Viski x Sissi eli pentuja Hallanevalle 2017?

Sijoitusneitini Hallanevan Naamiosirkku (synt. 15.7.2014) kävi 20.3 silmätarkissa Sanna Elfvingillä, ja kaikki ok. Niinpä pitkästä aikaa Hallanevalle on pentusuunnitelmia tälle vuodelle.

Sissi on oman narttuni (Tietysti Poppas-Maija) ja minulle 10+ vuoden ajalta tutun uroksen (Pilvipolun Kevätvelmu) jälkeläinen. Sissi on perusluonteeltaan sähäkkä ja energinen, aina valmis tekemiseen. Kaikkien ihmisten kaveri, mutta toisten koirien suhteen valikoiva ystävä - varsinkin jos kyseessä on toinen narttu.

Pentueen sukutaulu ja vanhempien terveystulokset yms. löytyvät KoiraNetistä. Koiranetissä näkymättömiä terveystuloksia ovat geenitestit. H.Naamiosirkku on prcd-PRA:n osalta terve (a) vanhempiensa geenitestitulosten perusteella, ja Viski puolestaan isovanhempiensa perusteella terve, joten tuleva pentue on automaattisesti prcd-PRA a-luokkaa, terveitä. Pompen-taudista Naamiosirkku on itse terveeksi (A) testattu. Tulevat pennut eivät siis tule tähänkään sairastumaan, pahimmillaan ne voisivat olla pompen-kantajia, jos Viski olisi sairauden kantaja.

PRA on sokeuttava silmäsairaus ja pompen-tauti (GSD II) on parantumaton aineenvaihduntasairaus, joka johtaa koiran kuolemaan nuorella iällä.

Väinön eli Viskin ja Sissin pennuista toivon tulevan reippaita ja terveitä koiria, joiden kanssa sujuu ensisijaisesti mukavasti arki, mutta harrastaminenkin onnistuu. Viski on morsiantaan rauhallisempi, tarpeen vaatiessa löytyy kuitenkin myös ON-kytkin helposti.

Mielestäni pentueen sukutaulussa on mielenkiintoisia koiria, jotka oli ilo saada mukaan. Viskin isää Hag. Leevikiä mietin käyttöön jo 2010, mutta eri syistä se jäi ajatelman asteelle silloin.

Viskin haltijan kertomaa:
" Viski on perheemme iloinen karvapallero. Minulla on ollut koiria koko elämäni ajan, ja olen alusta asti ollut sitä mieltä että Viski on aivan täydellinen sekoitus entisistä koiristani! 

Viskin mielestä kaikki koirat, muut eläimet ja ihmiset ovat mahdollisesti uusia parhaita kavereita. Se tulee siis toimeen kaikkien kanssa. Kesällä pihallamme oli siili. Viski meni niin rauhallisesti siiliä kohti, että siili ei edes mennyt palloksi, vaan laittoi nenänsä ulos ja haisteli Viskin kuonoa. Viski on myös tavannut monia koiria, jotka pelkäävät muita koiria, mutta yksikään niistä ei ole Viskiä pelännyt. 

Viski on myös tosi tottelevainen. Hän rakastaa treenaamista, eikä ole väliä mitä lajia treenataan. 

Tämä on elämäni rauhallisin, älykkäin ja vilkkain koira. Hän voi olla täydellä vauhdilla menossa ulkona, ja heti kun tullaan sisään, niin hän menee makaamaan. Kun ovikello soi, niin Viski menee n. neljän metrin päähän ulko-ovesta istumaan ja odottaa siinä, että saa mennä moikkaamaan tulijoita. 

Perheemme lapsetkin tykkäävät Viskistä tosi paljon ja ovat tyytyväisiä siitä, että molemmat pystyvät sitä hallitsemaan. Viski on aina mukanamme joka paikassa. Jos joskus emme voi ottaa sitä pitemmälle matkalle mukaan, ei ole ikinä ollut vaikeata saada Viskille hoitajaa, niin moni kavereistani haluaa sitä välillä lainata." 

Miinuksia omasta näkökulmastani on tässä pentueessa se, että pariskunnan yhteisen lonkkaindeksin keskiarvo ei ole niin hyvä, mitä Sissin kumppanilta toivoin. Uros on myös hieman nuorempi, kuin pitäisin toivottavana alaikänä - mutta tässä tullaan siihen jo kuluneeseenkin hokemaan, että kaikkea ei saa.

Uroksen indeksin pitäisi olla suorastaan 117, että pentueelle saataisiin keskiarvoksi 100 Sissin kanssa. 117 tai suuremman luvun uroksia on koko rodussa kautta aikojen ollut 6 kpl, eivätkä kaikki ole edes elossa enää.

Joten alunperin pidin uroksen raja-arvoina A/A ja indeksi vähintään 110, mutta yksi toisensa jälkeen sen ehdon täyttävät jäivät pois laskuista: allergiariski uroksella yksinään suuri, juuri astunut ja pentue tulossa ei saa käyttöön, luvattu muualle jo moneen pentueeseen, epilepsiaepäily sisaruksella, haluton astuja, kemiallisesti kastroitu, isokokoinen (tässä mietin Sissin emän penikointivaikeuksia kun pennut olivat niin kookkaita ja Sissin veljet Staalo ja Kaili ovat suuria edelleen - poltot olivat kyllä tehokkaat Pulmulla), yhden omistaja ei ole vastannut ollenkaan jne.

Ja on minulla urokselle/yhdistelmälle muitakin vaatimuksia, kuin lonkat. Joitain Väinöä paremmat indeksit (107-109) omaavia uroksia putosi sitten muista syistä pois.

Toisaalta C-lonkkia lukuunottamatta Sissi on narttu, josta haluan saada jatkoa. Se on muuten terve (kuten vanhempansakin ovat edelleen), reipas koira, joka jäi emänsä ainoaksi narttupennuksi ja veljiäkin on vain kaksi taittokorvaista sälliä.

