tiistai 25. elokuuta 2009

¤ Hyvästi Pohjois-Karjala

Tyypit täyttivät tänään 7 viikkoa :) .

Koko päivä on mennyt lähtövalmisteluja tehdessä vakiokuvioiden lisäksi. Olen purkanut ja pakannut autoon kaiken mahdollisen valmiiksi. Huomenna aamulla klo 6 maissa on tarkoitus startata kohti etelää. Toivon, että perille kutakuinkin yhdellä istumalla, ilman suurempia draamoja. Kissojen tai koirien järjestämää. Menomatkan ohjelmastahan vastasivat ihanaiset kissat, varsinkin Julio. Nyt aion lukita sen boksin jotenkin niin, että se ei missään tapauksessa saa eturistikkoa tällä kertaa rynkytettyä irti ja aiheutettua pienimuotoista kaaosta Kengussa.

Uusilla kodeilla on enää 3 yötä jouluun :) . Joka paikasta kuuluu odottavia kuulumisia ja innostuneita puheluita ja viestejä tulee, viime hetken kysymyksiäkin vielä - tuntuu, että pentujen saapumiseen on valmistauduttu eri tavoin mutta perusteellisesti.

Joensuu hiljenee, kiitos tähän astisesta mielenkiinnosta! Kiitos myös kaikille uusille ja vanhoille lappalaiskoiratuttavuuksille, jotka meitä kävivät tapaamassa ja tekemässä oman osansa pentujen sosiaalistamisen eteen. Oli mukava tavata ja höpistä, elän toivossa, että jatkossakin törmätään joko täällä päin tai muualla :) .



2 kommenttia:

  1. Tsemppiä kovasti raskaaseen eronhetkeen kamalista pygmeistä! Tänne olet tervetullut mualimaa parantamaan vkl, jos pennelit ovat jo lähteneet ja maailma on siellä kovin kovin hiljainen.

    VastaaPoista
  2. ^Kiitoksia :)

    Mitra jo kyselikin mua sinne omavaltaisesti jossain välissä, ja kovastihan tuo tekisi mieli lähteä vähän pois kotoa ja nollailemaan pentuprojekti.

    Isojen tyttöjen kohtalo on vaan vähän auki vielä, kun kiva olisi joskus lähteä ilman koiria, ja liekö SiiSiille ja Jankalle ja Sirnalle liian kurjaa, jos tapaavat heti lauantaina. Ja sitten taas joutusivat eroamaan.

    Hoitopaikat on vaan kaikki yhtä aikaa nyt jossain, joten lauantai on vielä mietinnän alla :) .

    VastaaPoista