - jos se tyrkätään pois pentujen luota heti, kun ne ovat 5 viikon ikäisiä.
Nyt on todella mielenkiintoista seurata Sirnan ja pupeloiden yhteiselämää, kun imetys on jäämässä taka-alalle prioriteeteissa. Nytkin ulkona sataa kaatamalla, ja Sirna on nukkumassa Pygmiensä kanssa tuolla grillikatoksessa, kevythäkin suojissa. Vielä joku aika sitten Sirna ei suostunut jäämään pentujen kanssa sen jälkeen, kun se oli ne imettänyt. Koska se oli vain yhtä nisissä roikkumista senkin jälkeen. Nyt mamma ja pupelot jäivät ulos nukkumaan raittiiseen ilmaan, sateen ropistessa heidän mökkinsä peltikatolla rauhoittavasti. Istuin itse pitkän tovin ihastelemassa sadetta ja perheidylliä samaisessa katoksessa :D :D
Iltaruualle ja yöksi otan koko köörin sisälle, kunhan heräilisivät.
Päivän kootut lyhyesti... Aamulla joku pennuista keksi klo 06 aamuruuan ja leikkihetken jälkeen, että häntä_ei_väsytä. 35 minuuttia tyyppi jaksoi karjua itselleen seuraa, ja yhtä monta minuuttia minä yritin turhaan jatkaa uniani. Mutta periksi en tässä kohtaa ja tämän ikäiselle enää halunnut antaa. Tulihan se hiljaisuus ja uni - pennuille ja minulle - aikanaan. En tiedä, kuka pennuista se oli (en todellakaan mennyt kurkkimaan ja provosoimaan kutsuhuutelijaa), mutta jos veikata pitää, niin aktiivinen ja puuhakas Tähtimö siellä mahtoi olla tympiintynyt, kun muut uinuivat.
Varmaksi tiedän sen, että Tähtimö keksi tänään, miten komeaa taisteluleikkiä voi leikkiä tuvan pitkien verhojen kanssa. Noh, onhan sekin tapa sisustaa, kun verhot on nosteltu nyt ikkunalaudoille. Manaatti puolestaan alkoi purkaa puukoria koivuhaloista - aivan kuten äippänsäkin on aina tehnyt. Neiti B eli tulevalta kutsumanimeltään näillä tietoa Piru (hah hah, tulevilla haltijoilla on selkeästi huumorintajua, hyvä niin:) ja Laukkaneilikka kävivät taas pullokorista hakemassa muovipulloja (ihan kuten Jankalla on hirveä pullofetissi, kyllä geenien kulkeutuminen on ihmeellistä;). Niitä ne sitten kanniskelivat ylpeänä kylpyhuoneeseen jemmaan.
Aamulla oli tyhjennetty pyykkikori pitkin kylpyhuonetta myöskin, ja kakattu pentuhuoneen lattialle pesän eteen niin, että siinä oli sitten luisteltu ja tilsitty ympäriinsä. Pörsö ja Manaatti kiipesivät kenkähyllyyn tuossa illalla, ja nakersivat isän nahkaisia purkkareita. Leikki loppui siihen, kun Pörsö kiskoi kaverinsa hännästä tuvan puolelle - voitte kuvitella, mikä kirkuminen kiskomisen kohteesta lähti. Ja mikä tappelu siitä seurasi. Ja... ja... ja... Kaipa näitä pieniä höpsöjä tilanteita riittäisi vaikka kuinka paljon, kun huomaisi ja muistaisi kaikki. On muuten melkein aina, jos jossain on rähäkkä, niin yhtenä osapuolena Siiri taikka Piru. Harvemmin näyttävät pojat tappelevan ihan vaan keskenään, aina siihen vaaditaan toinen tai molemmat bitchit, hah...
¤ Rekisteröinti etenee
Kylläpä täytyy kehaista ja kiittää Suomen Kennellittoa erinomaisen ripeästä toiminnasta näiden Hallanevan Hoppuilijoiden kohdalla!
Otin sinne aikanaan yhteyttä, koska sähköinen rekisteröinti ei tämän pentueen kohdalla onnistu millään täysin: Moskun kivestodistus piti toimittaa paperisena liittoon. Nurisin asiasta pahoillani, koska paperilla tulevat ilmoitukset käsitellään nykyisin viimeisenä, mutta ko. todistusta ei vaan millään muulla tavoin voi toimittaa.
Olin yhteydessä todella ystävällisen virkailijan kanssa, joka pyysi minua toimittamaan hänelle sen kivestodistuspaperin, ja tekemään muut rekisteröintiin liittyvät asiat netin kautta. Hän lupasi, että kunhan kaikki muu on netin kautta tehty oikein ja valmiiksi, niin tuon kivestodistuksen takia ei pentue jää pinkan pohjalle lojumaan, vaan käsitellään nettirekisteröimisenä.
Maanantaina pennut saivat sirut, ja siltä osin nettirekisteröinnin sain valmiiksi. Maanantaina heitin myös postiin em. paperin. Eilen illalla näkyi Omakoira-sivulla, että rekisteröinti on hyväksytty. Tänään siellä näkyi lasku, jonka maksoin pois heti kuljeksimasta. Saapa nähdä, ehtisikö tyyppien papaerit suorastaan luovutuspäiväksi, vaikka kesä onkin ruuhkaista aikaa rekisteröinneissä :D .
Otin sinne aikanaan yhteyttä, koska sähköinen rekisteröinti ei tämän pentueen kohdalla onnistu millään täysin: Moskun kivestodistus piti toimittaa paperisena liittoon. Nurisin asiasta pahoillani, koska paperilla tulevat ilmoitukset käsitellään nykyisin viimeisenä, mutta ko. todistusta ei vaan millään muulla tavoin voi toimittaa.
Olin yhteydessä todella ystävällisen virkailijan kanssa, joka pyysi minua toimittamaan hänelle sen kivestodistuspaperin, ja tekemään muut rekisteröintiin liittyvät asiat netin kautta. Hän lupasi, että kunhan kaikki muu on netin kautta tehty oikein ja valmiiksi, niin tuon kivestodistuksen takia ei pentue jää pinkan pohjalle lojumaan, vaan käsitellään nettirekisteröimisenä.
Maanantaina pennut saivat sirut, ja siltä osin nettirekisteröinnin sain valmiiksi. Maanantaina heitin myös postiin em. paperin. Eilen illalla näkyi Omakoira-sivulla, että rekisteröinti on hyväksytty. Tänään siellä näkyi lasku, jonka maksoin pois heti kuljeksimasta. Saapa nähdä, ehtisikö tyyppien papaerit suorastaan luovutuspäiväksi, vaikka kesä onkin ruuhkaista aikaa rekisteröinneissä :D .
tiistai 11. elokuuta 2009
¤ Kuvapläjäys vol 4
Tyypeistä kuvia viime viikolta, torstailta ja perjantailta, kun olivat siis 4+ viikon ikäisiä. Kuvat Mitra ja keponsa Kimmo:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)