Joten tämä pentue on nyt sitten eri osien kompromissi, johon kuitenkin olen itse tyytyväinen tuota jonkinlaista lonkkariskiä ja uroksen nuorta ikää lukuun ottamatta. Ihanne olisi omissa ajatuksissa, että uros olisi ihan minimissään 2v ja mieluummin vähintään pari vuotta vielä päälle - "mitä vanhempi herra, sitä parempi". Onneksi sekä Sissin että Väinön omat vanhemmat ovat jo ihan oikeasti aikuisia, eli monessa sukupolvessa peräkkäin ei ole nuoria koiria (Sissin emä 2010, isä 2003 ja Viskin emä 2010, isä 2004).

Muista toiveistani en joutunut tinkimään, esim. luonteen, turkin, aiempien jälkeläismäärien tai suvun osalta, joten uroksen ikä ja lonkkaindeksi olivat mielestäni hyväksyttävissä siihen nähden, mitä hyvää pariskunnassa on yhdessä.

Sissi-neiti pellolla irrottelemassa.

Viski.

Laiskaa blogin päivitystä!!

Pentuvaltakunnassa kaikki hyvin, tänään ikää tasan 4 viikkoa :) .

Facebookissa on kuulumisia ja kuvia enemmänkin - kahden paikan päivittämiseen ei meinaa aika riittää. Ja hassultakin tuntuisi samoja tekstejä ja kuvia kahteen paikkaan laitella. 

Mutta Koda (uros) ja Tyttönen ja Janka-äiti voivat hyvin ja aika tuntuu taas kerran suorastaan lentävän, kun viikot kertyvät ja luovutusikä vain lähenee!

Kiihkeää kehitystahtia

Tasaisen painon lisäyksen lisäksi Nakerot ovat nyt jo ihan oikeita pentuja, eivät vain nukkuvia ja syöviä palleroita. Kehitys on ollut rodulle tyypilliseen tapaan nopea.

Jalat kantavat jo hyvin, ja päivittäin leikitään Mamman ja sisaruksen kanssa - huiskitaan tassulla (ja kaadutaan sitten itse kumoon) ja pureskellaan ikenillä milloin mistäkin. Haukutaan, muristaan, hypähdellään - uros jopa juoksentelee pieniä matkoja pentuhuoneessa. Pentulaatikossa ei välttämättä enää edes nukuta, mutta ainakin hereillä ollessa vaellellaan ympäri pentuhuonetta tutkimassa ja ihmettelemässä. Eilen pennut pääsivät vähäksi aikaa pihallekin ihmettelemään suurta maailmaa ja sen tuoksuja - aluksi oli aika jännittävää, mutta sitten tuli mieleen ruoka, ja päätyivät piknikille.

Pojan ikenissä oli tänä aamuna ensimmäiset hampaat vastassa. Pienet kulmahampaat olivat yllättävän terävät sormeen osuessa. Muutkin hampaat ovat ihan ohuen ihon alla enää, osa jo niistäkin esillä.

Tänä aamuna Murri-poika myös päätti, että tosimies ei pelkällä maidolla elä. Kun toin Jankalle aamupalan, Murri juoksi parin metrin matkan toiselta puolelta pentuhuonetta hirveällä kiireellä. Vauhti ei suinkaan pysähtynyt emon tai ruokakupin luokse, vaan Murri juoksi suoraan kuppiin pitkin pituuttaan makaamaan. Kun se huomasi kaatuneensa jauhelihapalan ääreen, se alkoi muitta mutkitta pistellä siitä suuhunsa ahneesti.

Jankalle ruokarauhan antaakseni nostin märän ja ruualle haisevan pupelon pois kupista, ja annoin sormista vähän jauhelihaa - meinasi lähteä sormetkin. Tyttö ei ollut vielä kauhean innoissaan viieästä jauhelihasta, mutta se tuntuukin kehittyvän veljeään rauhallisempaan tahtiin. Välillä tilanne oli toisin päin, Vilistäjä avasi silmät aiemmin ja alkoi kävellä aiemmin, mutta nyt vuorostaan Murri touhuaa ja kehittyy siskoaan vauhdikkaammin.

Matolääkityksen saivat Ämmät tänään ensimmäistä kertaa, se aiheutti vastalauseita: istumista, vinkumista ja pään ravistelua. Hyvin meni kuitenkin tahna perille, joten se asia on kunnossa tältä erää.

Kun oikein touhutaan, niin tämäkin on vielä kuitenkin usein nähty näky:

Yhden viikon ajan maailmassa

Jankan ja Kailin pennut syntyivät sunnuntaina 28.6 - tasan 63 vrk astumisesta.

Kaikki ei mennyt (taaskaan) ihan putkeen.

Janka synnytti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kuolleen narttupennus. Pentu oli selvästi kuollut, se oli ihan kankea, ja kalvot puhjenneet. Ihme, että Janka sen sai ponnistettua ulos luonnollisella tavalla. Neito, Miss Murphy, oli myös huomattavan pieni, vain vähän yli 200g.

Tähän ponnistukseen synnytyksen luonnollinen kulku pysähtyi. Kolmisen tuntia uskalsin tilannetta seurata, sitten piti ottaa puhelu eläinlääkärille. Neuvona oli tulla heti klinikalle ja varautua keisarinleikkaukseen. Siinäpä sitten hyvin valvotun yön jälkeen lähdin itse töihin, ja Mies lähti kiikuttamaan Jankaa klinikalle. Järkyttävän raskas työvuoro oli itsellä - väsyneenä ja puhelimesta väliaikatietoja kytäten.

Eläinlääkärin mukaan Jankalla oli koirille melko harvinainen tila, raskausmyrkytys. Siitä syystä Ms. Murphy oli hyvin pieni ja lopulta kuollut (toksemia heikentää istukoiden toimintaa) ja kaksi elävää pentuakin olivat pieniä emon vatsan kokoon nähden.

Onneksi toksemia oli lievää lajia ja/tai tiineys loppui kreivin aikaan, ja emo ja loput pennut säilyivät kunnossa. Janka oli kaikesta ruokinnasta ja painon noususta huolimatta melkoisen "kuiva" - painon nousu oli lähinnä toksemian aiheuttamaa nesteen kertymistä, ei todellista painon nousua.

Nyt pentuarkea on eletty viikon verran ja vähitellen uskallan alkaa hengittää vapaammin. Pennut kasvavat tasaiseen tahtiin, eikä Jankan leikkaushaava ole näyttänyt tulehtumisen merkkejä. Veteraanimamma myös on todella hyvin toipunut leikkauksesta - samalla siltä lähti kohtu, joten on se murhe vähemmän elämässä, ei tarvitse huolehtia kohtutulehduksesta tai juoksuista, saati vahinkopennuista!

Pennuille uskalsin pitää jo nimiäiset. Luontoaiheilla ja tarkemmin lintujen nimillä mennään edelleen. Vain J-pentue oli syrjähyppy nimissä, sen jälkeen olen palannut taas ruotuun. Uroksesta tulee H. Marmorimurri (Marpled Murrelet), ja tytöstä Metsävilistäjä (Rifleman).

So far, so good.

50 vuorokautta

Janka-mamma voi hyvin. Se hössöttää ja hömpöttelee entiseen malliin, kaikki hampaat paljastava hymykin irtoaa päivittäin. Käytöksensä ja olotilansa puolesta ei uskoisi sitä veteraani-ikäiseksi emäksi, toivottavasti kaikki sujuu loppuun asti yhtä hyvin!

Vatsa on viime aikoina kasvamisestaa huolimatta "pudonnut alaspäin", joten närästystä ja muuta tukalaa oloa tuntuu olevan nyt vähemmän, vaikka pennut ovat päivä päivältä suurempia.

Sen sijaan loputon nälkä vaivaa tulevaa emoa. Se saa toki enemmän ruokaa, kuin normaalisti - ja ruoka myös on tuhdimpaa: pentunappulaa höystettynä lihalla. Silti se käytännössä asuu keittiössä kerjuulla. Sen lisäksi se kyttää koko ajan tilaisuuksia varastaa ruokaa tiskipöydiltä (teko, jota kuuliainen ja herttainen Janka ei todellakaan normaalisti tee). Turhan ronkeli se ei varastamisessaan ole: täydennysrehuksi kelpaavat yhtä hyvin niin lihapullat kuin appelsiinitkin.

Pentulaatikkoa on kasailtu eilen, lähipäivinä olisi tarkoitus saada se valmiiksi ja paikoilleen pentuhuoneeseen. Tämä laatikko on nyt kolmas laatuaan Hallanevalla - vielä ei ole ollut sitä ihan Täydellistä pentulaatikkoa, vaan aina on tuntunut, että jotain kehittämisen varaa on.

Hassua ajatella, että viimeistään reilun parin viikon päästä meillä on taas tuhinaa ja yninää ja natinaa talossa. Aika on mennyt hirveän nopeasti tällä kertaa - joskin loppua kohti se tuntuu hidastavan kulkuaan :) .

Matokuureja ja närästystä

Mamman tiineys on edennyt  siihen vaiheeseen, että on sen (ja koko muun lauman) madottamisen aika. Eilen illalla meillä pidettiinkin kunnon tablettisulkeiset, eikä tällä ollut mitään tekemistä nykyteknologian kanssa :) .

Jo viikon verran Janka on saanut tuhdimpaa pentumuonaa tavallisen perusmuonan sijaan. Koko ajanhan tuo söisi. Kuten ensimmäisenkin tiineyden aikana, on ruokahalu aivan pohjaton. Jankan mielestä ruokarajoitukset ovat aivan turhia, se söisi koko ajan, jos antaisin.

Ensimmäiseen tiineyteen verrattuna Jankaa on tuntunut närästävän enemmän. Ruuan jakaminen useampaan ateriaan ja Antepsin-tabletit ovat helpottaneet - joskaan kokonaan ei ikävä vaiva ole poistunut. 

Edellisen kerran Janka kantoi kymmentä (10!) suurta sikiötä ja pari viimeistä viikkoa sen olo oli todella tukala - ei voinut oikein närästyksestä puhua, kun mikään ruoka ei pysynyt sisällä, ja vesikin pulahteli kaaressa pihalle. Nyt ultrassa näkyi varmaksi kolme pentua (viimeksi näkyi neljä...) ja eläinlääkäri oli sitä mieltä, että kylkiluiden suojassa, edessä, olisi vielä joku/pari  sellaista jemmassa, joita ei ultra kunnolla tavoittanut. 

Mutta mamman koosta päätellen ei (onneksi!!) ole samanlaista jättilastia kuitenkaan tulossa, kuin viimeksi. 

Muuten nuorekas muori voi hyvin. Se hössöttää ja hymyilee entiseen tapaan, ja vauhtia on pihalla ja lenkillä ihan tavalliseen tapaan.

Vahinko ei tule kello kaulassa!!

Jos kaikki menee hyvin, syntyy Hallanevan M-pentue juhannuksen tienoilla, viikolla 26/27.

M, niin kuin Mr/Mrs Murphy jonka nimen joku pennuistakin tulee saamaan.

Ajattelin aiemmin pitkään, että haluaisin ensimmäiselle lapinporokoiralleni, Jankalle, vielä toiset pennut. Yhdet se on tehnyt vuonna 2008 Tuhkavuorten kenneliin.

Vuosia kuitenkin kului, välissä oli muita suunnitelmia ja pentueita. Kuin huomaamatta aika kului, eivätkä pentutoiveet Jankan suhteen muuttuneet todeksi. Kertaalleen kokeilin Jankan astuttaa laumaamme muutama vuosi sitten tulleella Pepillä, mutta kun se ei tuottanut tulosta, niin päästin irti pentuhaaveista Jankan osalta. Se juokseekin vain 8 kuukauden välein, niin alkoi tulla ikä suunnitelmissa vastaan.

Kun mietin omalle kohdalle sattuneita tyhjiksi jääneitä narttuja ja muita hankaluuksia pentuhommissa, niin on jokseenkin uskomatonta, että perheemme Mies onnistui kerralla. Vastoin kaikkia ohjeistuksiani Mies päästi laumamme 9kk ikäisen nuorukaisen ja Jankan ihan vaan nopeasti iltapissalle yhtä aikaa. Tarvitseeko kertoa enempää?

Perjantaina 29.5 käytin Jankan ultrassa ja sain vahvistuksen sille, minkä jo merkkien perusteella melkein varmaksi tiesin: puuma on tukevasti tiineenä teinirakastajalleen.

Neljän viikon harkinta-aikana, joka astumisen ja ultran välissä kului, päätin pennut pitää, jos sellaisia on tulossa. Isän tarkkien puuttumisesta huolimatta ne myös rekisteröidään normaaliin rekisteriin, tuntuisi haaskaukselta laittaa näitä EJ-rekisteriin kuitenkaan. Emä on pentujen syntyessä 9v 8kk ja terveenä elänyt, ja sille on tarkitkin tehtynä. Sen ensimmäisestä pentueesta tai sisaruksista ei myöskään ole kuulunut mitään ikäviä terveysuutisia ja Jankan lisäksi sen sisaruksista vain yksi veli on jatkanut sukuaan.

Isä-Kaili, Hallanevan Naskalipeukaloinen, on siis pentujen syntymän aikaan vasta 11kk. Sillä ei ole (tietenkään) sen kummempia tarkkeja tehtynä tässä vaiheessa elämää.

Vanhempien perusteella pentueeseen odotan tulevan varsin mukavia ja mutkattomia koiria, joilta kuitenkin myös energiaa ja tekemisen halua löytyy. Kaili on ollut emänsä tapaan todella helppo ja kiva koira. Janka on topakampi, mutta ihmisen suhteen hyvin kuuliainen ja kiltti sekin. Molemmat vanhemmat ovat ahneita ja ruualla hyvin palkkautuvia. Lisäksi Kaili on varsin energinen ja fyysisesti ketterä ja nopea koira. Kumpikin on aina ollut ihmisen suuntaan hyvin kuulolla, ja halukas miellyttämään.

Alun järkytyksestä toivuttuani toivotan nämä kysymättä ja pyytämättä alkunsa saaneet pupsit lämpimästi tervetulleiksi tähän maailmaan. En ole heitä tilannut, mutta asiaa sulateltuani nyt jo innolla odotan, keitä sieltä tulee. Emä ja pennut saavat tietenkin saman hoivan, huolenpidon ja kohtelun, kuin pennut, jotka ovat alusta loppuun itse suunnittelemiani. Aikanaan toivon, että osaan myös valita heille oikeat kodit, että kullekin pennulle sopiva ihminen kiinnostuu pupeloista.

Vanhan (yli 8-vuotiaan) nartun pentujen rekisteröintiin Kennelliitto asettaa rajoituksia sen suhteen, että nartulla on oltava astutuksen hetkellä voimassa oleva terveystarkastus. Tässä ei tehdä eroa sen suhteen, onko astutus suunniteltu, vai ei. Jankaa on onneksi viimeisen puolen vuoden sisällä tutkittu varsin kattavasti ihan muuten vaan (koska se ei enää ole nuori). Siitä on otettu laajat verikokeet, kuunneltu sydän/keuhkot, sekä rtg-kuvattu sydän ja sisäelimet. Viimeisin käynti, josta se siis sai puhtaat ja terveet paperit, oli helmikuussa 2015, ja lääkärintodistus on voimassa 6 kk (vahinko sattui huhtikuussa).

Muutenkin nartun terveys tietenkin menisi etusijalle!! Hallanevalla on ollut kautta historian vasta kolme pentuetta (2009, 2010 ja 2014). Ei tulisi pieneen mieleenkään vaarantaa narttua tarkoituksella, ei ole pentujen maailmaan saattaminen perheenjäsenteni terveyden edellä. Mutta koska Jankasta nyt on kattavat terveystulokset, niin uskallan pentusten antaa syntyä.

Tässä vielä linkki pentueen sukutauluun: -klik-

Rekisterissä

Nyt pupsit ovat virallisesti olemassa ja virallisesti lapinporokoiria, Tyypit nimllä ja rekisterinumeroillaan ilmestyivät Koiranettiin tänään:

s. 15.7.2014 sukusiitosprosentti 1,29% isä 11 v 4 kk emä 4 v 4 kk
Rek.numero		Nimi
ER22716/03	isä	PILVIPOLUN KEVÄTVELMU		musta ruskein merkein
FI24852/10	emä	TIETYSTI POPPAS-MAIJA		musta merkein
FI42514/14	uros	HALLANEVAN NASKALIPEUKALOINEN		musta merkein
FI42515/14	uros	HALLANEVAN NUKUPUU		musta ruskein ja valkoisin merkein
FI42513/14	narttu	HALLANEVAN NAAMIOSIRKKU		musta merkein

Jostain syystä blogiin linkit sain toimimaan vain Nukupuulle ja Naamiosirkulle. Mutta niitä klikkaamalla löytyvät toki loppujenkin tiedot Kennelliiton sivulta :) .

2008

Pennut täyttivät eilen jo 5 viikkoa, sen kunniaksi ne saivat kolmannen matolääkityksensä. Seuraava olisikin sitten 7 viikon iässä, luovutuksen kynnyksellä. Pupseilla on parin viime viikon aikana käynyt ihmisvieraita, ja tänään kävimme ensimmäisellä lyhyellä autoajelulla (hyvin meni, kukaan ei kiljunut, eikä oksentanut). Huomenna nassikat saavat näillä näkymin sirut niskaansa, ja viikonloppuna on ohjelmassa lapsia ja kenties aikuisiakin vieraita.

Kaikki on siis oikein hyvin - ainoastaan toivoisin pentujen olevan vähän vähemmän aamuvirkkuja, mutta yksikään pentue ei vielä ole tullut kasvattajaansa, ja tykännyt nukkua aamuisin pitkään. Se, että nämä pupelot heräsivät joka aamu 7 aikaan, oli aamutorkulle ihmiselle jo paha. Mutta tänään ne nousivat vaatimaan ruokaa ja seuraa jo klo 04, ahhaha...

Loppuun videon pätkä tältä päivältä, kun pojat painivat:

Kuulumisia 14.8

Potrat pupsit voivat oikein hyvin. Hampaita on jo runsaasti suussa, ja jaloissa vauhtia. Nyt hyvien säiden suosiessa ovat saaneet ulkoilla aidatulla takapihalla paljon. Aidasta huolimatta valvon ulkoiluja, eivätkä pennut esim. työpäivän ajaksi jää pihalle. Eilen nostin kevythäkin takaterassille, jotta voivat ottaa uniakin ulkona, jos eivät aina halua kömpiä takkahuoneeseen. Niin on koiralla luolaan ja suojaa hakeutuminen syvällä perimässä, että kaikki pennut yksitellen kömpivät ilman sen kummempaa opastamista uuteen luolaansa, kun alkoivat väsyä :) .

Eilen illalla päästin Tyypit myös koko taloon tutustumaan. Tähän saakka heillä on ollut käytössään "vain" toinen pääty talosta, eli keittiö ja takkahuone. Illalla oli ulkoilusta ja päivällä käyneistä vieraista huolimatta niin kova ränkyminen aidan takana, että armahdin nappulat tulemaan muiden joukkoon.

Jos olin toivonut jonkunlaista rauhallista uuteen ympäristöön ja lauman muihin koiriin tutustumista, niin toive oli turha. Kolmikko kirmasi hännät pystyssä suoraan olohuoneeseen, sitten Jankan luokse ilman ujosteluja, ja sen jälkeen alkoi armoton ralli ympäri uusia lattianeliöitä. Sirnan ja Pepin olin laittanut porttien taakse, ettei tule liian suuri ja vaarallinen ja vaikeasti hallittava kokonaisuus kerralla. Mutta pennut marssivat oma-aloitteisesti Pepiä nuuhkimaan portin läpi, ja sen jälkeen Nuku ahtautui toisen portin raosta Sirnan luokse muitta mutkitta. Noh, ongelmia ei syntynyt, kaikki hyvin.

Tänään ei ole uusia ihmisiä tulossa käymään kylässä, olemme minun vapaapäivää viettäneet kotosalla omalla porukalla. Sellaista peruspentuelämää: leikkiä sisällä ja ulkona, laukkaa, painimista, ruokaa, emon maitoa ja unia. Ja sama uudelleen ja uudelleen päivän mittaan :) .

Loppuun vielä video vähän jo väsyneistä paineista, vähän ennen nukahtamista. Facebookissa toinen video, ja sinne on päivityksiä tässä välilläkin tullut tehtyä, blogin edellinen kirjaus oli näköjään jo 10 päivän takaa. Kahta paikkaa ei oikein saa aikaiseksi päivittää ihan jatkuvasti, mutta aina jotain kuulumisia jonnekin yritän laitella.

Sweet dreams

17 päivää ja tohinaa jo

Pikainen päivitys, mitä meidän laatikkoon/pentuhuoneeseen kuuluu tällä hetkellä.

11 vrk iässä kaikilla oli silmät auki.

13 vrk iässä pentulaatikon etulaita piti madaltaa noin 5 cm korkuiseksi, koska Tyypeillä oli tylsää laatikossa. Ei sitä ilmeisesti jaksa kovin kauan noin neliön kokoista leikkikehää kiertää, vaan huuto ja "seinille kiipeily" oli jo melkoista. Laidan poistamisesta alkoikin maailman valloitus.

Jalkojen käyttöä on harjoiteltu jo viikon verran, ja nyt töppösillä taaperretaan jo ympäri pentuhuonetta - ja ihan loistavasti osutaan kuitenkin pesään/sen lähettyville unille. Useimmiten pennut jäävät vapaaehtoisesti viileälle laattalattialle ainakin päivällä nukkumaan. Alustojen päällä ja laatikossa alkaa vain läähätys ja poru näillä helteillä. Arktisia koiria...

14 vrk iässä aloitettiin ensimmäiset haparoivat leikkimisyritykset, hamuttiin hampaattomalla suulla kaverin naamaa tai häntää tai jalkaa. Nyt jo sätkitään jaloillakin "saalista" ja purraan sisarusten lisäksi emoa ja ihmisiäkin.

15 vrk iässä alkoi pissaaminen ja kakkaaminen omatoimisesti, vaikka Pulmukin yhä pentuja nuolee ja siivoaa ja enimmäkseen hoitaa niiden "vessattamisen", niin enää ei kuitenkaan olla riippuvaisia emosta tässä asiassa.

17 vrk iässä suuhun, ylös eteen, ilmestyivät pienet naskalihelmet ihan ohuen ihon alle. Lienevät lähipäivinä emon ilona jo esissä.

17 vrk iässä ensimmäinen kävi uimassa emon juomakupissa (kuppi on toisella puolen isohkoa pentuhuonetta).

17 vrk iässä pennut pääsivät kauniiseen säähän pikaisesti vähän ulkoilemaan. Sen sijaan, että olisivat pysyneet kivasti heille annetun peiton päällä, ne hetken ihmettelyn jälkeen levisivät lähiympäristöön töppöjaloillaan taapertamaan.

17 vrk iässä ensimmäinen myös liittyi 2000-kerhoon painon tupsahdettua kahden kilon yli. "Pikku"sisarukset seuraavat ihan kannoilla. Vähän ehkä yllättäen suurin pentu on tällä hetkellä kuitenkin motorisesti kehittynein, se ei ole lihava millään lailla, vaikka on painavin. Se taapertaa jaloillaan pisimpään, ja se myös käveli Pulmun vesikuppiin tänään. Siirrymme siis emon juottamiseen suuresta sankosta..

Mielenkiinnolla odotan edessä olevia paria vapaapäivää, että ehdin ajan kanssa Tyyppien touhuja ja kehitystä seurata. Työpäivien aikana yhteinen aika on kuitenkin aina rajallista.

Nimiäiset

Lupasin aikanaan Tyypeille, että he saavat viralliset nimet, kun täyttävät 2 viikkoa. Vähän on viime aikoina ollut pohtiminen jäissä kaiken muun tohinan keskellä, mutta idea on ollut kehittymässä.

J-pentueen "nimellisen syrjähypyn" jälkeen ajattelin palata itselle rakkaisiin luontonimiin, ja edelleen jatkaa aakkosten läpikäymistä satunnaisessa järjestyksessä.

L-pennut olivat lintuja ja kasveja, tästä tuli pelkkien lintusten pentue. 

Sissi-tyttö: Hallanevan Naamiosirkku.
Sirnan tytöstä piti aikanaan tulla -ja tuli- jokusirkku (Lapinsirkku) ja sen tyttärestä taas piti tulla kutsumanimeltään Pulmu (sokeripalahuumoria). Nyt minulla on ihan omaa sukuaan oleva Pulmu, jonka tyttärestä tulee kuitenkin Sirkku. Ja koska Sissillä on nyt jo kauniit merkkivärin alut kasvoissa, niin olkoon hän Naamiosirkku.

Kranssipoika: H. Nukupuu. Jotenkin vain ihanan kaunis ja sointuva, vähän runollinenkin nimi.

Mörssäriuros: H. Naskalipeukaloinen. Pikku naskalihammas tulee varmasti aikanaan touhuamaan ja "peukaloimaan" kaikenlaista, ainakin jos muistuttaa tuntemiani lapinporokoiran pentuja. Joten nimi tuntuu oikein osuvalta.

Kaikki nimet ovat ainakin Birdlifen sivuilla olevan nimiluettelon mukaan ihan olemassaolevia/-olleita lintulajeja.

Naamiosirkku - Pectoral Sparrow, Arremon Taciturnus
(Pirates of the Caribbea-elokuvien kapteeni Jack Sparrow olisi siis Jaakko Sirkku suoralla ja oikoviivaisella käännöksellä ;) ).

Nukupuu - Nukupuu, Hemignathus lucidus

Naskalipeukaloinen - Sumichrast's Wren, Hylorchilus sumichrasti

13

Pian on pentusilla kaksi viikkoa elämää takana, eletään päivää 13.  Pulmu on parantunut leikkauksesta hyvin, ilman takaiskuja. Haava on jo arpivaiheessa, ja antibioottikuurikin loppui perjantaina. Ihanaa!


Viikonloppuna alkoivat silmät aueta, ja jalkoja jo kovasti koetetaan ottaa alle. Tänään näkyi myös ensimmäisiä haparoivia leikkimisyrityksiä: hamuttiin suulla toisen naamaa tai jalkaa tai häntää ja pidettiin älämölöä. Kovin suloista, ja huvittavaa.

 Facebookissa  taas jokunen uusi kuva.

Loppuviikosta elettiin pari ankeaa päivää, kun ilmeisesti helle hyydytti Pulmun maidon tulon riittämättömäksi. Nälän lisäki kuumuus teki myös pentujen olon tukalaksi, vaikka pentuhuone on pohjoiseen päin, ja ikkunan edessä on terassi, eli suorasta paahteesta ei joudu kärsimään.

Oli todella kurjaa kuunnella pentujen itkua ja levotonta olemista. 3 tunnin yöunien jälkeen myös töihin raahautuminen meinasi olla raskasta. Ensin aloitti Kranssi. Torstaina sen paino ei noussut, ja illalla se itki lohduttomasti. Kipin kapin hain apteekista illalla vastikejauhetta, mutta tuttipullo ei nisään tottuneelle kelvannut. Huuto vain yltyi. Muutama tunti myöhemmin aloitti Mörssäri kiljumisen, ja perjantaina aamulla huusi jo tyttökin. Meinasin itsekin itkeä, kun säälittävää ränkymistä ei päässyt pakoon edes pihalle, se kaikui ulos asti. Olo oli kerrassaan avuton. Pulmu yritti kovasti parhaansa, mutta sekin oli selvästi hämmentynyt ja huolissaan huutavien pentujensa kanssa. Kovasti se niitä hoivasi ja yritti imettää, ja sitten oli stressaantunut, kun jälkikasvu vain kirkui.

Pikkuruisella injektioruiskulla (ilman neulaa ;) ) lopulta pentusten lisäruokkiminen onnistui. Varovasti tiputellen kielen päälle suostuivat ottamaan avun vastaan - ja lopulta hiljenivät myös! Eläinlääkäri neuvoi myös pitämään pennut lämpimänä, mutta sitä ohjetta (lämpölampusta) uhmasin ja päinvastoin koetin (läähättäviä) pentuja ja kuumissaan olevaa Pulmua viilentää. 

Opinpa taas uutta tämän pentueen kohdalla. Oli aika yllättävää, että maksimi maidon kerta-annos olisi 4 ml maitoa per 100 g pentua. Sehän olisi tarkoittanut yli kilon painoisten pentujen kohdalla melkoista määrää (enimmillään). Mutta koska Pulmultakin maitoa tuli, niin kertamäärä/pentu oli 8-10 ml silloin, kun huusivat. Parin tunnin välein huusivat tiheimmillään lisäruokaa, mutta sunnuntain eli eilisen jälkeen on taas Pulmun tuotanto riittänyt kysyntään. Täyspitkät yöunet ja hiljaiset ja onnelliset pennut - aahh!!!

Pentujen painon nousu on hidastunut, mutta ainakaan suunta ei ole laskussa, kuten pahimpana päivänä Kranssilla. Nyt, kun ne ovat koko ajan aktiivisempia ja touhukkaampia, niin ei suurellakaan maitomäärällä enää taideta yltää huippupäivien nousuihin (eikä tarvitsekaan, niin jaksavat joskus kannatallekin itsensä jaloillaan :) ).

Jättimarsujen farmi

Millään lailla keskosia eivät nämä Tyypit kyllä ole! Lueskelin blogini vanhoja merkintöjä, joissa kirjoittelin Sirnan pennuista, että "Hoput ovat nyt 7 vrk ikäisiä, ja suurin pentu lähestyy 800 g painorajaa".

Pumpsin Uros oli tämän aamun punnituksessa 806 g, ja ikää siis oli 4,5 vrk. Jokainen pentu on omalla sataluvullaan, mutta kaikkien käyrä nousee topakasti ja tasaisesti kohti koillista. Pentueen iltapainot, eli 5 vrk-painot, olivat tuossa pari tuntia sitten 839 g (Uros), 717 g (Kranssi) ja 666 g (Typsy).

Pulmun nisät ovat koko ajan melko tyhjän oloiset, mutta ilmeisesti kysyntä ja tarjonta kohtaavat tasapainoisesti. Pennut kasvavat, ja ovat hiljaisia ja tyytyväisiä lähes koko ajan. Joskus tulee murhetta ja parkua, kun jäädään jumiin väärälle puolelle Äippää, eikä baariin pääse käsiksi. Muuten laatikosta kuuluu vain tyytyväistä narinaa ja kuikutusta, ja joskus pientä haukahtelua kesken unien.

Pulmun haava on edelleen todella siisti, jippii!! Ohjeen mukaan meillä pidetään kaksi kertaa päivässä suihkutussulkeiset haavalle. Toistaiseksi se on ollut joka kerta todella siisti, punoittamaton, eikä ole erittänyt mitään. Pulmun lämmöt ovat pysyneet hieman alle 39,5 asteessa koko ajan. Jokainen hyvin mennyt päivä on aina askel kohti lopullista paranemista, ja päivä päivältä itsellä on helpompi hengittää. Antibioottikuuri jatkuu mammalla vielä ensi perjantaihin.

Virallisia nimiä olen pentusille vähän pyöritellyt jo, mutta pitää niitä vielä vähän maistella ja antaa Tyyppienkin kasvaa vielä vähäsen :) .

1,5 vrk

So far so good.

Eilen oli Miehen ja minun 1v hääpäivä. Omalla tavallaan ikimuistoinen, mutta ei millään lailla perinteinen sillä tavalla, miten nyt hääpäiviä ehkä ajatellaan vietettävän. 

Minä olin aamuvuorossa ensin töissä, Mies vapaalla. Illalla sitten syötiin kotosalla ja kilisteltiin maltilla kuohuviiniä tuoreiden mansikoiden kanssa. Taustaääninä oli pentuhuoneen hiljaisuus, välillä sieltä kuului hellyttävää narinaa ja satunnaisesti myös kiukkuista kiljumista, kun joltakulta oli nisä hukassa, tai oli kulkeutunut väärällä puolelle emoa (vaikka kuinka kiljuu ja protestoi, niin ei sitä syötävää löydy emon selästä :) .

Pulmulta poistin eilen haavan päältä sitä suojanneen teipin. Haava on toistaiseksi todella siisti, nyt sitä pitää pari kertaa päivässä suihkutella ja huolella kuivata. Mamman lämpötila on pysynyt hieman yli 39 asteessa, ei ongelmia senkään suhteen.

Ruokahalu on Pulmulla kohdallaan, ja suoli ja rakko toimivat hyvin. Loistavaa!!

Pumpsi on todella rauhallinen, huolellinen ja hellä ensikertalainen emo. Se ei hötkyä pentujensa kanssa, mutta pitää niistä tarkkaa lukua ja pennut tiptop-kunnossa. Ei näy kakka- eikä pissalaikkuja alustoissa, ja pennut ovat oikeita silkkiturkkeja. Ulos tarpeilleen Mamma pitää raahata taluttimen kanssa ja pikaisen kyykkimisen jälkeen onkin hirveä kiire takaisin sisällä. Syömään Pulpul välillä malttaa hypätä laatikon ulkopuolelle, välillä eväs on tarjoiltava laatikkoon. Pentujen painot nousevat tasaisesti, suurin uros lähestyy jo 600g rajaa, mutta kaikki kasvavat tasaisesti omalla käyrällään.

Äiti ja poika

Vaikeimman kautta

Maanantain ja tiistain välisen yön torkuin pentuhuoneessa. Pulmu petaili ja oli levoton. Välillä nukkui, ja sitten taas touhusi.

Tiistaina aamupäivällä oli selvää, että ponnistusvaihe lähestyy. Tässä vaiheessa peruin aamupäivän kampaamoajan, ja soittelin työpaikalle ja varmistin, että voinhan myöhästyä iltavuorosta. Oli meillä kyllä kaverina Maria, mutta halusin itsekin olla paikalla mahdollisimman pitkään, mielellään jopa kaikkien syntymän ajan. Mutta ainakin sen aikaa, että näkisin ensimmäisen tulevan onnistuneesti maailmaan.

Vähän yli 12 varsinainen ähkiminen alkoi.  Pulmu haki asentoa ja ponnisteli, mutta pentuja ei alkanut kuulua. Kolmen vartin tuloksettoman työn jälkeen lähdimme jälleen kerran kohti kaupunkia ja eläinklinikkaa (huokaus!).

Klinikalla lääkäri totesi, että Pulmulla on hyvät poltot, ja pennun pää tuntuu kanavassa, mutta Tyyppi ei etene, on suuri ja jumissa. Synnytystä koetettiin luomuna saada vielä aikaiseksi: lääkkeitä ja elänlääkäri koetti "onkia" pentua sormilla. Mutta lopulta kävi selväksi, että kiinni on, ja pysyy. "Ei sitä sieltä väkisinkään voi repiä", kuten lääkäri asian tiivisti.

Jouduin sydän syrjällään lähtemään töihin, ja jättämään Pulmun Marian vastuulle, ja ammatti-ihmisten käsiin leikattavaksi. Hirvittävän vaikeaa oli pakottaa itsensä klinikan ovesta ulos, vaikka sama hyöty (eli ei hyötyä) olisi ollut tepastella hermostuneesti klinikan aulassa odottamassa. Mutta itselle on olevinaan helpompaa olla paikan päällä.

Kaikki meni hyvin loppujen lopuksi. Pulmun kohdussa ei ollut märkää, joten se voitiin säästää ja mikä parasta: emolle ei koitunut normaalia suurempia riskejä leikkauksesta! Eihän keisarinleikkaus ole mikään pikkuleikkaus. Mahtavaa, että mitään extrariskiä ei kuitenkaan nyt ollut, eikä kohdussa ollut sitä ruskeaa "kuraa", mitä sieltä vuoti 4.7 (pitkä antibioottikuuri ehkä teki tehtävänsä). 

Oikotien kautta maailmaan tupsahti kaksi urosta ja neiti. Neiti on se, joka oli tien tukkona, ja se oli alkuun ollut veltompi, oltuaan loppujen lopuksi useamman tunnin jumissa synnytyskanavassa. Ennen kotiin lähtöä sekin oli jo virkistynyt, mutta pitää sitä tarkemmin pitää alkuun silmän alla, ettei jää Muhku-veljiensä jalkoihin ruokailuissa.

Noin 17.30 sain töihin viestin, että Maria ja koirat lähtevät kotia kohti. Kyllä silmäkulma kostui työmaalla, kun tuli ensimmäinen kuvaviesti parista pupelosta, ja myöhemmin kuva, jossa Mamma makaa kotona laatikossa kyljellään ja kaikki kolme ovat rivissä syömässä.

Ehdin kotiin vasta 22 jälkeen illalla. Pieni perhe makoili laatikossaan rauhassa. Kyllä olo oli liikuttunut ja kiitollinen kaiken jälkeen, kun kolme kiiltävän puhdasta ja tyytyväisen pulleaa pupsia makasi Pulmun vieressä. Pulmun, joka sekin vaikutti olosuhteisiin nähden niin hyväkuntoiselta, kuin mahdollista.

15.7.2014: He ovat täällä!!!!

Äiti ja tytär

Vasemmalta: tyttö (382 g), 
kranssikaula-uros (490 g), uros (502 g).

Against all odds...

Vrk 61.Ei kuumetta, ei vuotoja, Pulmu syö ja juo hyvin. Jne.

Eilen illalla iltapissalla Pulmulta näytti limatulppa irtoavan, ja koko yö sillä menikin pedatessa ja levottomana. Kuuloetäisyydellä torkkuen ja pentulaatikon tilannetta seuratessa menikin viime yö.

Mitään ei kuitenkaan tapahtunut aamuun mennessä. Muussa tilanteessa olisin odotellut edelleen, mutta nyt jätin aamulla eläinlääkäriin soittopyyntöä, ja kuvailin Mamman vointia tässä kohtaa. Lisäksi oli jo aiemmin sovittu, että olen yhteyksissä taas tässä lasketun ajan lähellä. Kun sieltä hoitaja soitteli takaisin, niin kysymys oli vaan "kuinka pian pääsette, kyllähän tilanne olisi lääkärin syytä tarkistaa".

Lääkäri ultrasi aikansa. Yhdellä sikiöllä oli oikein topakka syke (se on sijainnista päätellen "Sissi"), ja toisella vähän heikompi, mutta elossa kuitenkin sekin (kiitollinen hiljainen hurraa tässä kohtaa). Se on koko ajan ollut laiskempi liikkumaan, ja välillä on pitänyt taukojakin niin pitkään, että olen luullut pennun jo kuolleen. Sitten se on taas alkanut lepatella siellä.

Lääkäri alkoi vielä ultrata muun kohdun tilannetta ja samalla etsi sitä aiemmin kuollutta pentua. Ihan ylhäältä, syvältä kylkiluiden/rintalastan alta löytyi sikiö, jolla oli syke(!).

Ultran jälkeen Pulmu pääsi taas rtg kuvaan, ja todellakin: siinä näkyi kolme ihan selvää selkärankaa!! Lääkäri vertaili tämän päiväistä kuvaa edellisiin kuviin, jotka onneksi samalla klinikalla oli otettu, ja totesi, että aiemmissa ei kyllä näy kolmatta luurankoa, vaikka nyt se on ihan selvä(säästyin vielä siltä lopulliselta kylähullun satutädin maineelta).

Lääkäriltä kyselin, että mitä ihmettä?! Ymmärrän kyllä, jos pentuja katoaa, mutta mistä sinne ilmestyy yksi lisää??!! 

Selitykseksi oli pari ehdotusta. Eli kohdussa on ollut alunperin neljä pentua, joista yksi on kuollut. Ja 5.7 otetussa rtg-kuvassa sen kolmannen elossa olevan luusto ei ole vielä luutunut ja siksi se näkyi sellaisena kuolleen oloisena, epäselvänä massana - vaikka kuollut olikin joku muu.

Tai sitten kohdussa on voinut olla joku paise/tulehdus, joka on vuotanut ja aiheuttanut sen ruskean vuodon ja kohdun suun ennen aikaisen aukeamisen. Ja kun se pentu ei ollut luutunut, niin jne.

Ennusteesta ei nyt oikein osaa enää kukaan sanoa mitään. Haluaisin olla jo hitusen toiveikas muustakin, kuin Pulmun henkiin jäämisestä (mikä on edelleen ykköstoiveena, tietty). Kun elävä pentu "ilmestyy tyhjästä" ja kaksi muutakin ovat yhä hengissä, vaikka ennuste oli alussa tosi kehno, niin kyllähän sitä varovaisesti toivon, että maailmaan asti tulisi joku elossa sen lisäksi, että mamma säilyisi kunnossa ja kohtu säästyisi. 

Pulmun ennustetta ajatellen ultrassa kohtu näytti siistiltä, eikä ainakaan tällä hetkellä siellä muhi mikään pahan oloinen märkäkohtu tms. Tuolla se laatikossa petaa ja makaa tänäkin iltana, toinen valvottu yö ehkä tulossa.

AAArrggHHHhhh!!!!!

Ei uusia uutisia. 

Ei hyviä, eikä onneksi lisää huonojakaan. Mutta oma hermorakenne alkaa olla riekaleina tähän odotteluun. 

Kun en tiedä, milloin alkaa tapahtua, mitä alkaa tapahtua ja mitä kaikkea on edessä sitten, kun alkaa tapahtua, niin tämä jatkuva valppaana olo on aika kuluttavaa. Iltaisin tulee valvottua pitkään, ja kello on soimassa aikaisin tarkastamaan tilannetta. Tai jos joku ilta uni vie voiton aikaisin, niin keskellä yötä kilahtaa ainakin yksi herätys.

Jos itse olen töiden takia poissa yön yli, on Mies joutunut ottamaan päivystysvastuun. Päivisin, jos meidän työvuorot menevät ikävästi päällekkäin, niin jotain järjestelyjä on joka päivälle tehty, ettei Pulmu joudu esim. 6:tta saati 8:aa tuntia olemaan yksin. "Ota riski ja rakastu koiraihmiseen"-lausahdus joutuu nyt toden teolla lunastetuksi. Kopallinen pentuja 1-vuotishääpäivälahjaksi alkaa tuntua kovin keveältä jutulta siihen nähden, millaiseksi sirkukseksi tämä meni..

Pulmu onneksi edelleen voi hyvin, lämpö on pysynyt selkeästi kuumerajan alapuolella koko ajan. Ruoka maistuu, ja tiineeksi nartuksi melko pieni maha ei tee oloa liian tukalaksi nyt kuumanakaan päivänä. Sängyssä se ei sentään enää nuku.

Uskonvahvistuspuhelun otin tänään eläinlääkärille. Koska emo voi hyvin, niin näin jatketaan. Jopa alkuperäiseen laskettuun aikaan asti, ilman toimenpiteitä. Ellei ihmeitä tässä tapahdu, niin lääkärin kanssa sovittiin, että palaan asiaan perjantaina, jos haluan tarkistuttaa "elävän keskoskaapin" ja masulaisten kunnon ennen viikonloppua.